Kuulumisia vauvakuplasta

Nyt se on todistettu! Maailma voi todella mullistua kuukaudessa. Meidän oma maailma on mullistunut, sillä meidän esikoinen täytti eilen kuukauden. Miten nopeasti nämä ihanat neljä viikkoa onkaan mennyt. Vauva on kasvanut neljässä viikossa hurjasti ja olemme oppineet jo jotain toisistamme. Hiljalleen arki on alkanut rullaamaan ja samalla on tajunnut, että arki ei voi rullata vaan mennään hetki kerrallaan. Päivät vauvan kanssa ovat aivan ihania.

Samalla koko maailma on neljässä viikossa muuttunut aivan valtavasti. Muistan kun synnärillä tuli hetki, jolloin halusin tietää mitä maailmalla on tapahtunut ja katsoimme uutiset. Uutisissa puhuttiin Koronasta. Silloin se oli vielä jotain uutta ja ei niin vakavaa. Nyt vajaan kuukauden jälkeen ollaan aika eri tilanteessa. Jos joku olisi puhunut puoli vuotta sitten, että olen vauvan kanssa samalla Koronaa paossa, en tiedä olisinko uskonut koko asiaa.

Oma aika olisi nyt joka tapauksessa mennyt tämän kevään kotona vauvakuplassa ja ulkona vaunulenkkeillen. Sinällään tämä tilanne ei ole omaa elämää muuttanut. Ikävintä on, että  kukaan ei pääse katsomaan vauvaa ja en voi itse nähdä perhettä tai ystäviä. Tällä hetkellä ei edes isovanhemmat pääse katsomaa vauvaa. Samalla nimiäisiä emme nyt järjestä. Ehkä sitten pidetään isommat kekkerit, vaikka kesällä. Tai kai katse kannattaa jo suunnata samantien vaikka ensimmäisiin synttäreihin ensi keväälle.

Kaikki sanoi raskausaikana, että odota vaan sitä hetkeä, kun pääset ensimmäisen kerran vauvan syntymän jälkeen yksin kauppaan. Se on luksusta, kun saat olla yksin ja ostaa mitä haluat. No kun en pääse! Tämä ”riemu” sekä sosiaaliset kontaktit ovat nyt katkolla. Onneksi voi soitella ja vaihtaa kuulumisia!

Samalla tietysti meillä huoli painaa oman firman tilanteesta. Koimme vastuulliseksi laittaa toiminnan katkolle ja jatkamme sitten kun on taas turvallista. Inhottavaa on seurata saman alan toimijoita ja odottaa, koska mahdolliset konkurssit alkavat. Toivotaan, että tämä tilanne ei jatku pitkään ja pääsemme nauttimaan taas ”normaalista elämästä”.

Joku minulle Instagramiin kommentoi, että tämä on maailmankaikkeuden tapa sanoa, että lopettakaa itsekkyys ja olkaa perheenne ja läheistenne kanssa. Nauttikaa siitä mitä teillä on, ettekä murehdita sitä mitä ei ole. Tämä on mielestäni hyvä tapa ajatella nyt tilannetta.

Ja luontohan on samalla tajonnut meille nyt niin kauniin kevään, että nautitaan siitä!

Kivaa viikonloppua sulle!

 

Anni

PS. Muistetaan kaikki tukea nyt ja aina jatkossakin paikallisia yrityksiä ja ylipäätään Suomalaisia yrityksiä! Se on tärkeää!

Kommentit (1)
  1. Ihanaa vauvakuplaa sinne. <3 Sulla on ihailtava asenne tähän koronaan! 🙂 Kyllä sinne kauppaan vielä pääsee. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *