Aiempina vuosina olen tässä vaiheessa muiden tavoin hehkuttanut kesälomaa, mutta tämä vuosi on tässäkin poikkeus. Niin kuin tuolla somen puolella kerroinkin, niin olen palannut kesän ajaksi päiväkotityöhön  ja sen lisäksi vastapainona nautin putiikkityttönä olemisesta.  Iltaisin olen ollut melko raato, enkä ole jaksanut kuin kaatua sohvan perukoille kahvimukini kanssa. Hienot oli taas suunnitelmat, että alkuviikot minulla on aikaa voimaantua ja liikkua. Jostakin joutuu kuitenkin karsimaan. Kaikkeen ei vaan minunkaan mehut riitä, vaikka tiedän toki sen liikkumisen tuovan sitä energiaa arkeen.

Nuo putiikkipäivät taas tuovat mukavasti energiaa arkeen ja oikein odotan, että pääsen taas kauniiden vaatteiden pariin. Siellä olen elementissäni ja tuntuu, että olen juuri siellä missä minun kuuluukin. Eli tämä kahden työn yhdistelmä oli minun kohdallani oikea valinta nyt tähän hetkeen.

Minulta kysytään paljon meinaanko jättää päiväkotityön täysin, kun valmistun. Parasta on se, että minulle kaikki on avointa vielä. Aika näyttää kumpi näistä vie pidemmän korren, tai tarvitseeko mitään vaihtoehtoa sulkea poiskaan.  Olen nimittäin tämän kuluneen vuoden aikana löytänyt sen hetkessä elämisen taidon, enkä kiirehdi miettimään enää mitä siellä oven takana odottaa.    Joskus ne hyvät asiat tulee kerralla. Kuitenkin niitä mahtavia tilaisuuksia tarjoutuu niin harvoin, niin miksi ei niihin tarttuisi.  Syksy tuo tullessaan taas opiskeluiden lisäksi ihan uusia haasteita, joista kerron sinulle myöhemmin.

Välillä kuulen kauhisteluja tästä hektisestä arjesta mitä elän.  Olen siinä mielessä outo lintu, että en sovi siihen perinteiseen muottiin.  Olen unohtanut ruuhkavuosienkin aikana kysyä itseltäni mitä minä haluan.  Nyt on minun aika tehdä asioita, joista nautin ja olla vähän itsekäskin.   Äitiys ja vanhemmuus muuttuu lasten kasvaessa, eikä se tee minusta yhtään sen huonompaa, että ajattelen välillä myös sitä, mikä on minulle tärkeää. Monesti sitä kuitenkin itse on niiden omien unelmien esteenä.   Tulee  ehkä ajateltua, että lasten takia ei voi jotain unelmaa toteuttaa. Usko minua, tiedän mistä puhun. Vaikka itseasiassa voikin olla niin, että minua itseäni pelottaa tehdä niitä muutoksia elämässäni.

Tällä viikolla meillä juhlitaan esikoisen täysi-ikäiseksi tulemista ja uskon, että se on meille vanhemmillekin tärkeä päivä.  Ajatuksenakin se on niin outo, kun hän suuntaa juhlistamaan synttäreitään kavereiden kanssa. Vanhemman huoli ei siis lopu milloinkaan ja tekisi mieli valjastaa kaikki katsomaan toisen perään.   😀  Toki en sitä tee, vaikka mieli tekisikin.  Tässä vaiheessa sitä skannaa sitä omaa vanhemmuutta, ja miettii onko osannut antaa hänelle oikeanlaiset eväät elämään.  Olin vain 21-vuotias tullessani äidiksi, aikamoinen raakile siis itsekin.  Tämä on ollut hieno matka, vaikka on varmaan niitäkin hetkiä jotka voisi mennä pikakelauksella. Toki se vanhemmuus on elämänmittainen matka, ja meillä on monenmonta seikkailua vielä kokematta. Niin positiivinen en minäkään ole, että voisin sanoa että päivääkään en vaihtaisi pois. Ja tunne on varmaan molemminpuolinen.

Tällä viikolla  pääsen myös nauttimaan parin päivän vapaista, joista toisena nautin itseni hemmottelusta. Loppuviikko meillä onkin yhtä juhlahumua kun sukulaiset ja kummit kerääntyvät meille juhlistamaan esikoiseni tärkeää päivää. Tämä kesä on varmasti hyvin erilainen, mutta saan nauttia pieniä annoksia myös niistä rennon letkeistä kesäpäivistä.

Aurinkoista ja energistä viikkoa sinulle!

Rakkaudella Kirsikka

Tein jossain vaiheessa periaatepäätöksen, että en tuo työtäni tänne blogiin. Kaikista periaatteistaan ei kuitenkaan tarvitse pitää kynsin hampain kiinni, ja onhan työ kuitenkin iso osa elämää. Joku aika sitten kuulin erän äidin sanovan lapselleen, että työn pitäisi olla sellaista, josta nauttii.  Miten totta tuo onkaan.  Olen aina tykännyt työstäni lasten kanssa, mutta ehkä tietyt asiat siinä ei enää tuonut minulle sitä paloa. Haaveilin lastentarhanopettajaksi opiskelemisesta vuosia ja kun se vihdoin tuli tänne, laitoin paperit vetämään. Suoraan sanottuna en edes uskonut pääseväni, mutta tein kuitenkin jotain tuon vuosia kyteneen unelman eteen. En varsinaisesti kokenut paloa enää opettajuuteen, mutta halusin ehkä pienen aikalisän työelämään.

