Haruki Murakami: Norwegian Wood
Anoppini lukee paljon ja on muutenkin viisas. Hän kuvasi Haruki Murakamin tuotantoa kerran näin: ”Kafka rannalla on ihana, mutta Norwegian Wood on suomennettu vain siksi, että se on tunnetun kirjailijan teos ja siitä on tehty elokuva.” Valitettavasti joudun olemaan lähes samaa mieltä. Vaikka olen suuri Murakami-fani, vaikka oletin Norwegian Woodin hyväksi jo siksi että se tuli kakkoseksi bloggarien kirjaäänestyksessä, vaikka pidin Norwegian Woodista, olin siihen myös pettynyt.
Norwegian Wood on lukemistani Murakamin teoksista selkokielisin ja lapsellisin. Sputnik-rakastettuni on opettanut, että Murakami osaa kertoa sametinpehmeästi ja taianomaisesti, ja Kafka rannalla ja The Wind-Up Bird Chronicle sen, että hänen kirjoissaan voi tapahtua mitä vain.
Norwegian Woodissa ei vain tapahdu.
Haikea teos kertoo nuoresta rakkaudesta ja nuoren mielen järkkymisestä koskettavalla tavalla, mutta siinä ei ollut mitään yllättävää. Kerronta on murakamimaisen tarkkaa ja taitavaa, mutta sen sijaan, että olisin liikuttunut kirjan lopusta, arvasin sen etukäteen. Norwegian Woodin lukeminen oli hyvin helppoa ja miellyttävää, mutta en ymmärrä, miksi juuri se on takakantensa mukaan The Guardianin listalla teoksista, jotka jokaisen pitäisi lukea.
Lukekaa mieluummin The Wind-Up Bird Chronicle! Norwegian Wood on ilmestynyt ennen Wind-Up Birdiä ja tuntuu kaikin tavoin sen esiasteelta. Molemmat teokset ovat oivallista materiaalia Murakami-bingon pelaamiselle kaivoineen, kissoineen, epämääräisen melankolisine hahmoineen. On seksiä, rakkautta ja etenkin vaikeasti selitettäviä naishahmoja. Kuolema on läsnä. Murakamimaisesti kirjoissa myös syödään paljon. Norwegian Woodin lopussa päästään jopa keittämään spagettia; Wind-Up Birdissä sitä keitetään tuon tuosta. Mutta siinä missä Norwegian Wood kertoo ”vain” luettavan ja koukuttavan tarinan, The Wind-Up Bird Chronicle kiehtoo monimutkaisuudellaan. Pidän Murakamista juuri siksi, että täsmällisen japanilaiselämän kuvailun ja ruoanlaiton lisäksi kirjoissa on niin paljon kummallisuuksia, että niitä on vaikea kuvailla. Siis muissa paitsi Norwegian Woodissa.
Suosittelen kirjaa sille, joka haluaa lukea kipeästä rakkaudesta ja muistojen voimasta. Suosittelen nuorille tai niille, jotka kokevat nuoruuskuvaukset nostalgisina. Mutta anoppini ohella ymmärrän myös Katia, jonka mielestä Norwegian Wood sopii 17-vuotiaille gooteille.
Oletko lukenut Haruki Murakamia? Mikä on suosikkiteoksesi?
Haruki Murakami: Norwegian Wood (Noruwei No Mori, 1987). Tammi, 2012. Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Aleksi Milonoff