Sade muuttaa mielikuvia

Sade juoksee auton lasissa kokoisiaan poikittaisia polkuja pitkin. Törmätessään matkalla toisiin, pisarat suurenevat, mutta etenevät. Tähän aikaan aamusta pää on jumissa ja tuntuu patalakkimaisena kipuna. Tuijottelen vain vettä.

Maisemat matkalla Kainuun korpimaille ja nouseviin vaaramaisemiin ovat harmaan sateen takana. Kuin silmälaseissa olisi liian vähän, tai ehkä liikaa, tehoja. Pellot on blurrattu ja metsiköt muistuttavat toisiaan. Puhumattakaan vesialueista jotka heijastavat itsensä saman väriseksi kuin taivas. Joku on joskus sanonut, joku värikkäästä maasta kotoisin oleva matkalainen, että Suomessa on valtava määrä harmaan eri sävyjä. Nyt niitä on käytetty. Jos maalikauppiaalta tai Pinterestiltä kysyisi harmaasta, he tahtoisivat täsmennystä. Puhutaanko kyyhkyharmaasta, hiilestä, taupesta. Kouvolan kaupungin rakennusmääräyskartassa on 48 erilaista harmaan sävyä. Vaikka kartta on vitsi ja sen osa väreistä on ihonharmaata, oksennuksen harmaata ja kuranharmaa, on humoristi myös niennys kookoksen-, savun, maidon- ja vihreänpastellinharmaan. (Kuinka typerältä ”harmaa” -sanan toisto alkaa tuntua..)

Pysähdymme Nurmeksen Bomballe ja suuri hirsinen karjalaistalo seisoo komeudessaan edessämme. Taustalla Juojärven harmaus ja itse rakennuskin on itseasiassa harmaa.

Kuinka paljon sade vaikuttaa mielikuviimme kokemuksistamme. Tihkussa juostessamme huppun suojissa emme ehdi ihailla koristeellisia ikkunanpieliä tai suhteuttaa omaa pienuuttamme jykevyyteen kuten aurinkoisella säällä ehtisi. Alkuperäinen Bomban talo on lastenlasten käsissä ja varojen puutteessa paloiteltu joista jokainen on rakentanut omat talonsa. Vaikuttava rakennus on silti.

Sisällä valmistellaan karjalaista pitopöytää. Koronapleksin takana istuu aulassa fereesiin pukeutunut vastaanottohenkilö. Alakerrasta saa lähialueen käsityöläisten töitä ja tuotteita, yläkerrassa on enemmän teemanhenkistä tuotetta asusteista, vaatteista ja kirjoista lähtien. Ihastun paikallisen naisen käsin valmistamiin tuohilaukkuihin ja ihmettelen niiden pehmeyttä. Hipisteltyäni aikani perinneasuinen kaveri antaa minulle käyntikortin, päreen, että muistan paluumatkalla käydä noukkimassa laukun.

Mieltä kihertää laukun osto niin, että seuraavana päivänä paluumatkalla käyn roplaamassa laukkuja uudelleen, testaan olalle, pohdin kokoa ja hintaakin vaikka ymmärrän käsityönarvon. Kaveri tiskin takana on kertonut näiden olleen Japanissa suuri menestys jossakin markkinoilla ja muistuttaa omani valittuani, etten laita sitä uunin päälle haristuaan. Se ei saa kuivua.

Bomba näyttää, edellispäivän sateen kymmenistä harmaista huolimatta, erilaiselta. Lämpimältä ja ylpeältä. Iloiseltakin, sillä aurinko mahdollistaa terassikahvit ja pihalla käyskentelee rauhassa matkailijoita. Hypistelen kotimatkan matkamuistoani. Laukku muistuttakoon käytössä aina Bombaa, karjalaisuutta ja harmaan eri sävyjä jotka välillä kirkastuvat, välillä samenevat.

-Mikä kesälomareissu on jäänyt erityisesti mieleen?

-Naantali. Se oli jotenkin mukavaa. Vaikkei majoitus ollutkaan mitään. Porvookin oli ihan..jees..

-Porvoossa oli harmaata ja tulit kipeäksi. Naantalissa paistoi aurinko, syötiin kirsikkapiirasta ja aamiaista merenrannassa ja löydettiin se kiva uimapaikka. Jos Porvoossa olisi paistanut aurinko, olisikohan se ollut parempi.

-Ehkä.