Juoksulesken arkea
Nyt on puolisen kuukautta kulunut juoksuleskenä. Mikko on juoksemassa Suomen päästä päähän. Kyllä, JUOKSEMASSA Nuorgamista Helsinkiin. Matka on alkanut 1.7.17 ja maaliin juoksijat (toivottavasti) saapuvat 30.7.17 Helsinkiin. Joka päivä etappina on sellainen 45 kilometriä. Mikon matkaa voit seurata tästä.
Arki juoksuleskenä on sujunut hyvin. Aika on mennyt nopeasti. Listasin aiemmin kaikki asiat mitä aion heinäkuussa tehdä (lue tästä) ja voin kertoa, että näistä en ole oikeastaan tehnyt vielä mitään 🙂 Olin myös ajatellut tehdä testitreenejä ja hakea uusia juoksupaikkoja juoksukoulun syyskauteen, mutta joulukuussa äitynyt pyöräkolarin jälkeinen jalkavaiva on taas vaivannut ja juoksukilometrit on oikeastaan nollassa. Hiljalleen jalka tästä kuntoutuu ja kohta taas juostaan. Näin koitan ainakin uskotella itselleni. Kunnon juoksutreenejä on ikävä! Koko tänä vuonna niitä ei ole päässyt tekemään. Lue telakkajaksostani enemmän tästä.
Miltä juoksuleskenä oleminen on sitten tuntunut? Välillä tuntuu, että me Mikon kanssa olemme yksikkö, joka liikkuu paikasta toiseen. Näin ollen suurin osa luuli, että olen lähdössä Mikon mukana juoksuun 🙂 Kun kesäkuun viimeisellä viikolla jätin Mikon Vantaalle johonkin parkkipaikalle, en jotenkin edes tajunnut mihin se on menossa, mitä se on tekemässä ja kuinka kauan se on poissa. Koko kevään olen seurannut valmisteluja, mutta jotenkin en edes tajunnut, että nyt se lähti ja on koko kuukauden poissa. Koko kuukauden juoksemassa.
Oikeastaan vasta viime viikon lopulla tajusin, että siellä se jossain Lapissa juoksee. Tällä viikolla olen alkanut ymmärtää, että se oikeasti juoksee joka päivä ja on koko ajan tavoitettaan lähempänä. Onhan se aivan sairaan siistiä! Tällä viikolla olen joka aamu miettinyt, että kohta ne lähtee ja päivällä kyllä odotan, että ilmoitus tulee siitä, että etappi on tullut maaliin ja kaikki on hyvin. Minulle päin ainakin viestitään, että kaikki on hyvin ja juoksu kulkee. Toivotaan, että näin on loppuun asti. Sitä kun ei koskaan tiedä tuollaisessa projektissa mitä minäkin päivän tapahtuu. Hattua pitää nostaa kaikille juoksussa mukana oleville! Ja samalla tietysti käy vähän kateeksi 🙂
Nyt juoksijat ovat Rovaniemen alapuolella. Tuntuu, että he ovat juosseet jo ikuisuuden, mutta ovat edelleeen aivan hirvittävän kaukana. Kai se kaipuu alkaa iskeä, kun porukka saapuu lähemmäs.
Itselleni kuuluu siis juoksun seuraamista, töitä ja töitä, joogaa ja juoksusta haaveilemista 🙂 Sekä tietysti kunnon kesäkelien odotusta.
Ihanaa kohta alkavaa viikonloppua kaikille! Ja tuhannesti kiitos kuukautispostaukseen kaikkialla tulleista viesteistä! Hurja lukijamäärä – vetää todella nöyräksi 🙂 Kiitos ja kumarrus!
PS. Täältä voit muuten käydä lukemassa, mitä Mikko ajatteli heinäkuussa kaipaavansa.
