Ylimääräinen päivä jona haluan tehdä jotakin erityistä. Menen leikkaamaan hiukset, jätän kuivat latvat taakseni. Kevenen hieman.

Menen kukkaseppelekurssin peruutuspaikalle ja alan suunnittelemaan kesän festareita. Toivottavasti ehdin ostaa ne oksasakset. Ohileikkaavat vai alasinmalli?

Syön lounaaksi jotakin erityistä, kuten mustikka-kauracroissantteja tai sushisalaattia. Ja illalla vihdoinkin menemme synttäripitsalle siihen paikkaan mistä olemme puhuneet jo ikuisuuksilta tuntuvan ajan.

Aivankuin aurinko tähän kohtaan lämmittäisi jo. Kuvittelenko?
Sillä muistan Helmin kirjasta, että luomme itse arkkitehtuurilla rakenteita jotka ovat myös näkyvyydessään näkymättömiä. Olemme sopineet, että kaikki se ylimääräinen aika laitetaan juuri tähän kohtaan vuotta. Että tästä alkaa kahdeskymmenesyhdeksäs ja tuohon se päättyy. Vaikkei mitään fyysistä rajaa ole. Vain sopimus että näin on.

Silti, silti, silti. Haluan ajatella, että tämä päivä on spesiaalia vaikkei keho mene sekaisin siitä, että helmikuussa on enemmän päiviä kuin toisin.

Se on mieli joka niin iloitsee.