Sananhelinää – Bucket listoja joita ei muka tehdä ja kiinnostava festivaali

Joulun välipäiväivät tekevät hyvää. Niiden tulisi aina olla vapaana jotta vuoden saisi rauhassa päätökseensä. Koska vaikka kuinka sitä itselleen väittäisi, vuoden vaihtumisessa on oma siirtymäriittinsä. Joululahjat on avattu, mutta viimeisin paketti vielä käärimättä. Pian jo mennyt vuosi listautuu väistämättä mielessä jonkinlaisiksi saavutuksen tikaspuiksi. Uusi puolestaan lupailee orastavasti vaikka mitä.

Sitähän luulee olevansa erilainen kuin muut, irtautuvansa tyypillisyyksistä mitä ”muut” harrastavat. Kuten yhdeksän suosituimman kuvan päivittämisestä loppumetreillä olevasta vuodesta, ensi vuoden bucket listasta tai avautumisista rankasta ajanjaksosta. Mutta vaikka aika on meidän keksimäämme, jaksojen päättämistä tarvitaan. Aivot ansaitsevat selkeän päätepisteen joillekin tapahtumille. Ja nyt viimeisten joulusuklaiden sulaessa suuhun, alkaakin hyväksyä että kaikkiin niihin lomakkeisiin joihin tarvitaan päivämääriä, pyöräytetään kasin sijaan yhdeksikkö.

2019.jpg

Tarpeeksi nukuttujen öiden ja rauhallisten tuppastelupäivien ansiosta alkaa virittelemään tulevan vuoden suunnitelmia, bucket lista alkaa sittenkin muodostua. Jospa ensi vuosi olisi se jolloin kävisin Lapissa, päiväreissulla Kolilla, tanssisin Reino Nordinin Antaudun -kappaletta festareilla ja pääsisin vuoden lopussa ostoksille Tallinnan joulutorille. Harrastaisin sitä ja tätä, opettelisin valokuvaamaan, olisin aikaansaava, liikkuisin hulluna, kopistelisin lumia oman kodin portailta ja löytäisin kellomaisen keltaisen sadetakin. 

Tulostin ainakin kalenterin ensi vuodelle ja ilmoittauduin parille kansalaisopiston kurssille. Merkitsin myös proosakurssin ilmoittautumispäivän ylös ja päätin saada paikan. Ensi vuosi näyttää olevan sanojen vuosi. Proosan lisäksi voi hyvinkin olla mahdollista, että pääsen inspiroitumaan kaivoskaupunkin hengestä tekstimuodossa sekä kirjoittamaan ja äänittämään oman kuunnelman.

Helmikuulle merkitsin kalenteriin Korjaamolla järjestettävä Sanoin -festivaalin. ”Korvat on uudet silmät”. Festivaalin luvataan olevan uudenlaisen vallattoman puheen paikka. On totta että usein keskitymme ihan liian harvoin vain kuuntelemaan. Toista ihmistä, itseä, äänenpainoja, äänimaailmoja, muotoja ja volyymiä. Sanallisen viestin sanomaa joka tulee hiljaa tai kovaa, kierrettynä, naurulla tai harkitun painokkaasti. ”Tukimme mihin kaikkeen puheesta on ja mitä muotoja se voi saada.”

Festivaaliohjelmassa on luvassa niin ilmaisia kuin maksullisia tapahtumia ja ne päivittyvät tammikuun loppuun menessä. Tällä hetkellä innostuin itse erityisesti..

..pod-offista jonka livepodcasteissa on kuuntelemani Sivumennen. Kirjallisuuden ja kirjojen ystäville podcast jossa tuntuu, että naiset ovat omassa olohuoneessasi juttelemassa.

..Image livestä joka lupaa journalismin heräävän henkiin lavalla. ”Image Live on lähikuva ihmisistä, jotka ovat ihmisiä koska haluavat, tarvitsevat ja satuttavat toisia ihmisiä.”

..Päiväkirjaklubista jonne olen ollut menossa jo vuoden päivät, aina missaamalla lippujen oston oikealla hetkellä. Tapahtumat ovat kuulemani mukaan olleet hauskoja, parempaa kuin stand up. Klubilla aikuistuneet päiväkirjanrustailijat kaivavat lukkokantiset kirjansa varaston laatikosta ja lukevat vaikka posket punoittaen teini-iän raapustuksiaan. Voiko olla mitään nolompaa, aidompaa ja tutumpaa!

Luvassa on myös esimerkiski joogaa runonluvun rauhoittamana, Poetry Jamia ja ruuasta nauttimista niin brunssin kuin tarinoiden keinoin.

”Uusi vallaton puhe on rentoa, hauskaa ja uusia ajatuksia herättävää. Ja joskus vain jotakin, mikä tapahtuu ihmisten välillä.”

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *