Laura Honkasalo: Tyttökerho

tyttokerho_honkasalo.jpg

Laura Honkasalo: Tyttökerho (Otava, 2005)

Honkasalon Tyttökerho on kymmenisen vuotta vanha kirja, jonka olisin varmaan lukenut aika pian sen julkaisemisen jälkeen, ellen olisi juuri noihin aikoihin keksinyt häipyä joksikin aikaa ulkomaille. Mulla onkin suomalaisen kirjallisuuden kohdalla melko lailla tyhjä kolo vuosina 2005-2007, ja kirjastosta löytyy aina paljon sellaisia miksen-oo-vielä-lukenut-tätä -ylläreitä, jotka on julkaistu suurin piirtein silloin.

Tyttökerho-nimi viitannee Katrin, Nupun ja Tuulin kolmeakymppiä lähestyvään kaveriporukkaan, jonka kanssa ollaan yhdessä oltu ja tehty, mutta nyt elämässä ollaan menossa vähäsen uudelle lehdelle ja haaveksitaan aikuistumisesta, perheistä ja parisuhteista. Päähenkilö Katrikin haluaisi parisuhteen, yhteisen kodin ja perheen, ja siinä ensimmäinen ja kovin hankala askel on se, että pitäisi rakastua oikeanlaiseen mieheen, joka haluaa noita samoja asioita. Katri löytää mielestään lupaavan poikaystävän, mutta uusi rakkaus ei ehkä olekaan ihan sitä, mitä Katri oli toivonut tai kuvitellut.

Katri märehtii loputtomiin itseään, tunteitaan, miesajatuksiaan ja parisuhteenkaipuutaan, on loputtoman hyväuskoinen ja pyöriteltävissä ja vietävissä, määrittelee itsensä parisuhteen ja miehen kautta. Alussa (ja toisinaan lopussakin) väsyin ja turhauduin Tyttökerhoa lukiessani, kun henkilöt ruotivat loputtomiin itseään, itseään ja itseään – mutta Honkasalo kirjoittaa tunnemärehdinnästä(kin) hyvin, ja lopulta käy sekin selväksi, ettei tämä kuitenkaan ole kertomus siitä, miten nuori nainen etsii miestä, vaan siitä, miten nuori nainen etsii itseään.

Ja kai aika moni meistä (myöhemmin elämäänsä muutakin sisältöä keksineistä) muistaa, miten tuo vuosikymmen kahden- ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä hukkaantui aika pitkälti kaikenlaiseen tykkää-ei-tykkää-ollaan-ei-ollakaan -säheltämiseen ja ihastumishormonien rasittavaan pöllähtelyyn, vaikka olisi voinut tehdä yhtä sun toista mukavampaa, järkevämpää ja hedelmällisempää. (Parisuhteen ja perheen perustaminenkin, jos sellaista haluaa, olisi voinut käydä kivuttomammin järki kädessä.)

No niin. Ehkäpä mua lukiessani ärsyttikin juuri siksi, että kun on hieman kulkenut kohderyhmästä ohi, voi kauempaa katsellen jälkiviisastella ja tuhahdella fiktiivisen Katrin tuskastuttaville edesottamuksille.

 

Kulttuuri Kirjat

Johanna Holmström: Itämaa

 

 

itamaa.jpg

Johanna Holmström: Itämaa (Otava, 2013, suom. Tuula Kojo, alkuteos Asfaltsänglar)

Itämaassa siskokset Leila ja Samira ovat maahan muuttaneen isän ja suomenruotsalaisen islamiin kääntyneen äidin kaksi tytärtä, jotka tasapainottelevat kohti aikuisuutta erilaisten odotusten, vaatimusten ja eri suunnista tulevien sosiaalisten paineiden välillä. Kirja kertoo teineistä, teinien elämästä, koulusta, kaverisuhteista, kodin ja vanhempien odotuksista. Olin etukäteen lukenut jostain, että se olisi kirja siitä, millaista on elää nuorena Suomessa syntyneenä muslimina Suomessa, ja onhan se varmaan sitäkin, mutta mulle jäi kuitenkin sellainen olo, että keskeisimpänä oli se hyvinkin universaali ristiriita, kun nuoren pitää sovittaa yhteen oma, kehittyvä arvomaailmansa ja omat toiveensa, vanhempien maailma, omat sosiaaliset ympyrät, yhteiskunnan toiveet ja vaatimukset, pärjätä kotona ja kodin ulkopuolella, samana ihmisenä aivan erilaisissa maailmoissa.

En ole ihan varma, mille kohderyhmälle kirja olisi ensisijaisesti tarkoitettu. Toisaalta se tuntuu olevan kirja teineistä aikuisille, toisaalta ehkä sittenkin nuorille itselleen. 

Mulle jäi vahva vierauden tunne, luin tarinaa vähäsen marsilaisena, ulkopuolelta. Vieraus tuli nimenomaan teinielämän kuvauksesta – en tiedä, johtuuko se siitä, että omista nuoruusvuosista on liikaa aikaa vai ehkä siitä, että silloinkin olin vähäsen vieras omassa ikäluokassani. Mikään kevyt kirja Itämaa ei ole, ja mulle jäi lukiessa epämääräisen synkkä olo. Eikä sillä, että se olisi huono asia, pitää sitä muutakin olla kuin hyvän mielen kirjoja.

Suomenkielinen nimi Itämaa on sinänsä ytimekäs ja siinä on varmaankin kiva sanaleikkiajatus, mutta se jää mun mielestäni vähän irralliseksi. Tapahtumapaikka Itä-Helsingissä, juu, mutta muuten linkit itämaihin ovat aika kaukaa haetut.

Kulttuuri Kirjat