Miina Supinen – kirjoittamista opettava kirjailija

 

”Jokainen ihminen on luova, eikä kirjoittamiseen tarvitse pyytää lupaa keneltäkään.”

Kirjailijalla, luovan kirjoittamisen opettajalla Miina Supisella on kannustava viesti kaikille kirjoittamisen opiskelijoille ja ylipäätään kirjoittamisesta haaveileville. ”Kirjoituskursseilta saa tukea ja palautetta, mutta suurin työ tehdään yksin kotona. Silloin on tärkeintä, että laskee riman alas ja antaa itselleen luvan kirjoittaa.”

Harjoituksia ja keskustelua

Miina Supinen ei ollut itse juurikaan opiskellut luovaa kirjoittamista, kun hänen esikoisromaaninsa Liha tottelee kuria julkaistiin. ”Olen taustaltani toimittaja ja aloitin luovan kirjoittamisen vasta aikuisena, pitkälti itsekseni. Ennen esikoiskirjaa takana oli yksi kirjoittamisen viikonloppukurssi, lisäksi kuuluin kirjoittajapiiriin.”

Kirjailijasta tuli kirjoittamisen opettaja, kun Supinen pyydettiin sijaiseksi kirjoituskurssia vetämään. ”Koska en ollut itse ollut kursseilla, ne kiehtoivat minua”, hän muistelee. Opettaminen tuntui heti luontevalta. ”Huomasin, että se sopii minulle, ja sain hyvää palautetta. Nyt opetustöitä olisi tarjolla enemmän kuin voin ottaa vastaan.”

Tällä hetkellä Supinen opettaa Oriveden opiston järjestämässä Vapaassa kirjoittajakoulussa ja Työväen Akatemiassa sekä vetää lyhyempiä kursseja. Vaikka oppilaat ovat taidoiltaan ja tavoitteiltaan erilaisia, keskeisimmät opetusmetodit ovat eri kursseilla samoja.

”Teetän paljon nopeita harjoituksia – aiheena voi olla vaikka dialogi – ja ne puretaan yhdessä. Kursseilla myös keskustellaan paljon kirjoittamisesta, teoriaakin on mukana jonkin verran.”

Supinen sanoo olevansa etuoikeutettu, kun saa opettaa kirjoittamista. ”Parasta tässä työssä on kuulla ja lukea tekstejä, jotka ovat usein ainutlaatuisia, sellaisia, ettei niitä välttämättä koskaan julkaista missään muualla. Harjoitustekstit ovat usein kivoja, rosoisia.”

Hankalinta on, kun pitäisi kommentoida sinänsä moitteetonta mutta ei mitenkään erityistä tekstiä. ”’Ihan kiva’ on kauhea palaute.”

Tyyli on sormenjälki

Miina Supinen tunnetaan hulvattoman adsurdeista ja humoristisista, hyvin omaäänisistä teksteistä. Hänen oma tyylinsä ei kuitenkaan vaikuta opetukseen.

”Taiteeseen liittyy tietty mysteerin alue. Omasta tekstistä ei usein tiedä, mistä se tulee, eikä omaa työtä osaa analysoida.” Myös opiskelijat kirjoittavat omana itsenään eikä miinasupismaisen nokkelasti. ”Tyyli on kuin sormenjälki, jokaisella on omansa.”

Supinen pohtii, että oman kirjoitustavan sijasta opetuksessa saattavat joskus näkyä hänen lukumieltymyksensä. ”Olen kuitenkin aika laaja-alainen lukija.”

Kirjoittamisesta kiinnostuneelle hän suosittelee Julia Cameronin klassikkoteoksia Tie luovuuteen ja Tyhjän paperin nautinto. ”Mutta new age -höpöhöpö ja amerikanmeininki pois suodatettuina”, Supinen naurahtaa.

Kuunnelmista kolumneihin

Opettamisen ohella Miina Supinen ehtii kirjoittaa ja lukeakin. Työn alla on ensimmäinen radiokuunnelma, Ylen tilaama moniosainen sarja. ”Siinä ihmiset lähettävät kysymyksiä kajahtaneelle ammatinvalintapsykologille, jolla on absurdeja käsityksiä eri ammateista.”

Supinen on aloittamassa myös Meidän perhe -lehden kolumnistina ja tekee yhä toimittajan töitäkin.

Luettavana on tällä hetkellä Annelies Verbeken Kalanpelastaja. ”Se on mielenkiintoinen yhdistelmä kepeää ja vakavaa, vähän kuin nyrjähtänyt chick lit”, Supinen analysoi.

Miina Supisen kirjoista, kursseista ja kuulumisista saa lisää tietoa kirjailijan Sokeripala-blogista.

***
Kuva on otettu Miina Supisen ja Anne Leinosen yhteisen teoksen Rautasydämen julkkareissa elokuussa. Kirjoitin tuolloin vanhaan blogiini jutun Miten Rautasydän syntyi?