Miika Nousiainen: Metsäjätti
Kaunokirjallisten talousopintojen lyhyt oppimäärä on nyt suoritettu: ensin kävin Raksalla, sitten tutustuin rahoitusmaailmaan Erottajan kautta ja nyt vuorossa oli metsäteollisuus ja Miika Nousiaisen kiitelty Metsäjätti.
Minäkin kiittelen sitä. Kiitän sitä aitoudesta, tarkkuudesta ja tärkeiden asioiden esiin nostamisesta ilman paasauksen makua. Jos henkilöhahmot olisivat olleet aavistuksen verran syvempiä ja virkkeet pidempiä, kirja olisi ollut napakymppi. Nyt se ei ollut mielestäni kirjallisesti aivan täydellinen, mutta muuten kyllä merkittävä ja vaikuttava.
Globaalia bisnestä, paikallista lobbausta
Kuten moni tietäneekin, kirja kertoo hyvin tavallisista suomalaisista ihmisistä ja erityisesti kahdesta ystävästä, Pasista ja Jannesta. He jakoivat yhdessä kouluvuodet ja nuoruuden Törmälässä. Törmälä on umpimielinen ja yksioikoinen, metsäteollisuudesta elävä pieni paikkakunta; metsäyrityksen nimi on kuvaavasti Metsäjätti. Jannesta tuli teini-isä ja hän jäi kotiseudulle, meni tehtaalle töihin ja pärjää kohtalaisesti satunnaisesta juopottelusta huolimatta. Pasi lähti Helsinkiin, valmistui ekonomiksi ja aloitti uuden elämän. Pasilla on kaunis suomenruotsalainen vaimo, nousujohteinen ura ja esikoislapsikin tulossa. Hän palaa Törmälään vasta nelikymppisenä, kun samainen Metsäjätti lähettää hänet saneeraamaan Törmälän tehdasta ja tutustumaan paikkakunnan valtaapitäviin. Pasin ja Jannen ystävyys on jäljellä, vaikka miehet ovat päällisin puolin aivan eri planeetoilta ja tilanne on ristiriitainen. Samalla kun lapsuudenystävät tutustuvat uudelleen toisiinsa, he tutustuvat myös itseensä ja menneisyyteensä.
Ei siis mitään sellaista, josta ei olisi aiemmin kirjoitettu. Työttömyyttä, alkoholismia, sotkuisia ihmissuhteita, toisaalta onnea ja toivoakin. Lukiessani mielessäni alkoi yhtäkkiä soida Anssi Kelan (ärsyttävä) Mikan faijan BMW, sillä jotain sellaista onnetonta rimpuilua vanhan ja uuden ajan kanssa oli Metsäjätissäkin. Paljastettakoon, että kirjassa oli kuitenkin YT-neuvotteluista ja muista ongelmista huolimatta huomattavasti toiveikkaampi loppu kuin Kelan biisissä.
Vakavaa huumoria
Ajattelin lukiessani toisaalta myös Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun -teosta, joka on minusta hieno erityisesti ajankuvauksena, 70-luvun lapsi tunnistaa siitä 70-luvun lapsuuden. En ole elänyt pienellä paikkakunnalla enkä muutenkaan ”tehtaan varjossa”, mutta minusta Metsäjättikin tuntui aidolta dokumentoidessaan ensin 80-lukua ja sitten tätä päivää.
Uskon, että Metsäjätti kestää aikaa ja siitä saa vielä vuosien kuluttuakin uskottavan kuvan maailmasta, jossa suomalaisia tehtaita lakkautettiin ja tuotantoa siirrettiin ulkomaille eettiseen biokehitykseen tms. superjargontermiin vedoten. Ja ajasta, jossa osa ihmisistä ostaa vain vieraskielisesti nimettyjä ruoka-aineita Stokkan herkusta ja aloittaa perheenperustamisen suunnittelemalla ensin täydellisen lastenhuoneen värimaailman – samaan aikaan kun ikätoveri toisaalla Suomessa jatkaa isiensä ammattia ja koti-työ-baari-keskeistä arkeaan.
Vaikka kirjassa oli paljon vakavaksi vetävää ja riipaisevaakin asiaa, naurahdin ihan ääneen, kun luin sen ensimmäisen rivin:
– Black Sabbath is best. Dingo painu vittuun!
Onneksi kirja oli kuitenkin ensi sijassa vakava eikä hauska. Rasituin aikoinaan Vadelmavenepakolaisesta, koska se tuntui pitkitetyltä vitsiltä. Metsäjätti taas tuntui siltä, että Nousiainen on paneutunut aiheeseensa ja tekstiinsä, kirjoittanut itselleen ja Suomelle tärkeästä teemasta.
Niin kuin onkin. Olin syksyllä pressitilaisuudessa, jossa Nousiainen kertoi kirjoittaneensa Metsäjätin, koska katsoi pienen teollisuuspaikkakunnan kasvattina sen suorastaan velvollisuudekseen. Hän myös sanoi Metsäjätin olevan ”esikoisromaani” kevyempien kirjojen jälkeen.
Toivotan vakavalle kirjailija Nousiaiselle pitkää uraa. Jos taso pysyy tällaisena, jatkan kirjallisuustaloustieteen opintoja varmasti.
Miika Nousiainen: Metsäjätti. Otava, 2011. Kansi: Markus Pyörälä