KIRJOITAN NÄMÄ ASIAT JOTTA MUISTAISIN

Yhtäkkiä mielessä oli asioita, jotka halusi kertoa mutta ei tiennyt että kenelle ja miten.

Asioita, jotka muodostuivat sellaisiksi lauseiksi, joita ei puhuta ääneen. Asioita, jotka ovat yksityisiä mutta silti yleisiä ja niin tavallisia, että ei niistä keskustella viinin ääressä, kahvipöydässä, tupakkatauolla.

Että kun minussa virtaa sellaisia syviä vesiä jotka tahtovat virrata ulos mutta ei niille ole uomaa. Sellaisia koskia joiden pitäisi saada kuohua mutta että miten. Tarve kertoa. Tarve kirjoittaa. Kirjoitan lyriikoita ja kirjoitan runoja puhelimen muistion täyteen (798 tänään sunnuntaina 24.2.2019), mutta minne kirjoittaa siitä kuinka tämän kahvilan ikkunasta näkyy kuulas pakkaspäivä ja keltainen Henry´s Pub jonka wingsit haistan tänne asti ja mielessä haistan sen omenasiiderin jota join tärisevin käsin keskellä heinäkuun helteistä torstaita, ennen ensimmäistä oikeaa keikkaa. Muistan kuinka suu kuivui kaikesta maailman vedestä ja Sisu-pastilleista huolimatta ja miten käytävässä ääni kaikui pitkin kierreportaita ja miten yleisö oli ihana ja soitimme kaksi encorea enkä kuollutkaan siihen ja hiki tahri huulipunaa joka paikkaan ja maistui suussa suolaiselta sekoitukselta ja kuinka sen kaiken jälkeen kotona suihkussa yksinäisyys oli viiltävä ja enemmän läsnä kuin koskaan ennen. Sellaisia sanoja jotka vaan laitetaan peräkkäin jotka eivät tarkoita mitään tärkeää, ovat vain havainnointia ovat vain pelkkää tekstiä. Tarve kertoa. Tarve tehdä itsensä näkyväksi ja eläväksi ja jotenkin tiukemmin elämään kiinni.

Tarve kirjoittaa.

Ja tässä minä kirjoitan. Minä kirjoitan nämä asiat jotta muistaisin. Jotta muistaisin, mitä olen tuntenut, mitä tunnen, mitä koen. Miten tämä minun elämä kulkee ja miten se muotoutuu. Mitä näen, haistan, haluan, himoan. Minä kirjoitan nämä asiat jotta muistaisin, kuka olen. 

En välitä niinkään kieliopista anteeksi siitä. Välitän sykkeestä ja temmosta ja kirjoitan liian pitkiä lauseita joita on vaikea seurata ja sellaisia kirjoituksia jotka ovat niin pateettisia että voi jumalauta se ärsyttää itseänikin mutta hitto kun mulla on vaan nämä tunteet ja ne on jotenkin pakko saada purettua.

Ja sitten nämä lauseet ovat vain lauseita, ei niistä kannata välittää liikaa eikä niistä kannata tehdä johtopäätöksiä, nämä lauseet ovat mielikuvien ja värikynän värittämiä, nämä kaikki lauseet eivät ole ihan totta tai sitten ehkä ovatkin.

Kahvilan pöytä on sileä, minä kirjoitan tätä tekstiä puhelimeen ja kohta minulta loppuu akku mutta onneksi on kahvia. Ulkona kaksi poikaa lapioi Amos Rexin lumisia tiilikumpuja, lumi pöllyää toinen poika pitää toisesta kiinni.

Varovasti siellä. Ulkona on liukasta.

 

IMG-9463.JPG

 

Kommentit (1)
  1. Olipas kiva löytää täältä bloggaajien sokkelosta joku toinenkin, jolla on tarve kirjoittaa.
    Kirjoittaminen on munkin koko elämä, sitä olen aina tehnyt enkä milloinkaan aio kadottaa paloani siihen <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *