Olen ottanut muutaman pienen pienen askeleen kohti ”uusi minä, parempi olo ja elämä” muutoksia. Niin pieniä, että niitä hädin tuskin erottaa jos eteneminen tyssää.kuten aina jännittää. Miten mikään mikä ei ole onnistunut ennen, onnistuisi tänään. Askeleet ovat niin pieniä, että jos tämä olisi välituntien Väri -leikkiä jossa edettiin harpoilla ja pyörähdyksillä, pelaisin ”jos sinulla on ylläsi hataraa toivoa ja puuskittaista uskoa, ota kaksi hiirenaskelta”.
Olen alkanut juomaan enemmän vettä.
Mittakannulla totuttanut kahteen litraan päivässä. Uskonut mitä haluan. Että iho voi paremmin, ettei kahvia juotuaan tarvitse juoda tuplasti samaa määrää kumotakseen haitat, että pysyn vatsa käynnistyy aamulla lasillisen jälkeen.
Kuvitelmaa tai ei, olo on kuin säännöllisesti raikkaaseen veteen vaihdetulla tulppaanilla. Ruoto on nestejännityksestä napakkana ja mieli pysyy virkeänä. Kun unohdan juoda, alkaa mielessä häivähdellä epämääräisiä välipaloja ja napostelueväitä.
Kummaa että jokin positiivista hyötyä tuova asia pitää rutinoittaa. Leikata aivan ohuita sitrusviipaleita, riipiä minttua mukaan ja kylmäuuttaa teepussista jääteetä.
Mitä jos suklaapatukka päivässä tekisi hyvää. Unohtaisiko sitä tyystin syödä Snickersinsä.
