Daphne Sheldrick: Rakkauteni Afrikka

Kiinnostuitko tai liikutuitko, kun näit videon pienistä norsuista? Videolla näkyvä vanhempi nainen on Daphne Sheldrick, kuuluisa Keniassa asuva luonnonsuojelija. Hänen kirjansa Rakkauteni Afrikka kiinnosti minua suuresti – ja pakahdutti tuon tuosta ilosta ja surusta. Voi luontoa ja voi orpoeläimiä. Voi niitä suurisydämisiä ihmisiä, jotka omistavat koko elämänsä villieläinten suojelulle!

Daphne Sheldrick on siis yksi heistä. Monipuolisessa omaelämäkerrassaan hän kertoo, miten vietti lapsuutensa 1930-luvulla eläinten keskellä  ja ”tunsi ne paremmin kuin omat varjonsa”: 

 

Eläimiä oli kaikkialla, ja niiden äänet, haju ja käyttäytyminen olivat oleellinen osa maatilan elämää. Heti kävelemään opittuani taapersin talon taakse ja menin kanatarhaan katsomaan vastakuoriutuneita tipuja ja jokeltelemaan suloisen pörröisille piipittäjille. Pidin täysin normaalina, että metsäkävelylle mukana seurasi saattue ihmisiä ja eläimiä. Kun lähdimme kotoa, äitiä, isää, veljeä, siskoa ja minua seurasivat kaikki koirat, impala Bob ja vesiantilooppi Daisy. Rikki-Tikki-Tavi, pieni ruskeakarvainen kääpiömagnusti, juoksi edellä johtaen joukkoa.

 

Rakkauteni Afrikka on täynnä toinen toistaan hauskempia ja yllättävämpiä eläintarinoita. Se kertoo antiloopista, joka saa itsepäisyydellään oikeuden nukkua Daphnen ja hänen miehensä David Sheldrickin sängyssä. Se kertoo eläimistä, jotka saavat uuden elämän Daphnen perheen orpohoitolossa ja jotka muistavat ihmisperheensä aina: ne tuovat kaverinsa ja jälkeläisensä ihmisten näytille vielä kauan sen jälkeen kun ovat itsenäistyneet ja liittyneet omiensa joukkoon. Kirja sisältää myös uskottomattomia kertomuksia eri eläimien, kuten seepran ja sarvikuonon, syvästä ystävyydestä. Monilla eläimillä on paljon tunteita, ne tosiaan solmivat ystävyyksiä ja ylipäätään käyttäytyvät hyvin hämmästyttävällä tavalla.

Kyseessä ei kuitenkaan ole Disneyn piirretty vaan tositarina, eikä totuus ole aina avaraluontomaisen moitteeton. Norsut ovat Daphnesta eläimistä viisaimpia ja inhimillisimpiä, hänelle myös kaikkein rakkaimpia – ja niiden salametsästys on suuri ongelma. Oli riipaisevaa lukea, millaista taistoa luonnonsuojeluväki on vuosikymmenien aikana käynyt norsujen puolesta, mutta miten väärinymmärrettyjä ja aliarvostettuja nuo(kin) eläimet silti ovat. Daphne kertoo avoimesti tunteistaan ja kokemuksistaan salametsästäjien ja  luvallistenkin kannanharventajien jäljiltä orvoiksi jääneiden norsulasten parissa. Yrityksen ja erehdyksen kautta Daphne kumppaneineen oppii ruokkimaan ja hoitamaan hyvin nuoriakin norsuja, ensimmäisenä maailmassa.

Lämminhenkinen teos on kannanotto villin luonnon ja sen suojelun puolesta, mutta myös kiintoisa kurkistus afrikkalaiseen elämään, etenkin valkoisten elämään siellä. Se ei kerro vain rakkaudesta Afrikkaan vaan myös rakkaudesta ylipäätään: miten nuoruuden avioliitto kaatuu mutta puoliso jää ystäväksi, miten toisen aviomiehen äkillinen kuolema jättää 35-vuotisen haikeuden, miten tärkeitä kaikki perheenjäsenet ovat. Kirjassa on vahva yhteisöllisyyden tuntu.

Huonoja puolia kirjasta on vaikea löytää muutamien kielikömpelyyksien lisäksi. Vai lasketaanko huonoksi puoleksi se, että haluaa lähteä safarimatkalle Afrikkaan? Tai että pohtii, voiko norsun adoptoida? (Voi! Mutta voi tukea myös WWF:n salametsästyksen vastaista toimintaa.)

Daphne Sheldrickin ajatuksiin voi tutustua Timen haastattelussa sekä Otavan kirjaesittelyssä.

 

Daphne Sheldrick: Rakkauteni Afrikka. Otava, 2012