Sokerihuurussa

Luin, luotettavasti vauva.fi -keskustelusta jossa oli kolme asiallista kommenttia ja neljäs jonkun itseään keskustelun tasoa fiksumpana pitävän sananvapaus, että liika sokeri voi olla syynä päänsärkyyn. Mikä käy järkeen. Verensokerin vuoristorata ensin ylös, sitten hurjaa vauhtia alas ja samalla vauhdilla seuraavaan nousuun päästäkseen taas kohti jyrkkenevää mutkaa metritolkulla alempana. Kiljuntaa riemusta, mutta aina joku huutaa myös vähän kauhusta.

Sitä vähän innostuu jouluhuuruissaan. Glögiä, konvehteja ja polkakeppejä. Aamupalaksi luumuvaahtokarkkitaikinaa, kahvin kanssa Toivon Toffeepallosia (pitihän sitä lasten harrastustoimintaa tukea) ja illalla ihan vain pari Brunbergin tryffeliä. Piparkakkutaikinaa voisi aivan hyvin tarjoilla kolmikerroksiselta vadilta raakana.

Kilokaupalla sokeria, sokeria ja sokeria. Fudgetaikina josta tulikin toffeeta (halusin kokeilla kun työtoverini kuvaili fudgen maistuvan joululta, herkulliselta ja unelmilta), lisää vaahtokarkkeja lahjapussukoihin ja piparitaikina jonka resepti on kuulemma oikein Stockmannin resepti. Meillä on perintönä siirtynyt mureampi taikina jonka vuoksi lapsena tärkeä roolini oli juosta pakastimelle viemään ylijäänyt taikinapallo ja kaivaa kulhosta kaikista kylmin uudelle kierrokselle. Tämä nyt testattu resepti tuoksuu aavistuksen liikaa inkivääriltä ja pomeranssilta, mutta on pehmeämpi paistettuna ja ainakin kummityttö veljensä kanssa syö niitä yksi toisensa jälkeen. Kunhan on ensin kuorruttanut Pikky Myyt ja enkelit vihreään koristepursotukseen ja asetellut helmiäisiä kuulia koristeeksi. Sokeria, sokeria, sokeria. Fariinia, glukoosisiirappia, erittäin hienoa sokeria ja muscovadoa. Ja tomusokeria!

Mutta on ihanaa hääriä tontun toimissaan jos vain muistaisi kohtuuden. Pidän sokerittoman päivän kun toffeiden kääriminen jo aiheuttaa vihlaisun otsalohkossa. Sitä ymmärtää mihin tarpeeseen reseptikirjat joissa vältellään valkoista sokeria ovat syntyneet. Nyt ne vain sattuivat jäämään jonnekin kaapin ylähyllylle, muutossa piiloutuneet.

Äiti soittaa ja kertoo ostaneensa jouluksi vihreitä kuulia, itselleen ja puolisolleni, Wiener nougatia, minulle, ja varmaankin Geishojan veljelleni. ”Tekisi mieli tehdä fudgeja vielä.” Sanon että minulta ei ainakaan kannata odottaa reseptiä ja hieman toivon, ettei hän ehdi. Ja toisaalta taas kun kerron epäonnistuneesta kokeilustani ja hän sanoo ”niin jos ei pitkään aikaan tee niin..” jokin kiehahtaa pahemmin kuin sokerisekoitus paksupohjaisessa kattilassa. Jos vielä kokeilisi.