Pisin asuinkumppani

Tiedättekö,

tästäkin olen kirjoittanut aiemmin (luulen tosin että suurin osa kirjoittaa samaa asiaa yhä uudelleen ja uudelleen. Tai säveltää samaa teosta. Leipoo samaa leipää. Hioo reseptiä ja lopputulosta haluamatta ehkä kuitenkaan koskaan, että se on valmis),

mutta on taas se aika vuodesta, kun on vaihtanut kukkaansa mullat. Ja hetken se riiputtaa päätään. Pienimmät juuret ovat katkenneet tai kukka on muuten vain vähän järkyttynyt.

Ja tajuaa, että tuon kukan kanssa olen elänyt samassa asunnossa ehkä kauimmin. Kai siitä jokin suhde on syntynyt. En pyyhi rättejä kuin Leon kasvistaan, mutta dippaan niitä vesilasiin. Että jostakin tulisi kosteutta, kun saatan hukuttaa kasvin mullan kautta.

Toivon että se sinnittelee. Se ei nimittäin koskaan ole voinut niin hyvin kuin viimeisen vuoden aikana.