Täällä ollaan!
Istun portaikossa ja juon kahvia.
Kello on puoli kaksi, muutto tehty. Vanhaan asuntoon jäi vain taulut, mikro ja villakoiria huomiselle.
Väsyttää mielettömästi ja olen kiitollinen tästä hengähdystauosta. Yksin hetken aikaa. Löytäisinpä vain villasukat niin tässä olisi kaikki tarpeellinen.
Olen kiitollinen myös muuttoavusta. Muutto jos mikä on yhteisöllinen tapahtuma. Kaikilla on muistoja aiemmista muutoista. Niitä jotka hoituivat henkilöautoilla, niitä jotka hoidettiin promilleissa, niitä joissa hajosi auto tai vuokrapaku oli niin kamala että persuksissa tuntuivat penkin jouset vielä viikkoa myöhemmin. Kuka muuttaa usein, kenen keittiöstä pakataan vain nuudelipusseja ja kananmunaa.
Eilen vielä ajattelin, että kuinkahan käy. Puoliso ei ehkä ole ymmärtänyt että nyt kun muutetaan ensimmäistä kertaa yhdessä, minulla on järkyttävän verran tavaraa. Turhaa, nostalgista, ”ehkä tarvitsen” tavaraa. Aamulla väsytti, mutta keitin jauhelihakeiton valmiiksi muuttoavulle.
Äiti on viikkoa aiemman ollut ensiapuna. Pessyt uunin, pakannut osan. Maailma tarvitsee äitejä jotka tulevat pölyrätti kädessä, huseeraavat, tekevät mehua energiaksi ja osoittavat oikeita paikkoja. Sanoi tekevänsä vuosien kokemuksen jälkeen ne ikävimmät pois alta.
Pelkään Ikean sohvasängyn siirtoa. Se raapii hieman ovenkarmeja ja aiheuttaa kiroilua kokoamisvaiheessa. Sohva viedään uuteen, sänky käydään naapurikunnasta. Seinän maali näyttää hyvältä. Tulee lisäapua joka kantaa, purkaa ja kokoaa. Kiroileekin, mutta ilmoittaa ”kaikki mikä tuossa sängyssä tulee tapahtimaan on mun ansiota”.
Kahvia, piirakoita ja keittoa.
Kahvia, piirakkaa.
Illalla tulee vielä tupatarkastus
Minä vain pohdin muuttamisen yhtälöitä ja todennäköisyyksiä. Kuinka monta hiuspinniä voi löytää pesukoneen takaa. Kuusi. Missä on lakanat, missä lusikat. Kuinka paljon vaatekassit painavat, paljon. Mikä on muuttamisen kustannus kun laskee auton, uudet huonekalut ja tulevat höpsähdykset.
Lämmitän glögiä, Blossan tämän vuoden makua, katson posket punaisena yhtä punoittavaa puolisoa. ”Miltä tuntuu?” kysyn muiden puheen yli.
”Hyvältä”, hän vastaa.