Yökyöpelin kombuchaa
Kello on yksitoista ja minä odotan raparperi-kermateen jäähtymistä pariinkymmeneen asteeseen, että saan heitettyä sinne ”scobyn” eli lasipurkissa kelluvan niljakkaan näköisen kombuchan alun.
Kerta toisensa jälkeen yllätän itseni innostumasta milloin mistäkin. Leivänjuureen leipomisesta, kunnes juuri homehtuu. Viherkasveista kunnes joko kastelen tai kuivatan ne hengiltä. Tomaattien kasvattamisesta joihin ei tule kukkia. Entisöinnistä kunnes maalipurkit kuivuvat kaappiin.
En ilmeisesti ole kovinkaan pitkäjänteinen, mikä saa minut surulliseksi. Pitkäjänteisyys ja sitkeys on hyve. Eihän marjasatokaan raakana maistu. Tosin, esimerkiksi pari kesää sitten saatu mansikka-amppeli ei ehtinyt edes raa´an keltaisiin marjanalkuihin saakka ennenkuin kuihtui luotani ajasta ikuisuuteen.
Päätän toistuvasti, ettei enää koskaan tarvitse kokeilla moista. Kunnes taas iloisena pyöräilen hakemaan tanssituttavalta minttua joka valtaa hänen puutarhapalstaansa, muutaman siemenperuna ja ”lölleröä” eli kombuchanalun. Kuvittelen kuinka takaisinpolkiessa ja minun ihastellessani keväistä Helsinkiä, Linnunlaulun huviloita, Linnanmäen kukkivaa kukkulaa (haistan Vanhan Vuoristoradan tervan), kuinka lämpäremäinen kombuchasieni uiskentelee kuin meduusa teeliemessään.
Ei siis mene yleensä kuin Strömsössä. (Kuinkahan kauan lausahdus elää? Tulevaisuudessa nuoret etsivät tietoa tulevaisuuden wikipediasta mikä on tai oli Strömsö ja mitä siellä sitten tapahtui.) Mutta Strömsöhän se tässäkin tulee apuun. Jo ohjeessa, nämä tarvitset kolmeen litraan kombuchaa, listan viimeisenä osana on ”kärsivällisyyttä” jota ”ei saa edes kiinalaisista verkkokaupoista”. No, syteen tai saveen kun löllerö hölskyy jo purkissaan tiskipöydällä.
Kombucha on siis pitkät perinteet omaava juoma jonka pohjana on teesieni. Ja tämä perinteinen resepti on kaivettu esiin trenditietoisten janoisille huulille jotta kotoilijoilla on jotakin minkä kanssa ährätä ja innostua.
Ja nyt minua neuvotaan nimeämään lötkyrä. Olen nimennyt autoja joten miksen nimeäisi sientäkin. Olkoon Hän Meduusa. Vai sittenkin Medusa? Niinkuin kreikkalaisessa tarustossa hirviömäinen olento jolla oli käärmeitä hiuksinaan ja jonka katse kivetti. Taru kertoo, että Medusa oli kaunis kultatukkainen nainen jonka Poseidon raiskasi ja toinen nainen eli Pallas Athene muutti kostoksi käärmepäiseksi. Niin. Poseidon parka altistui kauneudelle, hauras ja erehtyväinen kun on, kostetaan kaunottarelle. Ei ihme, että Medusasta tuli hieman hurja. Yhtälailla merten meduusat ovat kauniita, mutta vaarallisia olentoja.
Hetkinen, en enää tiedä tahdonko keittiööni kauniin kuolettavia asioita. Mutta alan olla jo mieltynyt Meduusaan, sanakin on aika kaunis. Med. Uus. Yhdessä. Uusi.
Voikohan pitkäjänteisyyttä opetella ja voiko se koskaan asettua omaksi piirteeksi jos sitä ei ole aiemmin ollut? Tässähän sitä voi tietysti samalla opetella kun yrittää lipittää sen pari litraa vettä päivässä. Kulaus ja hiirenaskel kerrallaan.
Onkohan ihmisiä jotka eivät juuri koskaan epäonnistu tai lannistu. Tai annan lannistumisen olla epäonnistumista.