Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Johanna Sinisalo: Auringon ydin (Teos, 2013)
Dystopiaa ja vaihtoehtoista historiaa. Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa kaikenlaiset nautintoaineet on kielletty, chiliä diilataan salaa. Vallassa ovat maskot, miehiset miehet. Naisesta on jalostettu eloi, maskon lemmikki, miellyttämisenhaluinen olento, jonka elämäntehtävä on mennä naimisiin ja vastata maskojen tarpeisiin. Muunlaiset miehet ja naiset ovat miinusmiehiä ja morlokkeja, jotka valtio tahtoo steriloida, jotta he eivät siirtäisi eteenpäin ei-toivottua perimäänsä. Tapahtumat sijoittuvat suurin piirtein omaan aikaamme, mutta ei ihan sellaisena kuin me sen tunnemme.
Maailmaa katsellaan kahden kertojan, Vannan ja Jaren, silmin, sekä lisäksi menneet tapahtumat paljastuvat Vannan kirjeistä kuolleeksi oletetulle siskolleen Mannalle. Mukana on myös otteita sanakirjasta, vanhoja lehtiartikkeleita, jotka voisivat olla melkein oikeita, mutta… Faktan ja fiktion rajat ovat hämärät.
Vannan tavoitteena on löytää sisarensa, elävänä tai kuolleena. Vannalla on salaisuus, joka ei näy päälle. Vannalla ja Jarella on kummallakin omanlaisensa yhteys chiliin, jonka rooli tarinassa on alusta asti suuri. Niin suuri, että ennen kuin linkki tarinan eri lankojen välillä muodostui, ehdin jo aika kärsimättömänä miettiä ja odottaa, mitä chilistä paljastuu. Matkan varrella mukaan liittyy hippiporukka, jolla on aivan omanlaisiaan suunnitemia chilin suhteen, ja kaikki tämä vähitellen johtaa siihen, mihin tarina päättyy.
Tietynlainen vierauden, outouden tunne on koko ajan läsnä, kuten tietysti kuuluukin. Hyvällä tavalla. Mulla itselläni oli alussa vähän vaikeuksia päästä kiinni tarinaan ja henkilöihin, se on tietysti aina haasteena monissa tavalla tai toisella erilaisissa maailmoissa, scifissä, fantasiassa ja muussa kummassa. Joskus se tapahtuu helposti, joskus vaikeammin. Tässä kuitenkin tiesi, että jonkin ajan kuluttua vieras mutta häiritsevän tuttu maailma imee sisäänsä, ja niinhän se teki.
Ja miksi kirja on nimeltään Auringon ydin? Se selviää kyllä, vähäsen myöhemmin, siinä kohtaa kun on jo kertaalleen ehtinyt miettiä, miksi.
En vieläkään tiedä, mitä ajattelen loppuratkaisusta ja miten oikeastaan ymmärsin sen. Mutta mitä enemmän aikaa kuluu ja mietin ja pyörittelen tätä, sitä vaikuttuneempi olen.
Olen myös vähän ihmeissäni siitä, miten mulla on useampiakin Sinisalon kirjoja lukematta, ottaen huomioon, että minusta hän on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia suomalaisia nykykirjailijoita. (Pitäisi varmaan myös lukea uudestaan Ennen päivänlaskua ei voi. Luin sen aika nuorena ja muistan, että se oli vaikuttava mutta tosi ahdistava, ja olisi aika mielenkiintoista katsoa sitä viitisentoista vuotta vanhemmilla silmillä.)
