Siirtymävaiheita – Peiton alta työpäivään, collegehousuista discoon

Suzannella kesti aina kauan laittautua valmiiksi, vaikka se vaati enemmän aikaa kuin toimia – hän oleutui hitaasti omaksi itsekseen.
– Emma Cline, Tytöt

Ripsentaivuttaja, ripsiharja, ripsiväri. Pumpulipuikkoa.

Toinen silmä. Sama järjestys. Aina ensin oikea, sitten vasen.

Meikkivoide. Sinertävään taittavaa peitevoidetta silmän alle. Punaista häivyttävää nenänpieliin. Irtopuuteri, joka pöllyää puhtaalle mustalle t-paidalle. Poskipuna. Ah, poskipuna on aina ollut yksi suosikkini ja nytkin aion ostaa jonkun eksluksiivisen seuraajan. Siis sitten kun pääsen kauppoihin niitä taas hilpailemaan estottomasti. Ostan jonkun järkyttävän kalliin siitä ilosta, että voin! Ripsivärin ja silmämeikinpoistoaineen perässä laukkaan alepäivät ja hamstraan laatikot täyteen, poskinpunaan saa käytää vähän enemmän. Kulmat laitan ellen sitten unohda. Meikinkiinnityssuihke jo siitä ilosta, että sumumainen kaste tuntuu ihanalta. Huulirasvassa sen verran sävyä, että ajoittain joku kutsuu punahuuleksi.

Meikkaaminen on minulle osa hyvää arkea. En meikkaa peittääkseni itseäni, vaan päinvastoin, ilmaistakseni itseäni. Se on minulle oma hetki itseni kanssa aamulla, niitä harvoja hetkiä vuorokaudessa, kun pystyn oikeasti unohtamaan työn ja somen.
– Janne Naakka (naaG), Stockmann magazine

Sitä meikkaaminen arkiaamuisin on. Heräämistä. Silmäpussien painumista yön jälkeen. Meikkisienenä toimivat sormet tutustuvat joka aamu kasvojen muotoihin, tunnustelevat sen uomia ja poskipäiden huippuja. Osaavat liikkua itsestäänkin. Ja kuinka hellästi sitä meikatessa itseään koskee. Paljon lempeämmin kuin mitä katselee. Iho ottaa kaiken hellyyden kyllä vastaan. Meikatessa sama järjestys toteutuu aamusta toiseen, on helpompaa toimia meikkipussilla kuin vaatekaapilla. Ihanaa rutiinia mikä on tuttua ja muuttumatonta. Sitä ei riko muka esille houkuttelevasti nostettu vähälle käytölle jäänyt luomiväri tai heräteostoksena hankittu huulipunasävy.

Meikkaamisen matka lähtee lapsuudesta ja sen kulkeminen kuuluu osaksi itseä. Yves Rocherin purnukat, joiden jännittävyys oli nimenomaan niiden omistaminen. Karkilta tuoksuvat huulirasvat, glitterit, ensimmäinen oikea huulipuna saattoivat hyvinkin kuivua hylsyihinsä, tai korkin laittoi päälle ennenkuin rullasi puikon takaisin. Mutta niitä kyllä vaalittiin vaikka ne alkoivat tuoksua kummalle.

Aivan ensimmäinen käsiini saadun huulipunan tosin käytin kuulemma värikynän tavoin televisioruutuun, johon se rasvaisuutensa vuoksi vain levittäytyi yhä enemmän, kun yritti hätäisenä pyyhkiä. (Onko mautonta mainita nyt, että siihen kului valtavasti VESSAPAPERIA.)

Oli onni, että perhetuttavamme talouteen kuului kolme poikaa, joten minä sain naistenlehden välistä löytyneen tytöille tarkoitetun opaslehtisen. Rintaliivien ostosta, kuukautissiteistä ja ensimmäisestä meikkikokeiluista kertovan vihkosen selasin läpi monta kertaa. Olen varma, että se on yhä olemassa. Kannessa kaksi tyttöä, toisella oranssi mekko ja punertavat sivuponnarit, toisella sininen mekko ja krepattu tukka. Jo silloin mieleeni jäi oppi, joka on seurannut tähän päivään asti.

Meikkaaminen on hyvien puolien korostamista ja vähemmän edustavien häivyttämistä.

Hiipivän teini-iän nolot merkit piilotettiin puikkopeitevoiteen alle ja pakkeloitiin kivipuuterilla. Parhaan ystävän liian paksuksi ehostettuja kulmakarvoja hinkattiin välitunnilla yhteisvoimin koulun vessan koviin käsipapereihin. (Niihin jotka olivat niin karheita, että opettaja toi aina nenäliinat flunssan aikaan mukana, ettei nenä punottaisi niin kauheasti.) Kaulalla ja takinkauluksessa erottuivat hieman liian oranssiin häivähtävät meikkivoiteet. Naapurintytön kanssa ostimme samanlaista huulipunaa, joka mainoksen mukaan heijasti valoa kuin veden pinta.

Meikkaaminen on siirtymävaihe. Lapsuudesta aikuisuuteen, peiton alta työpäivään, collegehousuista pikkumustaan ja saunaillasta tanssilattialle. Parhaimmillaan meikkaaminen on välittämistä omasta itsestään vaikkei se mitenkään ole välttämätöntä. Ja mikä taas arkipäivien jälkeen ihanampaa kuin lauantai-iltana muistaa silmiä hieroessaan ettei ripsivärin leviämisestä ole pelkoa.

Hiero vaan.