Olen miettinyt otsikon kysymystä välillä itsekseni ja välillä aihe nousee esille jonkun kaverin kanssa jutellessa.

Aloin kirjoittaa tätä blogia, kun jäin töistä sairaslomalle yli kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Kroppa oli aika kovilla, päivät pitkiä ja yksinäisiä, eikä sitä oikein töistä kotiin jääneenä tiennyt mitä sillä kaikella ajalla tekisi, kun oli tottunut puuhaamaan. Netflixin katselullekin muistaakseni oli rajansa (nyt voisin mielelläni viettää pari päivää vain sängyssä/sohvalla rötväten ja jotain sarjaa aivot suljettuna katsoen!), joten jotain tekemistä oli keksittävä. Blogin aloittaminen tuntui tässä kohtaa hyvältä ratkaisulta ja nyt onkin hauskaa lueskella täältä arkistosta niitä fiiliksiä loppuraskauden ajoilta!

Tuo itselle taltiointi olikin ehkä yksi suurimmista syistä miksi aloin asioita myös kirjoittaa blogiin. Minulla on vuosikausia ollut ihan paperipäiväkirja, mutta viimeisenä parina vuotena sen kirjoittelu on ollut jotenkin vähissä. Tiedän, että osaltaan se liittyy siihen, että elämäni on ollut mukavaa ja tasaista – päiväkirja, kun usein tuli kaivettua esiin silloin, kun mielessä eniten myllersi ja tunteet räiskyivät. Blogiin sen sijaan oli kiva, ja ennen kaikkea todella helppo, tulla kirjoittelemaan kaikenlaisia höpötyksiä ja ajatuksia. Varsinkin tässä pikkulapsiarjessa asioita tuntuu tapahtuvan koko ajan, kun lapsi kehittyy kauheilla harppauksilla. Vauvakirja ei häpeäkseni ole yhtään niin ajan tasalla kaikesta mitä meille kuuluu kuin tämä sivusto – täältä sitten välillä käyn kopioimassa tietoja talteen myös tuonne lapsen vauvakirjan puolelle.

Toisaalta, ehkä kukaan ei oikeasti kirjoita blogia ihan puhtaasti vain itselleen, koska muutenhan sen tekisi vaikka word-tiedostona eikä nettiin kaikkien nähtäville. Eli jonkinlaista vastavuoroisuutta tällä puuhalla tulee myös haettua. En usko, että ajatukseni ja kirjoitukseni olisivat niin maailmaa mullistavia tai ainutlaatuisia, että näillä postauksilla mitään maailmaa muutettaisiin, mutta joku täällä toisaalta kuitenkin myös käy. Kaikki tänne tulevat kommentit, sähköpostit tai blogin instagramin kautta tulevat yhteydenotot lämmittävät mieltä ja niitä on ihana saada! Erityisesti tuo instagramin avaaminen on jotenkin tehnyt tästä paljon vuorovaikutuksellisempaa ja siellä onkin ollut mielenkiintoista tutustua ja viestitellä ihmisten kanssa.

Olen myös itse tykännyt jo pitkään lukea erilaisia blogeja. Raskaudesta haaveillessa ja raskauden alettua varsinkin tuli ahmittua nimenomaan blogeista ihmisten jakamia kokemuksia (raskausviikkopostaukset best!), synnytyskertomuksia, kaikenlaisia hankinta-listoja ynnä muita! Tuntui, että varsinkin blogien kautta aukesi ihan erilainen kokemusten meri, verrattuna esimerkiksi keskustelupalstoihin, joissa joku on aina trollaamassa tai provosoimassa. Blogeista koin saavani vertaistukea, neuvoja, ohjeita ja ne herättelivät ajattelemaan asioita eri tavalla – nyt onkin kiva ajatella, että täältäkin ehkä joku joskus jotain ”hyödyllistä” löytää.

Toisaalta blogin kautta sain jaettua meidän kuulumisia myös hirmu näppärästi myös tutuille ja lähipiirille, jotka niistä ehkä kiinnostuneimpia ovat.

Lisäksi tärkeänä tekijänä; olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta. Kumpaakaan en ehkä tee ihan kympin arvoisesti, mutta molemmista nautin ja saan itse hyvää fiilistä – ja blogia pitäessä juuri nämä molemmat saa kivasti niputettua yhteen. Blogin kuvitus on ainakin toistaiseksi ollut vain arjessa napsittuja kuvia, eikä sitä varten erikseen ole tullut pidettyä mitään kuvaus-sessiota. Toisaalta sellainenkin voisi olla mielenkiintoista! Tekstitkin syntyvät yleensä ilman sen kummempaa ajattelua (kuten varmaan usein on huomattavissa) ja ikäänkuin putoilevat näppäimistöltä itsekseen – usein en edes tänne tullessa tiedä mistä aion kirjoittaa, ja yllättäen huomaankin päätyneeni johonkin aiheeseen, jota en edes tiennyt työstäneeni mielessäni.

Blogia pitäessä joutuu kuitenkin miettimään sitä, että mitä täällä haluaa jakaa ja mitkä ovat sellaisia asioita, jotka pidän pois netistä. Meillä on ylipäätään linja, että lapsesta ei naama-kuvia ladata nettiin, joten niitä ei luonnollisesti myöskään blogissa ole. Tämä linjaus on osittain muodostunut töistämme johtuen, toisaalta myös lapsen yksityisyyden takia. Tavallaan toisaalta tämän blogin kirjoittaminen sotii vähän tuota lapsen yksityisyyttä vastaan, ja siksi myös enemmän ja enemmän mietin mitä asioita haluan tai saan jakaa tyttäremme elämästä. Ja vaikka haluan kirjoittaa esimerkiksi pikkulapsi-arjesta rehellisesti niin ne hyvät kuin huonotkin puolet, niin toisaalta ehkä enemmän tai helpommin tulee kirjoitettua niitä positiivisia juttuja. Itselläni ainakaan ei ole tarvetta kertoa täällä joka kerta, kun on tullut ärähdettyä miehelle väsyneenä turhasta – ei se silti tarkoita, että sellaista ei sattuisi. Ja toisaalta haluan myös kunnioittaa läheisten yksityisyyttä, mikä myös ehkä rajaa joitain aiheita pois – esimerkiksi seksuaalisuus lapsen saamisen jälkeen on mielestäni yleisellä tasolla mielenkiintoinen aihe, mutta se on silti aihe, jonka rajaan miestäni (ja tätä lukevia perheenjäseniä) säästääkseni täältä.

En ole suunnitellut blogin lopettamista tai sen enempää sen tulevaisuutta – aion jatkaa juttua niin kauan kuin se tuntuu helpolta ja ylipäätään mielekkäältä.

Miksi te kirjoitatte tai luette blogeja?