Magne Hovden: Saamelandia
Kun kuulin norjalaisen Magne Hovdenin romaanista Saamelandia, olin innoissani. Saamelaisuutta ei nykykirjallisuudessa liiemmin käsitellä, ja kirjan idea, veijariystävysten perustama, saamelaisuudella iloitteleva elämyspuisto Saamelandia, kuulosti hauskalta. Olin jo etukäteen tietoinen, ettei edessä olisi suuri kirjallinen elämys vaan pikemminkin kevyt huvittelu (voihan hauskakin kirja olla kirjallisesti ansiokas, mutta ei mennä nyt siihen), mutta silti olin lukiessani aika pettynyt.
Tai oikeastaan pettynyt on liian kantaa ottava sana. Suhtauduin nimittäin kirjaan kautta linjan hyvin välinpitämättömästi. Se oli harmi. Usein epämieluisastakin lukukokemuksesta saa paljon irti, mutta kirja, joka ei ole hyvä eikä huono, ei jätä muistijälkiä.
Saamelandiassa oli osin kiinnostaviakin teemoja: nykysaamelaisuus, saamelaisten kohtaama rasismi, ylipäätään pohjoinen elämänmeno. Näitä teemoja oli kuitenkin eteläsuomalaisen näkemykseni mukaan käsitelty stereotypisesti tai ei ainakaan mitenkään lappikerrontaa uudistavalla tavalla: pohjoisen miehet tykkäävät viinasta, eivät saa naisia, ovat epämääräisiä vässyköitä vaikka puuhaisivatkin esim. elämyspuistoa, joka kiinnostaisi kansainvälisiä turisteja. Meno oli samanlaista kuin suomalaisissa sketsisarjoissa.
Eniten ärsytti kuitenkin se, ettei kirja lopulta kertonut tuosta puistosta vaan sen suunnittelusta. Pääkaksikko käy Suomen puolella ryöstämässä kotia, vuokraa pari poroa, säheltää siellä täällä. Saamelandia avaa porttinsa vasta aivan lopussa – lopussa, joka jatkoi kirjan tyyliä eikä tuonut yllätystä tai mitään muutakaan huipentumaa.
Harmi. Mutta vaikka tämä kirja ei sen suurempaa vaikutusta tehnytkään, aion jatkaa saamelaiskirjallisuuteen tutustumista. Silloin kun vielä olin innostunut tästä teoksesta, kirjoitin sen alusta ja ylipäätään saamelaisuuden käsittelystä kirjallisuudessa. Sain nimimerkiltä Saame valtavasti hyviä saamelaiskulttuurivinkkejä. Saamelaiskirjallisuudesta on keskusteltu myös täällä.
Tekstinäyte s. 223:
”It is time for a joik! Come on, everybody. Joik with me. He loi loi le, loi loi le luua.” Hän heilutti vasenta kättään kuin ikään kuin näyttääkseen rytmiä. ”Come on, Pierre and Eloise. Come on, my Japanese friends! Let’s joik!”
Ja kun yksi japanilaismiehistä, iäkkäämpi herra, jolla oli valkoisia läiskiä pikimustassa tukassaan, alkoi yhtäkkiä joikua sydämensä kyllyydestä, myös muut japanilaiset yhtyivät kuoroon. Pierre ja Eloise sen sijaan pudistelivat päätään ja supisivat keskenään ranskaksi.
Magne Hovden: Saamelandia (Sameland, 2010). Otava, 2012. Suom. Outi Menna.