Muumi on muumi on muumi
…ja lukutoukka on sille päälle sattuessaan varsinainen muumio. Perjantai-iltana koko muu Suomi oli pikkujouluissa, mutta minä kökötin yksin kotona ja aloitin muumimaratonin reippaasti: luin kolme ja puoli muumiromaania.
Päätin lukea joulukuun puoliväliin mennessä kaikki muumiromaanit, joten aloitin aikajärjestyksessä ensimmäisestä, Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta. Siinä muumit ovat vielä laihoja ruipeloja, kerronta ei vielä ole ihan hioutunutta, mutta kirja kannattaa lukea jo esipuheen takia:
”Sotatalvena 1939 työni oli seisahtunut; tuntui aivan hyödyttömältä koettaa piirtää kuvia.
Kai voi ymmärtää, että äkkiä innostuin kirjoittamaan jotain, mikä alkoi sanoilla ”Olipa kerran”. Satuhan jatkosta piti tulla, ei mahtanut mitään, mutta puolustelin itseäni sillä, etten ottanut mukaan prinssejä, prinsessoja enkä pieniä lapsia, vaan valitsin sen sijaan pilapiirrosteni äkäisen tunnushahmon ja nimitin sen Muumipeikoksi. – –
Kuinka hyvänsä, tämä oli tarinoitteni ensimmäinen happy end!”
Tovemaista ja kiinnostavaa. Ja voin vakuuttaa, että jatkossa muumit pullistuvat ja kerrontakin saa enemmän lihaa luidensa ympärille. Tarinoihin tulee enemmän hahmoja, tutut hahmot monipuolistuvat ja muumifilosofia löytyy.
En analysoi muumirupeamani alkua vielä sen tarkemmin, koska varsinainen keskustelu alkaa siis 15.12. Sanon vain sen, että en ollut muistanut, että muumikirjoissa on niin paljon eläimiä ja jopa jonkin verran ihmishahmoja. Yllättäviä havaintoja!
Paljastan senkin, että aion poimia jokaisesta muumiromaanista yhden sitaatin (tiedän jo, että loppupään kirjoissa vain yhden valitseminen tulee olemaan kovin vaikeaa). Muumit ja suuri tuhotulva -teoksesta valitsin tämän:
– Riippuu siitä, mistä pitää, sanoi merenpeikko. – Minusta on kyllä mukavampaa kun myrskyää. (s. 31)
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva. (Småtrollen och den stora översvämingen). Wsoy, 2007. 6. painos, alkuteos vuodelta 1945. Suom. Jaakko Anhava