millaista kotia etsimme ja mitä saimme

Ah, käytin eilen pitkän tovin selaamalla viime kesän valokuvia – i h a n a kesä! Oi että. Nyt pääni on täynnä tuoreita marjoja, aurinkoa olkapäillä, paljaita varpaita nurmikolla, viime kesänä toistuvasti jäätelökioskille suuntautuneita vaunulenkkejä, kylmää valkoviiniä lämpimässä kesäillassa ja kaiken raikastavaa kesäsadetta. Lisäsin instagramiinkin kuvan viime vuoden toukokuulta – uskomatonta, että vain vaivaisen kuuden viikon päästä voi näyttää tuolta!

Kuvasta myös iski pieni haikeus vanhaa asuinpaikkaamme kohtaan. Portsa ja sen idylliset puutalot olivat super hurmaava paikka asua. Asuntomme ikkunasta näkyi kirkon torni, puutaloja, narulla tuulessa heiluvat pyykit ja kaupungin yllä lentävät lokit. Ah, Turku-rakkauteni ei varmaan koskaan täysin kuole, eikä sen toisaalta tarvitsekaan.

Kun lähdimme etsimään uutta kotia, etsimme alunperin rivitaloa toisesta kunnasta, mihin lopulta päädyimme. Ja jotenkin matkan varrella rivitalokin vaihtui omakotitaloksi, tai sellaisesta itsemme löysimme. Mutta matkan varrella tuli nähtyä kaikenlaista ja myös opittua se, että täydellistä ei olekaan, tässäkään asiassa.

Ajattelinkin tässä nyt vähän jakaa sitä millaista kotia etsimme ja millaiseen päädyimme.

Kirjoitin tänne viime kesänä aika hyvän tiivistyksen unelmastamme:

”Jostain syystä mistään ei ole vielä putkahtanut sopuhintaista, mielellään hirsirakenteista, enintään vähän remonttia vaativaa, kolmen makuuhuoneen, kahden vessan, varaavan takan, helppohoitoisen pihan omaavaa taloa, josta mielellään olisi hyvät kulkuyhteydet kaupunkiin, isovanhemmille, kahteen täysin eri suunnalla olevaan työpaikkaan ja siihen lähimetsään.”

Tuossa mainittujen kohtien lisäksi haaveilin leveistä ikkunalaudoista ja syreeneistä.

Koska fakta vain on, että jos budjetti on rajallinen niin kaikkea ei voi saada ja myönnytyksiä oli tehtävä.

Uusi kotimme on pieni, vain vähän reilu 80 neliötä. Se on kuitenkin yhdessä tasossa ja mielestäni neliöt on todella hyvin jaettu. Ja toisaalta mielestäni ei myöskään ole mielekästä asua liiankaan isossa asunnossa – opiskeluaikoina asuin yksin suvun omistuksessa olleessa 70 neliöisessä asunnossa ja vaikka kaverit olivat riemuissaan hyvästä juhlapaikasta, koin itse asunnon liian isoksi yhdelle hengelle – kuten myös siivousmäärän ja sähkölaskun.

Mutta niin, tämä talo. Meillä on kolme makuuhuonetta, jotka ovat toki pieniä, mutta riittävän kokoisia. Meillä on vain yksi vessa, mutta taloomme on mahdollista tehdä yläkerta, johon saisi myös sen toisen vessan (ja reilusti lisäneliöitä), mikäli niille joskus käyttöä olisi. Meillä on varaava takka, jossa tanssivia liekkejä tuijotin hartaana pitkin kylmimpiä kuukausia. Mitään remonttia taloomme ei olisi tarvinnut tehdä, mutta vähän tapetti- ja väri-ratkaisuja seinissä ollaan muutettu/ollaan muuttamassa.

Meillä on iso piha, joka tosin on aika tabula rasa, eli sen kanssa voimme lähteä mihin suuntaan haluamme. Syreeni minulle on luvattu ja istutuspaikkakin päätetty! Nyt vielä, kun nämä takapakit kevään etenemisessä loppuisivat niin päästäisiin pikkuhiljaa istutuspuuhiin – pystyn jo melkein haistamaan syreenien tuoksun nenässäni.

Kulkuyhteydet ovat hyvät ja kodistamme pääsee moneen suuntaan helposti ja nopeasti. Lähimetsäämme valitettavasti hakattiin alas loppuvuodesta reilusti ja löysinkin itseni tuijottamassa surullisena muuttunutta maisemaa. Onneksi metsää vielä on ja saattaa olla että joku vielä löytää minut puuhun kahliintuneena, jos yrittävät kaataa lisää… (#ilmastovaalit)

Kaikenkaikkiaan olen valitsemaamme kotiin erittäin tyytyväinen. Se ei ole täydellinen, enkä ole rakastunut jokaiseen sen yksityiskohtaan (esimerkiksi nuo harmaat laminaatit vaihtaisin mielelläni joskus), mutta siitä on tullut koti. Koti, jossa viihdymme ja jossa on hyvä olla. Täällä olen nähnyt tyttäremme ensiaskeleet, polttanut tähtisadetikkua uutena vuotena pihalla, juhlinut lapsemme ensimmäistä syntymäpäivää ystävien ja perheen kanssa, hörppinyt viiniä terassin kaiteella istuen lämpimänä kevätiltana (sellainenkin ehti ennen tätä takatalvea olla!) ja koristellut lapsen ensimmäisen joulukuusen.

Kommentit (2)
  1. Teidän koti näyttää tosi kodikkaalta, ja sun teksteistä paistaa, että viihdytte siellä. Varsinkin omakotitalossa on tosi fiksua, että neliöitä on maltillisesti! (#ilmastovaalit)
    Oma unelmakoti olisi ihan kaupunkin keskustassa (kuten onkin!), ylimmässä kerroksessa tai ainakin tosi korkealla (kuten onkin!), kohtuullisilla neliöillä mutta yksi makuuhuone enemmän, jotta meidän ei tarvitsisi nukkua olkkarissa ja miehen pojatkin saisi fiksummin majoitettua, kun tulevat yökylään. Niin, ja että se kämppä olisi OMA!! 🙂
    Ymmärrän kyllä myös omakotitaloidylliä, itse en vaan ole tarpeeksi puuhakas kuitenkaan sellaiseen 😀

    1. Kiitos 🙂
      Ja juu, hukkaneliöitä ei tarvita – tässä on kaikki oleellinen ja jopa perheelle kasvuvaraa ihan näinkin ! Ja juurikin tuota huolehdittavaa riittää ihan tässäkin talossa, niin sisällä kuin ulkona..

      Toivottavasti teille löytyy jossain kohtaa vielä loputkin kohdat täyttävä koti, jos sillaista siis jossain kohtaa etsitte 8)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *