Helmi Kekkonen: Kotiin
Joidenkin kirjojen kanssa tietää tulleensa kotiin. Olo on samaan aikaan pakahtunut ja rauhoittunut, lohduton ja lohdutettu, onnellinen – hyvä.
Helmi Kekkosen esikoisnovellikokoelma Kotiin viehätti minua jo ensimmäisellä tutustumisella, ja nyt toisella lukukerralla ihastuin siihen vielä enemmän. Tunnustan, että kauniit, harkitut, vähäeleisen tyylikkäät pienet suuret kertomukset vetosivat minuun niin, että minua alkoi hyvin poikkeuksellisesti itkettää aamujunassa, siksi että on niin viisaita kirjoja ja että lukeminen on niin ihanaa. Ja että näin minäkin tahtoisin kirjoittaa…
Ja osin siksi, ettei elämä ole aina kaunista. Kotiin-kokoelman novelleissa on surua ja melankoliaa, mutta onnettomuuksilla tai menetyksiä ei korosteta, pikemminkin vain todetaan että näinkin voi käydä ja kuvataan, miltä tuntuu, kun esimerkiksi äiti on kuolinvuoteellaan, rakastettu lähtenyt tai vanha mies jäänyt leskeksi, ilman ystävää.
Kekkonen kertoo elämätarinat hienovireisesti, jotenkin hahmojaan ymmärtäen ja heistä välittäen. Niinpä lukijallekaan ei jää haikean kuulaasta teoksesta surullinen olo, vaan pikemminkin puhdistunut ja virkistynyt: millainen helmi tämä kirja onkaan. Minusta kirja on myös jotenkin viehättävän vanhanaikainen tai ajaton. Vaikkei sen yleisvire ole iloinen, kirja sopisi hyvin lahjaksi hiotun kielenkäytön ja kauniin kirjallisuuden ystävälle.
Ja vielä: vaikka kerronta on kaunista ja tarinat tunnelmaltaan toistensa kaltaisia, kirja ei ole tylsä. Jäin parin novellin kohdalla tälläkin kertaa miettimään, mitä oikein tapahtui. Esimerkiksi novelli Ilona loppuu siihen että puhelin soi:
Tunnistan sinua hoitaneen lääkärin harkitun ja varovaisen äänen.
Ei vielä.
Lasken luurin paikoilleen, istun alas, painan molemmat kädet vatsalleni.
Ikkunan takana lumen hidas hiljainen pudotus.
En kerro enempää, mutta totean, että lopetus on hieno, sillä se jättää tulkinnanvaraa. Erityisesti sitä on novellissa Aatos, jonka muistin jo ensimmäiseltä lukukerralta yllättäväksi. Pitää lukea se vielä muutamaan kertaan, ja ehkä saan joskus selville, mitä päähenkilölle Aatokselle on tai ei ole tapahtunut.
Joka tapauksessa, kiitos hienosta kirjasta, Helmi K!
Helmi Kekkonen: Kotiin. Avain, 2009. Nidotun laitoksen 1. painos. Kansi: Satu Ketola