Muuttohommat etenee

Vaasa, Hietalahti 13.9.2021

Olen alkanut ymmärtää, mitä päätökseni tuo tullessaan. Mitä tämä muutos todella tarkoittaa. Heräsin tänään uuteen viikkoon jännityksen vallassa – minä muutan ensi viikolla. Nyt minusta itsestänikin alkaa tuntua, että asiat tapahtuvat vauhdilla. Loppukiri on alkanut. Olen tehnyt muutosta ilmoitusluontoisen julkaisun sosiaaliseen mediaan ja siitä saakka aika lailla kaikki elämäni ihmiset ovat tienneet kertarysäyksellä, että minä muutan. Asian pitäminen salassa lähipiirin ja muutamien ystävien kesken tuntui hyvältä ja vapauttavalta. Se salli minulle vapauden hoitaa asioita rauhassa, tuntematta minkäänlaista hätää tai paniikkia tai painetta. Tuntematta tarvetta selittää kenellekään, mitä tässä oikein tapahtuu.

Nyt, kun ihmiset tietävät, olen alkanut sopia kahvitreffejä ystävien kanssa, lenkkejä kuulumisten vaihtamiseen ja vastannut lukuisia kertoja samoihin kysymyksiin. On ilahduttavaa huomata, kuinka paljon ihmiset välittävät ja kuinka he iloitsevat puolestani. Se tuntuu hienolta. En kuitenkaan halua valaista uudesta elämäntilanteesta ihan kaikkia puolia, sen verran auki monet asiat vielä ovat. Muuttoni vaikuttaa luonnollisesti hyvin suuresti myös parisuhteeseeni, ja koska se ei ole vain minun asiani, en halua siitä kaikille kertoa. Monia kiinnostaa ihan luonnollisesti se, miten parisuhteeni käy ja miksi vain minä muutan, mutta eikö sen pitäisi olla vuonna 2021 jo ihan tavallista? Tai niin minä ainakin olen luullut. Tiedän kyllä tilanteen ristiriitaisuuden – minähän olen itse ollut se, joka on vuosia sanonut olevansa mieluummin persaukinen kuin etäsuhteessa. Silloin en kuitenkaan vielä tiennyt, miten kovasti haluankaan palata juurille ja kokeilla siipiäni.

Samalla kun kirjoitan tätä tekstiä, tarkistin puhelimestani sähköpostit ja huomasin tulevan vuokranantajani vastanneen aiemmin lähettämääni viestiin. Muuttopäivä on nyt sovittu! Saan avaimet uuteen kotiini ensi viikon perjantaina ja silloin olisi tarkoitus matkustaa muuttokuorman kanssa halki Suomen. Ajatuksesta tulee edelleen vahvasti mieleen elokuu 2013, kun muuttoauto käynnistyi aamuvarhaisella kohti Vaasaa ja olin aivan murtunut. Uskon, että tälläkin kertaa minua tulee harmittamaan, mutta innostus varmasti voittaa. Sen verran aidosti innoissani olen tähän asti ollut, että on vaikea kuvitella sen laantuvan lähdön hetkellä.

Vaasa, Hietalahti, sohvalla jälleen  17.9.2021

Viime kerralla kirjoittaessani minulla tuntui olevan paljon asiaa, mutten saanut ajatuksiani oikein kasaan Wordiin asti. (Mieleni olisi tehnyt kirjoittaa, että paperille asti, mutta sehän olisi ollut valetta.) Nyt on perjantai ja edessä on viimeinen työviikonloppu. Sen tuntuu aivan järisyttävän kummalliselta. Viimeiset neljä, viisi vuotta arkeani on määrittänyt vuorotyöt erinäisissä myymälöissä täällä Vaasassa ja nyt siihen on yhtäkkiä tulossa loppu. En jaksa uskoa, etten koskaan enää tekisi hetkeäkään myymälätöitä, mutta en minä sitä toisaalta varmaksikaan tiedä.

Tämä viimeinen työviikonloppu alkoi laboratoriokokeilla työterveydessä. Minusta otettiin verta, sydänfilmi ensimmäistä kertaa ja sain pissata purkkiin kameravalvotussa vessassa. Se tuntui todella kummalliselta, vaikka vielä kummallisemmalta tuntui löytää itsensä makaamasta rinnat paljaana hoitohuoneessa EKG:tä varten. En ihan osannut odottaa sitä. Mikä siinä onkin, että alastonuinti keskellä kirkasta päivää ja saunominen alasti vaikka kenen seurassa ei tunnu missään, mutta oman ylävartalon paljastaminen tuollaisessa arkisessa tilanteessa tuntuu aivan äärettömän häpeälliseltä? Minun teki mieleni pyydellä alastomuuttani anteeksi, vaikka enhän minä sitä oma-aloitteisesti edes tehnyt.

Noh, joka tapauksessa, olen siis vihdoin päässyt myös virallisuuksien osalta eteenpäin uuden työn aloittamisen prosessissa. Ennen virkaan nimittämistä ja töiden aloittamista tänään otetun huumausainetestin tulee olla valmis ja maanantaina menen vielä terveystarkastukseen. Ajan varaaminen näihin kahteen käyntiin oli työlästä ja vaati monta puhelua sinne sun tänne, mutta loppujen lopuksi olen hyvin kiitollinen mahdollisuudesta näin hyvään työterveyshuoltoon. Siis hyvänen aika, minunhan oli tarkoitus mennä verikokeisiin muutenkin ja nyt saan palvelun ilmaiseksi!

Olen edelleen hyvin innoissani muutosta. Tuntuu mukavalta viestitellä perheen kanssa, kun kaikki meistä tietävät, että olen pian siellä. En malta odottaa elämää vanhempieni kanssa samassa kaupungissa (mutta eri osoitteissa) ja paluuta tuttujen ja rakkaiden metsämaisemien läheisyyteen. Olen ehkä vähän höperö, mutta minusta tuntuu siltä, kuin olisin saavuttamassa suurinta unelmaani. Loppujen lopuksi elämässä ei ole kyse suuruuksien saavuttamisesta ja maailmanvalloituksesta vaan siitä, että oma sydän on onnellinen. Että se on kotona. Puolisoni nukkuu vielä ja aion nousta tästä sohvalta hakemaan lisää aamukahvia suureen mukiini. Tuntui taivaalliselta saada aamiaista ja kahvia sen jälkeen, kun oli täytynyt paastota laboratoriokokeita varten 12 tuntia. Olen aamuisin ihan todella nälkäinen ja verensokerini romahtavat helposti liian alas, mutta aamu sujui oikein hyvin. Kahvia keittäessäni laitoin myös lettutaikinan turpoamaan. Luulenpa, että siitä tulee minulle toinen aamiainen.

Ps. Näiden tekstien kirjoittaminen tuntuu aivan ihanalta. Olen päässyt takaisin kirjoittamisen makuun, vaikka tässä ei olekaan minkäänlaista ennalta määrättyä juonta. Erityisen hurmiolliselta tuntuu kiidättää sormia uuden, siron MacBook Proni näppäimistöllä, joka tuoksuu vielä uudelta.

Pps. Tein äsken aikani kuluksi muuttoilmoituksen. Muistan, kun valitsin kotikunnakseni Vaasan 8 vuotta sitten. Nyt tein saman takaisin Imatralle ja se teki minut hyvin onnelliseksi.

Sama paikka, ruokapöydän ääressä 17.9.2021

Minun oli tarkoitus järjestää huomenna juhlat. Ne olisivat olleen läksiäiset ja etukäteissynttärit rokkiteemalla, sillä täytän parin viikon kuluttua 27. Olin tehnyt jo tapahtuman Facebookiin ja miettinyt, ketä haluaisin kutsua – kaikki ne täältä Vaasasta, joiden kanssa eniten on aikaa tullut vietettyä ja jotka koen läheisimmiksi. En kuitenkaan enää halua. Huomasin, ettei minua oikeastaan huvita juhlia, minua ei huvita järjestää sellaisia eikä minua huvita nähdä paljon ihmisiä samaan aikaan. Sen sijaan kahdenkeskeiset lenkit ja kahvihetket yksittäisten ystävien kanssa ovat tuntuneet todella ihanalta ja juuri niin minä haluan tällä kertaa tätä suurta onnistumista juhlia. Haluan vain istua rauhassa alas ja nauttia hyvästä kahvista tai teestä, vähän ehkä herkutella, hengittää raikasta meri-ilmaa. Jutella syvällisiä tai olla juttelematta ollenkaan, koska sellaisiakin ystäviä minulla on, joiden kanssa voi olla aivan hiljaa.

Sitä paitsi viikko sitten menimme työporukalla metsään yöksi, joimme kuohuvaa ja herkuttelimme vatsat täyteen. Nauroimme ja tarinoimme pitkälle yöhön otsalamppujen valossa ja paistoimme lettuja tulella. Menimme paikalle kahdessa erässä, sillä osa porukasta oli tietenkin vielä iltavuorossa töissä. Pystytimme kukin omat nukkumapaikkamme minne mielimme, osa nukkui riippumatoissa ja osa isommissa tai pienemmissä teltoissa, yksi sytytti nuotion, toinen kaatoi kuohuvaa kuksiin ja kolmeen pekkaan sahasimme ja pilkoimme varastosta puuta sopiviksi. Opin myös vuolemaan kiehisiä paremmin. Yhteisen ajanvieton lisäksi illan tarkoituksena oli juhlia minun lähtöäni ja kaverit muistivat minua jopa pienellä lahjalla ja kortilla. Muistelen retkeämme varmasti vielä pitkään ja se tulee aina saamaan hymynkareen huulilleni. Tuo ilta oli täydellinen läksiäisjuhla luonnon helmassa hyvässä seurassa kuohuvineen kaikkineen. Seuraavan päivän kävely takaisin metsän halki tuntui raukealta. Muuta juhlaa en kaipaa, enkä minä muutenkaan koe, että olisin jättämässä jäähyväisiä – minä palaan kyllä, ainakin käymään, sillä rakastan länsirannikkoa, työpaikkaa jonka jätän ja monia ystäviäni täällä.