Aikuisen oma harrastus
Olen aina harrastanut liikuntaa. En osaa kuvitella elämää, jossa en harrastaisi liikuntaa. Jos niin kävisi, että en voisi jostain syystä enää koskaan juosta, harrastaisin jotain muuta liikuntaa. Liikunta on minulle elämäntapa ja tuntuu, että olen totuttanut itseni sekä henkisesti että fyysisesti siihen, että minun on liikuttava pitääkseni itseni kasassa. Minut on kyllä lapsena yritetty saada harrastamaan mm. pianon soittamista ja muuta ei-liikuntaa, mutta kärrynpyörien tekeminen takapihalla on aina kiinnostanut enemmän soittoläksyjen tekemisen sijaan 🙂
Pippa Laukka kirjoitti tällä viikolla Helsingin Sanomien kolumnissa siitä, että jokaisella aikuisella tulisi olla harrastus. Harrastamisesta ei tulisi kokea huonoa omaa tuntoa, koska se kuitenkin antaa niin paljon takaisin harrastajalle itselleen ja tätä kautta myös perheelle ja lähipiirille. Lue kolumni tästä.
Itse olen seurannut monien kollegoiden siirtyvän opiskelusta työelämään ja antavan kaikkensa uudelle työlle. Hienoa on, että työlle antaudutaan ja sitä tehdään palolla. Niin kuuluukin. Silti ei pitäisi unohtaa omia harrastuksiaan. Palaaminen harrastusten pariin muutaman vuoden tauon jälkeen on hankalaa. Liikunnallisissa harrastuksissa kunto on helposti rapistunut tai vanhaan harrastajaporukkaan voi olla haastavaa päästä takaisin.
Itse kerroin saavani liikunnasta elämääni sisältöä. Harrastus voi olla mikä tahansa. Olin valokuvauskurssilla ja näille kurssilaisille valokuvaaminen oli minun juoksuni. He uppoutuvat valokuvaamisen maailmaan unohtaen kaiken muun. Harrastaminen on itsensä nollaamista, innostumista, hyvien kokemuksien keräämistä, omaa laatuaikaa, sosiaalisuutta, paineen purkamista ja vaikka mitä. Monesti harrastamalla saadaan sitä omaa aikaa hetkeksi ja pystytään antamaan taas läheisille ja työlle itsestä sen jälkeen enemmän.
Oma harrastamiseni tapahtuu tällä hetkellä hyvin pitkälti juoksukoulussa ohjaamassa tai treenaamassa. Voisin sanoa, että olen harrastuksessani riippuvainen kanssatreenaajista. Tykkään treenata yhdessä ja yksin olen jopa laiska treenaamaan. Yhden päivän viikosta haluan kuitenkin pyhittää sille, että juoksemme, joogaamme ja teemme toiminnallista treeniä Mikon kanssa. Se on parisuhteemme laatuaikaa ja liikkuessa tulee juteltua, tapeltua ja puhdistettua ilmaa niin, että yhteiselo on taas himpun verran parempaa.
Pippa Laukka tuo kolumnissaan esille myös vanhempien harrastamisen elämäntapaesimerkkinä lapsille. Hienoa, että tästä kirjoitetaan ja hienoa on, että monet vanhemmat harrastavat ja lapset ymmärtävät sitä kautta harrastamisen kuuluvan elämään. Oli harrastus sitten mikä tahansa. Tietysti hienoa on, jos koko perhe voi jakaa saman harrastuksen.
Mitä sinä harrastat ja miksi?
Tutustu myös teksiin Pippa Laukan kirjasta Hyvinvoiva nainen tästä.
