Lukutoukka sairastaa – eli sinun vappusuunnitelmasi eivät ole sinun
Hyvää vapun jatkoa kaikille ja pahoitteluni inhorealistisesta päivityksestä kaikkien vappuhumu-kevätilobloggausten keskelle.
En tiedä, millainen olisi varsinaisesti ollutkaan kirjallinen vappubloggaus tai lukutoukkamainen tapa viettää vappua. Omat vappusuunnitelmani eivät olleet kirjapitoisia, joskaan eivät kovin vappuhumuisiakaan. Oli tarkoitus nauttia kevään koittamisesta kotosalla puolison kanssa herkutellen ja pihahommia tehden; kirjallisiin suunnitelmiin kuului mahdollinen kirjahyllyn järjestely.
Mutta sitten sairastuin vatsatautiin ja edestakaisin saahaavaan ruumiinlämpöön (olen pitänyt alilämpöä lähes urbaanilegendana, mutta näemmä se ei ole). Myönnän joskus aika useinkin toivovani, että sairastuisin sopivasti pieneen kuumeeseen, sellaiseen, joka antaisi hyvän syyn jäädä sänkyyn lojumaan ja lukemaan. Tämä tauti ei ole ollut sitä lajia. Vaikka olen kasannut sänkyyn ja sen ympärille toiveikkaasti kirjoja ja lehtiä, ja tietokone ja puhelin ovat olleet käden ulottuvilla, en ole saanut luettua tai tehtyä mitään. Äh. Ja toinen kissakin suuttui, että olen hyödyttömänä ja palveluhaluttomana kotona ja tulla sihautti kiukkupissat peitolleni.
Että sellainen kevään avaus täällä. Tänään sentään jaksoin miettiä, että joissakin kirjoissa on kuvattu vapun viettoa. Ainakin Anna-Leena Härkösen Akvaariorakkaudessa muistaakseni, ja kaikkein parhaiten ja mieleen jäävimmin Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun -romaanissa, joka on minusta erityisesti mainio ajankuva, oikea sukupolviromaani 70-luvun lapselle (olen lukenut kirjan kahdesti ja kirjoittanut siitä täällä). Minun perheessäni ei käyty vappumarsseilla, mutta silti Sinun lapsesi eivät ole sinun -kirjan Nellin perheen vappu ja koko elämä tuntuu niin tutulta silkkipaperisuikaleviuhkoineen ja sianluineen, kaikkineen. Minullakin oli punainen pupuilmapallo ja kun se ei pysynyt enää katossa, säilytin viikko viikolta kutistuvaa vappupupuani piilossa verhon takana, ettei sitä heitettäisi roskiin.
Toivottelen siis hyvää – ja tervettä! – vapun jatkoa kaikille parilla kirjan toisen osan ensimmäisen luvun sitaatilla (olipa ytimekkäästi ilmaistu):
Vappu oli parempi kuin joulu. Jouluna oltiin oman perheen kesken, mutta vappuna meille tulivat kaikki. Kiti, Iida ja hänen isänsä ja äitinsä, Kati ja hänen miehensä, Igor ja paljon muita isän ja äidin ystäviä, niin että talo oli täynnä väkeä. Meillä oli Jurin kanssa vappuviuhkat, jotka olimme tehneet itse pioneereissa. Kun huiskutin viuhkaani, siitä irtosi silkkipaperisuikaleita.
”Älä retuuta sitä liikaa, se on tarkoitettu marssille”, äiti sanoi. Hänellä oli punainen puuvillamekko ja hän laittoi keittiössä ruokaa Kitin kanssa: sianluita ja valkosipuliperunoita. Sianluita oli monta pellillistä, ne olivat puoliksi hautautuneita kellertävään rasvaan.
– –
Menimme ostamaan pallot. Minua hämmästytti aina yhtä paljon, että ilmapallokauppias ei noussut pallojensa vetämänä taivaalle. Isä kiinnitti pallon narun takkini nappiin.
Naiset olivat kuuntelemassa puheita. Pälyilin ympärillen jotteivät porvarit vain pääsisi puhkaisemaan ihanaa kirkkaanpunaista jänistäni. Puheiden kuunteleminen oli tylsää. Naiset ja miehet seisoivat vuorotellen mikrofonin takana ja pälättivät jotain tosi vakavaa. Ääni kajahteli torin laidoilla. Isä ja Pena sanoivat, että sitten kun olisimme isompia, me ymmärtäisimme miten tärkeitä vappupuheet ovat.
Ja jos pidät ajankohtaisista kirjalainauksista, kurkkaa myös bloggaus kevätaiheisista sitaateista.