Finlandia-lista: ensireaktiot ja lukuhaaste
No niin. Vuotuiset Finlandia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat on siis julkistettu ja samalla kirjatyhmyyteni aste tullut ilmi.
Kuten kaikki jo tietävät, tänä vuonna ehdolla Finlandia-kirjallisuuspalkinnon saajiksi ovat seuraavat kirjat: Eeva-Kaarina Aronen: Kallorumpu, Kristina Carlson: William N. päiväkirja, Laura Gustafsson: Huorasatu, Laila Hirvisaari: Minä, Katariina, Rosa Liksom: Hytti nro 6 sekä Jenni Linturi: Isänmaan tähden. (Lyhyet kirjaesittelyt löytyvät esim. Akateemisen sivuilta.)
Kun näin ehdokaslistan, ajattelin ensin: ”Miksi ne nyt jo julkistettiin?” En halunnut vatvoa Finlandia-kisaa palstalla koko viikkoa, mutta kuvittelin, että kirjojen julkistaminen olisi mennyt iltapäivälle, niin että vähän oltaisiin silti päästy vatvomaan. Vaan ei.
Paras siis vatvoa vain omaa kirjatyhmyyttään. Tänä vuonna olen näin sivistymätön:
Finlandia-ehdokkaista
– olen lukenut nolla teosta,
– omistan yhden (William N. päiväkirja),
– olen kuullut neljästä varmasti,
– yhdestä melko varmasti (Hytti nro 6),
– ja yhdestä en ole edes kuullut (Kallorumpu).
Seuraavaksi ajattelin, että nyt vatvotaan varmasti sitä, että listalla on vain naisten kirjoittamia kirjoja. Jos siinä olisi ollut vain miesten kirjoittamia, sitäkin vatvottaisiin.
Kurkkasin Hesarin Finlandia-ehdokkuusuutista ja havaitsin, että vatvominen on jo alkanut.
Minusta kirjoja pitäisi palkita kirjoina, niiden kirjoittajasta ja etenkin kirjoittajan sukupuolesta riippumatta. Kyllä naislista minutkin silti yllätti. Toivon, että listan kirjailijat ovat naisia, koska he kirjoittavat niin hyvin, eivätkä siksi, että halutaan näyttää, että naisetkin osaavat kirjoittaa.
Haluaisin uskoa, ettei kirjailijan sukupuolella ole väliä myöskään kirjallisuuspalkintojen ulkopuolella. En kuitenkaan usko.
Kirjoitin kesällä vanhan kirjablogini puolelle siitä, vaikuttaako kirjailijan sukupuoli lukuvalintoihin. Syntyi vilkas keskustelu. Poliittisesti korrektisti kaikki vaikuuttivat, että ei vaikuta, ja sitten tunnustettiin: naiset lukivat paljon enemmän naisten kirjoittamia kirjoja, miehet miehien. Naurettavaa kyllä, tuon keskustelun jälkeen olen myhäillyt tyytyväisenä, kun olen lukenut miehen kirjoittaman kirjan. Tuntumani on, että tämä syksynä olen lukenut niitä enemmän kuin tavallisesti, mutta kiistän, että olisin valinnyt niitä saadakseni lukemisen sukupuolitilastot kauniimmiksi.
Vähän aikaa sitten keskustelin toisen lukijan kanssa siitä, että kyllä sukupuoli vaikuttaa tekstiin, tai ainakin joihinkin teksteihin. Ystäväni otti esimerkiksi Kari Hotakaisen; olisi vaikea kuvitella, että hänen kirjansa olisivat naisen kirjoittamia. Tämä keskustelu on pyörinyt viime aikoina mielessäni, kun olen lukenut jäniskirjoja, siis Arto Paasilinnaa ja Tuomas Kyröä. Pidän molempien kirjoista erittäin paljon, mutta lukiessa minulla on vahva tunne, että ne ovat miesten kirjoittamia kirjoja. Tai että jos nainen kirjoittaisi yhtäaikaa hauskasti mutta viiltävän osuvasti, huomio keskittyisi siihen vitsikkyyteen. Jotenkin ehkä oletetaan, että nainen kirjoittaa joko hauskasti tai (useimmiten) koskettavasti? Mene ja tiedä. Sen tiedän, että tämä Finlandia-naislista saa minut pohtimaan taas tätä lukemisen sukupuolittumista enemmänkin, ja kenties – toivottavasti, se olisi kiinnostavaa! – aiheesta käydään laajempaakin keskustelua , siis muutakin kuin eipäs-juupas-vatvomista.
Vielä noista ehdokkaista. En osaa veikata voittajaa, mutta tiedän, että tulen sen lukemaan. Kuulun lukupiiriin, joka lukee joka vuosi Finlandia-voittajan. Näin ollen olen lukenut kaikki viime vuosien voittajat ja myös liudan muita, koska asetin vuosi sitten itselleni Finlandia-haasteen. Sen tavoitteena on lukea määrittelemättömän ajan puitteissa kaikki Finlandia-palkitut teokset. Lista palkituista löytyy esim. Akateemisen kirjakaupan nettisivuilta. Olen lukenut tällä hetkellä 14 Finlandia-voittajaa, joten haastetta on vielä jäljellä. Seuraavaksi tarttunen joko Irma Ranen Nauravaan Neitsyeeseen tai Eeva Joenpellon Tuomari Müller, hieno mies -teokseen, sillä hain vanhemmiltani lainaan jo kuukausia sitten.
Finlandia-haaste on minulle hauska ja kiinnostava tapa tutustua vanhempaan kirjallisuuteen ja ainakin aikoinaan kuuluihin teoksiin. Silti välillä vähän vatvon sitäkin: se on vain yksi palkinto, pitääkö sen tosiaan ohjata lukemista näin paljon? Monet Finlandia-voittajista ovat kyllä olleet hyviä, joten annan ohjata.
Tällaisia ensireaktioita Finlandia-lista minussa herätti. Entä muissa – miltä teokset vaikuttavat? Mitä mieltä Finlandiasta? Puuttuiko joku oleellinen teos? Minä olin vuosi sitten käärmeissäni, ettei Märta Tikkasen Emma ja Uno – rakkautta totta kai ollut listoilla, mutta tämä vuonna minkään teoksen listalla olo/sieltä puuttuminen ei herätä minussa suuria tunteita, vaan palkinto kiinnostaa vain näin yleisellä tasolla.