Kivitän juoksijoita!
Viime päivinä on alkanut tuntua siltä, että haluan kivittää keittiön ikkunasta talomme ohi meneviä juoksijoita. Tai oikeastaan kaikkia liikkujia. Me asumme hyvin vilkkaasti juostun, sekä polku- että normaalireittisen, alueen keskellä. Juoksijoita lappaa varsinkin viikonloppuisin ohi reilusti.
En ole kunnolla juossut sitten joulun, ja nyt alkaa hiljalleen hirttää kiinni ja kaikki juoksevat ihmiset alkavat ärsyttää. Olen siis telakalla. Lyhyesti sanottuna kantapää ja jalkapohja on tulehtunut ja todella kipeä. Olen tsempannut hyvin, mutta nyt alkaa hiljalleen mennä kuppi nurin 🙂 Tämä toki johtunee siitä, että jalka on oikeasti alkanut parantua ja valoa näkyy tunnelin päässä – kohta ehkä jo pääsisi juoksemaan 😀 Nyt odottaminen tuntuu pitkältä. Pidemmältä kuin aiemmin, kun tuntui siltä, että en enää koskaan voi juosta. Tai edes seisoa 🙂
Kaipaan niin paljon juoksukoululaisia, ulkona liikkumista ja raitista ilmaa, pään tuulettamista metsässä, yhteistä aikaa Mikon ja juoksuystävien kanssa. Ja tietysti juoruja, joita ei nyt kuule kun on vain kotona.
Olen tehnyt pitkän listan pois rästitöitä, nauttinut omasta ajasta, katsonut Netflixiä, harkinnut siivoamista sekä kiroillut hierojallamme Kimmolla. Olen täyttänyt elämää kaikella muulla paitsi juoksulla. Asia,
jota kuitenkin eniten kaipaan, on hiki. Haluan, että tulee hiki! Jalka ei kestä pyöräilyä tai oikeastaan minkäänlaista punttitreeniäkään – hiki ei siis tule!
En usko, että kuntoni olisi lopullisesti mennyt (vaikka siltä tuntuu!!) – täytää vain muistaa taas aloittaa maltilla, kun sen aika on :)
Muistakaa nauttia treenaamisesta, kun voitte treenata!