Varjonyrkkeilijä – Inga Magga

Minulla on sitkeä kummityttö. Hän on ajatuksissani hieman pelokas sekä itsepäinen, josta ei tullut vaaleanpunaista prinsessaa. Ei tarvinnutkaan, tietenkään, tässä kummi oppii kummilapseltaan. Minähän se olisin halunnut vähän hörsöillä ja satujumppaan.

Hän löysi oman lajinsa, nyrkkeilyn. Siinä on jotakin hurjaa kun näen videolta tuon pieneltä (tosin joka kerta vähemmän pieneltä) tuntuvan ranskanlettipäisen tytön nousevan kehään. ”Kuudesosa kummiaan” ei tässä tapauksessa ole sitkeys ja sinnikkyys jota ihailen hänessä.

Oli hienoa päästä hetkeksi omasta sohvannurkasta sellaisen nahkoihin ja silnien taakse, jolle nyrkkeilykehään nousu on intohimo. Tuo hurja laji joka vaatii fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Halua ja sitkeyttä.

Inga Maggan Varjonyrkkeilijä on kertomus intohimosta, tavoitteellisuudesta, sinnikkyydestä. Se on myös tarina vallan väärinkäytöstä jonka jälkeen jää vihan lisäksi tunne ettei riitä. Tarinaan uppoutuu ja kieli on kirkkaan ihanaa. Kuvailevaa, mutta ei kiemuraista vaan eteenpäin houkuttelevaa.

Kirja kertoo kahden naisen tarinaa nyrkkeilysalin ja taideluokan miljöössä. ”Miksi minun kehoni on niin vähän minun?” nousee keskekseksi kysymykseksi nuorten naisten kasvussa.

Syvennyin lukemaan (ja kuuntelemaan, toimii myös äänikirjana!) kappaleisiin joissa kuvailtiin grafiikan valmistusta, taidetarvikkeita ja tekniikoita. Jännitin niissä osioissa joissa harjoiteltiin ja juoni kulki lähes trillerimäisellä otteella. Luin tämän hetkessä, niin miellyttävä lukukokemus tämä oli.

Jäin myös miettimään kuka kirjan varjonyrkkeilijä oli ja kenelle? Jos olet lukenut kirjan, mitä tuumit tähän?

niin. 15-vuotiaan kertoma vain