Reittejä

Koti on täynnä reittejä jotka ovat niin tuttuja ettei tasaisen tiiviiksi tallattua polkua huomaa vaikka selvästi niiden reunalla kasvaa korkeita heinänkorsia jotka saavat olla rauhassa. Pienessäkin asunnossa on nurkkia joissa kulkee vain kevyt pöly. Koskematta juurikan lattiaa hattaran painoa enempää.

Vaihdamme järjestystä ja yhtäkkiä ahtaaksi käynyt kulma on vapautunut, siinä virtaa, jos ei energia, niin ainakin hengitys kun mahtuu avaamaan ovia paremmin tai ojentamaan yöllä painunuta rankaa auki, kädet sivuille nostettuina. Viikkoa myöhemmin tosin vielä helposti kiirehdin siihen kohtaan missä sukkalipasto ennen oli, aivan ajattelematta. Vasta kun käsi tapailee nuppeja joita ei ole, naurahdan.

Sinäkin venyttelet siinä vaatekomeroiden edessä, aiemmin et pystynyt nostamaan jalkoja yhdeksänkymmenen asteen kulmaan että selkä pääsisi rentoutumaan. Jossakin kohdassa viihtyy nyt paremmin. Keinutuolista luovuimme, koska siinä ei istuttu ja kas, vihreä matto löysi paikan. Lapsena nimesimme kaikki pyöreät matot ”huomioksi” koska meistä oli hauskaa seistä sen keskipisteessä.

Keltaisen jakkaran nostimme keittiöön. Kumpikaan meistä ei siihen törmää, tiedämme sen olevan siinä. Mutta joku vieras siihen varmasti kolauttaa jalkansa. Samoin kuin etsii kuivauskaapista mukeja, sieltä missä ne heidän mielestään ovat täysin loogisesti. Oman kodin reittejä ei voi automaattisesti siirtää toisen elämisen pohjapiirrustukseen. Ei anoppi tai tuttava voi kertoa miten näissä neliöissä pitäisi elää.

Aina muuttamisen jälkeen reittejä etsii jonkun aikaa. Ilmiselvät polut eivät olekaan niitä mukavampia. Koti ei voi tuntua yöllä herättyään ja vessaan mennessään peliltä jonka onnistumista voi mitata aamulla säärien mustelmista. Toiset reitit talloutuvat jo hyvän aikaa kunnes osaakin etsiä aivan uuden reitin. Muistan yhä kun sohva loksahti pyörittelyn jälkeen paikalleen, samoin taulu joka oli julisterullalla tovin. Tuosta vielä puuttuisi taulu, katse etsiytyy seinään jatkuvasti.

Kun oma koti alkaa muotoutua, polut selkiytyä, alkaa kaivata kummasti uuttaa. Johtuneeko se keväästä vai uteliaisuudesta etsiä uusia polkuja.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *