Miten elämäsi muuttuisi, jos unohtaisit sen pelon, joka estää sinua toteuttamasta suurta haavettasi, unohtaisit hetkeksi riskit ja uhat ja keskittyisit mahdollisuuksiin? Mitä tapahtuisi, jos eräänä päivänä päättäisit seurata sydäntäsi? Miltä se tuntuisi?

Minä voin kertoa – Se tuntuu hurjalta. Se tuntuu lähes henkeä salpaavan huimaavalta. Se tuntuu keuhkoissa, sydänalassa ja vatsassa. Se on jännityksen kihelmöintiä yhdistettynä pikkuruiseen pelon kouraisuun, pientä suolaista haikeutta menneeseen ja mieleen tulvahtelevia hyviä muistoja. Se on kuin seisoisi suuren niemekkeen reunalla, katse horisontissa, siivet selässä edessä avautuvan laakean ja häikäiseän maiseman edessä. Se on selän suoristavaa ja rinnan pörhistävää ylpeyttä itseensä. Ennen kaikkea olo tuntuu suurelta ja uljaalta – Rehelliseltä ja vapaalta.

Ai mistäkö tiedän? No siitä, että olen juuri tehnyt sen, tuon Suuren Päätöksen, jonka sydän on kannustanut tekemään jo tovin. Olen irtisanoutumaan vakityöstäni Trendissä ja hypännyt omille siivilleni. Siksi koska muutosta ja kehitystä ei voi estää, unelmiaan ei saa haudata ja tutusta ja turvallisesta on osattava luopua. Joten tätä nykyä olen vapaa. Vapaa toimittaja, vapaa kirjoittaja, vapaa valmentaja, vapaa nainen.

Niin huikean kiitollisena kaikesta Trendissä neljän vuoden aikana kokemaani kohtaan niiata niksautan ja kumartaa kopsautan nyt kaikille niille käsittämättömän lahjakkaille ihmisille, keiden kanssa olen saanut tehdä töitä kyseisessä lehdessä. Kultaisia muistoja, hersyviä nauruja, brilijantteja palavereita, mahtavia perjantaiaamiaisia, iloisia lounaita, vitsejä ja kovaäänisiä lauluja, kuten myös syviä huokauksia, uupuneita katseita ja väsyneitä itkuja, niitä kaikkia on tarvittu. Kiitos kollegat.

Ja kiitos myös teille lehden lukijoille, joille olen saanut olla teemässä Trendiä, ensin kauneustoimittajana, sitten muoti-ja kauneustuottajana ja hyvinvointitoimittajana. Kiitos mahtavista palautteista ja kritiikeistä, on ollut etuoikeus saada jakaa omaa näkemystään ja tehdä lehteä teille ja teidän kanssanne.

Oli tarkoitus kirjoittaa ilmava postaus vapaudesta ja mahdollisuuksista, mutta tästä tulikin nyt tällainen harras ja hieman kliseinen kiitospuhe. Ehkä koska tässä uuden elämänvaiheen kynnyksellä kiitollisuus tuntuu olevan se suurin ja syvin tunne mitä sydämestä pulppuaa. Kiitollisuus sitä kohtaan mitä olen saanut, mistä saan luopua ja mihin saan nyt siirtyä. Ja itkuhan tästä kaikesta myös tulee, tästä kaikesta haikeudesta, huojennuksesta ja myös helpotuksesta. Nyt vain siivet tanassa, hymy huulilla ja silmät suurina ja kostuneina kohti auringonnousua ja mahdollisuuksien maailmaa.

Ja ennen kuin joku blogini seuraaja ehtii hätääntyä, niin Kiitos hyvää jatkaa ja tulevista seikkailuistani voitte edelleen lukea täältä, kuten ennenkin. Eli täällä tavataan.

Lopuksi haluan esitän uudelleen kysymyksen, jota toivon, että jäät tahollasi miettimään:
Mitä tapahtuisi, jos eräänä päivänä päättäisit seurata sydäntäsi?

Kaunista ja aurinkoista viikon jatkoa!

♥ Virpi