Nautin edelleen suuresti lapsista, mutta en pidä siitä mihin suuntaan koko varhaiskasvatus on menossa. Koin myös, että minulla olisi niin paljon enemmän annettavaa.  Tietyllä tavalla se myös turhautti. Olin syksyn orientoivan harjoittelun Joensuun Rantakylässä sijaitsevassa   Pilke- päiväkoti Loisteessa, joka on tiedepainotteinen päiväkoti. Tuolla koin ahaa- elämyksen, että hei noinkin voi tätä työtä tehdä. Siitä syntyi vahva palo päästä myös kevään harjoitteluun samaan paikkaan. Et voi aavistaa, miten äärettömän onnellinen olin siitä, että pääsin kun pääsinkin Loisteeseen myös perustavaan harjoitteluun.

Tämä kevät onkin ollut huikea ja olen ollut niin onnellinen, että olen saanut kulkea tämän matkan. Olen löytänyt sen sisäisen palon uudestaan työhöni ja huomannut myös, että itseasiassa olen aika hyvä siinä mitä teen. Tämähän on meille suomalaisille vieras ajatus, että voin olla ylpeä itsestäni ja siitä mitä teen.

Ensimmäistä kertaa olen kokenut myös sen, että minun tapaani tehdä työtä ja olla lasten kanssa arvostetaan.  Se onkin aika hieno tunne, ja sitä aion vaalia.

Pilkkeen yksi tärkeä arvo on osallisuus ja se kyllä näkyy kaikessa toiminnassa.  Olen oppinut sen, että tämä malli vaatii opettajalta enemmän. Joku voisi ajatella, että se on helpompaa tai että lapset päättävät mitä tehdään. Näinhän se ei kuitenkaan ole. Loisteessa on käytössä säännölliset lastenkokoukset, joissa lapset saavat tuoda esille omia mielenkiinnon kohteita, ja niiden pohjalta ideoidaan toimintaa yhdessä. Aikuiset eivät pureskele kaikkea valmiiksi, vaan lasten ajatuksille ja pohdinnoille on tilaa.

Tiedepainotus tuntui aluksi itselle vieraalle ja suunnittelin lukuisia tunteja ensimmäistä koitostani. Hyvin nopeasti sain kuitenkin ideasta kiinni. Olen ollut niin liekeissä tästä toimintakulttuurista ja heittäytynyt itsekin tutkimaan asioita lapsen lailla. Olemme yhdessä ihmetelleet, oivaltaneet ja tutkineet asioita.

Meidän kevät huipentui kevätjuhlaan, jonne meidän ryhmä toteutti huikean merihuoneen. Tätä on vaikea pukea sanoiksi, koska onnistuimme luomaan jotain merkityksellistä. Oma poikanikin kiitti siitä, että vein hänet tuonne. Hän sanoi, että hänellä on nyt paljon levollisempi olo. Ajatella jos jokaisessa päiväkodissa voisi olla aistihuone, jossa voisi rauhoittaa levottoman mielensä. Tässä ajassa varsinkin tuo olisi niin tärkeä juttu.

Tämän kevään teemana on ollut 4 elementtiä (maa, vesi, tuli, ilma) ja se onkin siis sisältänyt kaiken mahdollisen maan ja taivaan väliltä.  Nyt pääsetkin vähän kurkistamaan mitä olemme kevään mittaan tehneet,  Omat pojatkin on kommentoineet, että vitsit miten siistejä juttuja me olemme tehneet.

tässä havainto, missä vedessä löytyy muovia, joka ei sinne kuulu. Pohdimme onko tästä muovista kala syönyt  palasen ja mitä sille on tapahtunut.

tässä olemme tarkkailemassa jäiden lähtöä Utransaaressa.

tässä valmistuu koralleja merihuoneeseen. 

. 

Tässä tutkimme ja havainnolistamme pilviä.

Kokeessamme on partavaahto kuvastamassa pilveä.

Tiputamme väriainetta pipetillä pisara kerrallaan.

Tarkkailemme milloin pilvi tulee niin painavaksi, että se alkaa sataa vettä takaisin mereen

Tässä pieni maistiainen sinulle. Niin paljon huikeita juttuja olemme tehneet, että jo niistä saisi oman sarjansa tänne blogiin. Olen kuitenkin kuvaamisen sijaan keskittynyt hetkessä elämiseen. Tämä ensimmäinen vuosi opinnoissa huipentui kyllä niin täydellisesti. Kiitos Loisteen porukalle mukavista hetkistä ja erityisen lämmin kiitos ohjaajalleni Niina Ketoselle  tästä upeasta matkasta.

jännittävää peli- iltaa koteihin!

Rakkaudella Kirsikka