Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Riikka Ala-Harjan Maihinnousu-romaanista tulee mieleen sota. On sota eroavien aviopuolisojen välillä, lapsen sota leukemiaa vastaan, on oikean sodan muisto Ranskan Normandiassa, maihinnousun maisemissa. Ja niin, on se sota tai ainakin taistelu kirjailijan ja hänen siskonperheensä välillä, se joka nostatti kohun alkusyksystä. Tuo kohu harmittaa minua, sillä Maihinnousu on niin tyylikäs kirja, että olisin halunnut sen pääsevän esille ihan omana itsenään, ilman ulkokirjallista huomiota.
Kirjaa lukiessa kohusta tai muistakaan ulkokirjallisista kähinöistä ei ole tietoa. Maihinnousu on nopealukuinen mutta pitkävaikutteinen, ilmaisultaan tiivis ja selkeä mutta teemoiltaan monipuolinen. Hieno. En ajatellut kertaakaan, että mukana olisi jonkun muun kuin kirjailijan itsensä havaintoja tai jopa tekstiä, koska teos oli eheä ja valmis kokonaisuus. Se etenee loogisesti tapahtumasta ja tunteesta seuraavaan, päähenkilönaisen, kirjan minäkertojan, ääni on tarkka ja toteava, uskottava.
Uskottavuuden lisäksi kirja oli koskettava. Vaikkei sen tyyli ole ollenkaan ruotiva tai mässäilevä, elin mukana päähenkilö-Julien elämänkokemuksen ja tuskan avioerosta ja etenkin lapsen, Emman, vakavasta sairaudesta. Se, että perhetragedia yhdistyi naisen menneisyyteen sotatutkijana ja nykyisyyteen Normandian maihinnoususta kertovana oppaana, tuntui ensin erikoiselta, mutta oli lopulta kiinnostava lisä kirjaan: teos kertoo kärsimyksestä pienessä ja suuressa mittakaavassa. Huomasin pohtivani tuon tuosta vielä päiviä kirjan lukemisen jälkeen, löysikö nainen tasapainon, millaista sota oli ja ennen kaikkea, paraniko Emma. Ala-Harja oli luonut eläviä hahmoja pienieleisellä tyylillä.
Lopuksi pitäisi varmaankin ottaa kantaa siihen, millä muulla tyylillä kirja on luotu. Mutta… Ensin minäkin kauhistuin, miten kirjailija on voinut hyväksikäyttää siskonpoikansa sairautta ja tuoda sen omaan kirjaansa. Lopulta en kuitenkaan halua ottaa kantaa asiaan: muiden perheasiat eivät kuulu minulle. Lisäksi tunnustan, että minussa on ilmeisesti utelias ja toisaalta totuutta arvostava puoli. Melkein kaikki lempikirjailijani kirjoittavat aiheista ja henkilöistä, joilla on vähintäänkin epäsuora vastine oikeassa elämässä. Koska arvostan totuuspohjaista kerrontaa, enkä voi tietää kaikkien kirjojen taustoista, yritän suhtautua Maihinnousuunkin vain kirjallisena teoksena. Sellaisena se on mielestäni erittäin onnistunut. Ainoa asia, joka minua jäi siinä ihmetyttämään, oli niinkin tärkeä seikka kuin että voiko ranskalainen nainen kiroilla perkele-sanaa käyttäen! Muuten kansainväliseltä tuntunut ja täysin Ranskaan sijoittuva kirja oli mielestäni uskottavan ranskalainen, mutta suomalainen kirosana särähti.
Tekstinäyte s. 28:
Emma ei halua mennä kuvausputkeen.
Suostuttelen hetken, mutta Emma ei halua.
Sitten Sara yrittää, ja Emma suostuu kiipeämään lavitsalle.
Mekanismi työntää Emman laitteen uumeniin. Puristan Emman varpaasta viimeiseen saakka.
Kone hurisee ja alkaa lohkoa kuvia. Yritän pidättää kyyneleitä, mutta niin ne vain valuvat pitkin poskia. Kukaan ei näe minua, annan itkun tulla, olen tässä, Emma makaa putkessa, kohta tiedämme lisää.
Riikka Ala-Harja: Maihinnousu. Like, 2012. 2. painos