Vihan voimaa antava puoli

Ensimmäinen tunne kun herään ja koukistelen raajojani, on yllättävän voimakas eikä lainkaan miellyttävä. Ennen kuin paikannan sen lähteen, ja sen naurettavan pienen alueen, kipu saa vielä toistaiseksi kokoaan suuremmat mittasuhteet. Pistävä tunne puhkoo reiän vielä äsken niin kirkkaissa unikuvissa leijuvaan tietoisuuteen, joka vastaa astelee sumun läpi jo kirkkaaseen aamuun. Räpyttelen silmiäni ja koukistelen sormiani. Nahan kiristyessä nivelten päällä, näen oikean etusormen rypyissä punertavan kohdan. Kesä.

Vihaan..

..melko harvoja asioita. Siksi yksittäiset vihapiikit ovat yllättävän voimakkaita ja jopa miellyttäviä. Minulle on yleensä sama mitä sipsejä ostetaan. Mihin ravintolaan mennään. Voin kulkea joukon mukana ja sanavarastossani on ”toisaalta ja toisaalta” sekä ”molemmat vaihtoehdot käy” -variaatioita.

Monesta asiasta voin sanoa etten pidä, sekin on voimakkaampi tunne kuin ”ihan sama”. En pidä niljakkaan tuntuisista syötävistä kuten mustekalasta. En pidä myöskään siitä puistattavasta tunteesta, kun näen jonkun lautasella tai pakastealtaassa mustekalan lonkeron imukuppeineen. Tai siitä kun ravintolassa ravut sakset kiinni teipattuina heiluttavat tuntosarviaan. Kylmäsavulohen syöntiä olen tietoisesta harjoittanut, sillä pitkään hyvä maku jäi niljakkaan tunteen alle.

En pidä tunteesta suihkun jälkeen, jos nahkean ja jälkihikeä puskevan ihon peitoksi täytyy kiskoa kireitä vaatteita. Joskus nuorena laitoin usein rintaliivit saunan jälkeen ja nykyään tungen ne koriin ja olen tyytyväinen löysään paitavalintaan. En pidä wasabin tai sinapin mausta, niissä on jotakin samankaltaista väkevää, joka polttaa nenäkarvat höyryillään. En pidä musiikista, jonka sanoista en saa mitään selvää, vaikka voi mennä monta kuuntelukertaa ennen kuin oikeasti kuuntelen mistä kappale kertoo. Tai oikeastaan, luen sanat, sillä harvoin pystyn sisäistämään sanomaa kuuntelemalla. Mutta silti haluan periaatteessa kuulla mistä lauletaan.

Mutta kun saa huomata vihaavansa jotakin niin ah! Siinä on jotakin puhdistavaa. Vihaan koristekynttilöitä, joissa on selkeä muoto kuten joutsen tai lumiukko. On kamala ajatus, että ensimmäisen polttokerran jälkeen kynttilän personoitu hahmo muuttuu surkeaksi. Jos lumiukkokynttilää ei polta jouluna loppuun saakka, eikä malta heittää kynttilää silti pois, on jotenkin masentavaa kaivaa kynttilä esiin ensi marraskuussa ja piilottaa se pihalyhtyyn. Viimeisen pallon kyljessä juoksee enää sulaneen kaulaliinan punainen steariininoro.

Vihaan ajatusta kaikenlaisen helposti hajoavan, ensimmäisen käyttökerran jälkeen lankoja pursuvan ja kieroon vetävän tuotteen olemassaolosta. Sitä että on tuhlattu luontoa, aikaa, materiaalia ja varoja asiaan, joka on kohta kaatopaikalla. Olen materialisti eikä kymmenen Marie Kondoa saa minua pitämään sukkia ojennuksessa tai varastoani ojennukseen, mutta kaikenlaisen liukuhihnap****n tuottaminen on jotakin käsittämätöntä. Siksi koen joka päivä vähemmän huonoa omaatuntoa kalliilta tuntuvan tuotteen hankinnasta, jos sen postipaketin allekirjoittajana on tekijä itse ja ilahdun siitä, että pesukoneesta tulee sama tuote kuin sinne mennessä.

Helsingissä..

..vihaan tuulta. Vihaan sitä kyllä myös Joensuussa. Tekee mieli huutaa perkelettä, kun tuulee niin ettei eteenpäin pääsee ja takinliepeet ja sateenvarjot ja kissat ja metrolehdet vain pöllyävät ympärillä. Olen joskus oikeasti huutanut että ”tuli jo selväksi”, kun aamukoomaisena nousen Hämeenkadulla bussista ja astun tuulitunneliin, jonka virallinen nimi on Päijänteentie. Kuljen ohi kirjaston ja nousen Puu-Vallilan reunaa, mutta raivostunut huutoni on jo kaukana jäljessäni eikä siinä järjettömässä puhurissa kukaan kuule mitään muuta kuin sitä huminaa joka irstailee hameenhelmoissa ja laittaa korvakorut läpättämään hengenhädässä niin että kohta varmaan korvanlehdetkin ovat siellä missä metrolehdet ja kissat.

On kaksi syytä, miksi merituuli Helsingissä on hyvästä. Toinen on se, kun oikein paahteisena päivänä tuuli huuhtelee ihoa hiestä ja kuumasta. Vilvoittaa. Silloin on aivan ihanaa. Mutta koska näitä paahteisen nautinnollisia kesäpäiviä on vain vähän, ne eivät riitä kääntämään vihaa vähemmälle. Se on vain katkolla.

Niin monipuolinen tunne on viha. Niin kauan kuin vihaa asioita, niiden avulla määrittää itseään. Valkoinen näyttää valkoisemmalta kun sen kyljessä on mustaa.

Ja se toinen asia mitä hyvää on Helsingin tuulessa, meren huudoissa, on että niiden kivuliaiden nivelistä ja pakaroista tai polvista löytyviin punaisten kohtien laskemiseen riittävät sormet.

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli runot-novellit-ja-kirjoittaminen
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *