Ninni Aalto ja Tuuli Hypén: Kas, kissa
Tämä esipuhe on kirjoitettu sylissä makaavan kissan avusta huolimatta.
Kun kirjan ensimmäisellä sivulla lukee noin, tulee vahva aavistus, että kädessä on kirja, josta lemmikkieläinten ystävä pitää (ja jos sitä lukisi joku eläin- tai etenkin kissavastainen, hän saisi pontta ajatuksilleen).
Ennakkoaavistus oli oikea. Ninni Aallon ja Tuuli Hypénin juuri ilmestynyt, kotikissojen ja heidän omistajiensa orjiensa elämästä kertova sarjakuvateos Kas, kissa oli juuri niin hauska ja osuva kuin toivoinkin. Kirjantekijät omat koonneet yhteen omia ja kissanomistajatuttaviensa kokemuksia, ja kyllähän näillä kommelluksilla tuntuu olevan vastineensa oikeassa elämässä. Meilläkin on ainakin juuri tällaisia karvapuutarhureita (s. 37)
Ja usein tämänkin palstan bloggaukset syntyvät sekä kissa että läppäri sylissä (s. 55; paras esimerkki tästä lajista meillä on muuten se, että toinen kissoistamme on tavattu sähköpostin äärestä lähettämistä vaille oleva viesti edessään. Mieheni on yksityisyrittäjä, ja kissa oli päättänyt lähettää hänen asiakkalleen ytimekkään, joskin melko kryptisen ilmoituksen 89.)
Pidin Kas, kissan selkeästä tyylistä sekä kerronnan että piirrosjäljen suhteen. Olen huono analysoimaan tuota piirrosjälkeä, mutta kuvat kertovat puolestaan. Mitään maata mullistavaahan tällaisesta kirjasta ei kai olekaan tarkoitus etsiä, vaan kissanomistaja saa siitä iloa ja vertaistukea. Muidenkin lemmikit ovat ihania, kamalia ja usein ihanankamalia tavaroita piilotellessaan, huonekaluja kynsiessään ja öisiä sotahuuto-hepuliloikkataitojaan esitellessään. Usein kissanomistaja ei voi kuin katsoa voimattomana vieressä, mitä kissa taas puuhailee – mutta puuhasipa mitä vain, ei tällaiselle ystävälle voi suuttua (s. 53)
Niin että annan arvosanaksi kehuvan kehräyksen. Olisin mielelläni myös antanut aineistoa sarjakuvantekijöille. Osallistuin juuri eilen Facebookissa kissanoksennuskeskusteluun – niinpä, mutta kaikilla meillä on omat omituisuutensa ja keskustelun perusteella tämä aihe koskettaa myös kissanomistajien lisäksi myös koirien ja lasten kanssa eläviä – kertomalla tositarinan siivoavasta kissasta. Ninni ja Tuuli, jos teette kirjallenne jatko-osan, haluan nähdä tämän imeytysepisodin sarjakuvana:
”Parempi vaan, ettei kissa auta siivoamisessa. Meillä on koettu sekin. Aamulla herätessä lattialla oli oksusotku, mutta katti oli siivonnut itse. Sotku oli piilotettu mun alushousujen ja nahkahanskan alle, ties mistä ne oli haettu ja paljonko oli nähty vaivaa hyvän imeytysmateriaalin hankkiseksi. Hyvin ovelaa. Syyllinen kissa tosin paljastui helposti, koska ei voinut olla tuijottamatta imeytyskasaa kauhuissaan: huomaakohan ihmiset, mitä mä oon tehnyt? Kyllä huomasivat.”
Olen bloggaillut myös Kissojen nimipäiväkirjasta ja Kissan unia -runokirjasta sekä haastatellut blogiini Kissojen Suomi -tietokirjan tekijöitä. Vanhan blogini puolelta löytyy jopa kissakirjaluettelo.
Toivotan kaikille hurisevan hyvää viikonlopun jatkoa! Meillä on ainakin oivallisen aurinkoläikkäistä.:)
Luetko tai keräiletkö kissakirjoja? Mitä kirjaa suosittelet?
Ninni Aalto, Tuuli Hypén: Kas, kissa. Arktinen Banaani, 2013.