Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love – Omaa tietä etsimässä
Olen hämmästynyt: luin kuin luinkin tämän kirjan. Olin luokitellut teoksen amerikkalais-lässytys-mukasyvällis-elämänkatsomuksellis-omaelämäkerraksi eikä se olisi päätynyt koskaan lukulistalleni, ellei ystävä olisi antanut sitä minulle. ”Tiedän, muakin epäilytti”, hän sanoi. Lisäksi muutama muukin fiksuna pitämäni ihminen on ellei nyt aivan kehunut niin kuitenkin puoltanut tätä kirjaa.
Kirjan luettuani tiedän, miksi Eat, Pray, Lovea mainostetaan ja miksi siitä varoitetaan.
Olin ensin itse varoittavalla kannalla. Amerikkalaisen 30+ -ikäisen naiskirjailijan erokriisi ja sitä seurannut itsensätutkiskelumatka (4 kuukautta Italiassa, 4 Intiassa, 4 Balilla) on sinänsä ihan kelpo kirjanaihe, mutta aluksi teki silti mieli kirkua. Eikö tätä samaa tilitystä ole jo kuultu tarpeeksi tosielämässä ja naistenlehdissä? Kyllä, kolmekymppisenä voi tulla kriisi, kriisi voi saada valvomaan ja itkemään, silloin tuntuu, että elämästä puuttuu jotain. Jos taas haluan tietää Italiasta, voin lukea tietokirjaa. Ja edelleen, jos kaipaan tällaista tekstiä, voin yrittää anastaa jonkun supersyömärin päiväkirjan:
Kuvittelin aina, että pizzapohjien suhteen meillä on elämässämme tasan kaksi vaihtoehtoa – ohut ja rapea tai paksu ja taikinainen. Miten olisin voinut kuvitella, että voi olla myös ohuita ja taikinaisia pizzapohjia? Voi pyhä jysäys! Ohutta, taikinaista, vahvaa, sitkeää, suloisen herkullisen suolaista paratiisipizzaa. (s. 101)
Tuntui muutenkin, että jaksan kyllä (vähän, toisinaan, surkeilijasta riippuen) kuunnella siitä, että Menetys menetyksen päälle on saanut minut tuntemaan itseni surkeaksi ja hauraaksi ja noin seitsemänsataa vuotta vanhaksi (s. 15), mutta en kykene lukemaan kirjaa, jossa elämänmuutos on sitä, että sitä pizzaa ja pastaa syödään niin paljon, että lihoo muutamassa kuukaudessa kymmenen kiloa.
Elizabeth Gilbertin kirjan Intia-osuus oli jo hieman tolkullisempaa tekstiä, vaikka sekin tuntui kertaukselta, kun olin juuri lukenut Satu Rommin kirjoja (jos haluat tietää, miltä Intia tuntuu länsimaisesta, suosittelen pikemminkin niitä kuin tätä kirjaa). Kun kirjailija on ensin ruokkinut eron runtelemaa ruumistaan liian monella pizzalla, hän alkaa Intiassa etsiä sielunruokaa mm. joogasta ja rukouksesta. Balille saapuessaan hän on yhä epätietoinen siitä, mitä elämältään haluaa, mutta on kuitenkin jo tasapainoisempi. Se näkyi myös tekstissä: kirjan loppuosa oli kirjoitettu paljon täsmällisemmin ja analyyttisemmin kuin alkuosa. Paitsi että tietenkin Elizabeth löytää lopuksi mielenrauhan ja uusien ystävien lisäksi myös seksin ja rakkauden uudelleen. Pitihän se arvata – ei niin, että uudessa onnessa olisi mitään pahaa, mutta tarinan kannalta muunlainen tasapainon löytäminen olisi ollut kiinnostavampaa. (Pahoittelen, jos joku pitää tätä juonipaljastuksena, mutta toisaalta kirjan nimi jo kertoo, mitä missäkin maassa tapahtuu.)
Kaikkineen Eat, Pray, Love oli aika etäinen lukukokemus jo siksi, etten en ole tällä hetkellä erityisen itsetutkiskelevassa elämänvaiheessa. Jos olisi maailmankatsomuksellinen, ihmissuhteellinen tai jokin muu suuri epäröintiaika päällä, tästä kirjasta voisikin löytää kokemuksia ja ajatuksia, joihin itseään peilata. Minulla oli kirjan jälkeen esimerkiksi sellainen olo, että siinä oli kiinnostaviakin ajatuksia esim. uskonnoista ja uskonnollisuudesta, mutta ne jäivät muun tarinoinnin jalkoihin. Ja koska kirja on kirjoitettu päiväkirjamaiseen ja jopa jutustelevaan sävyyn, tätä voisi lukea ystävän olkapään puutteessa. Se sama, joka minua nyt hieman ärsytti ja kyllästytti, on siis kirjan vahvuuskin ja luultavasti sen menestyksen salaisuus.
Ilman kriisiäkin voisin kyllä muuttaa joksikin aikaa Balille ja vuokrata sieltä talon (ja kertoa siitä ympäröidä-verbiä oikein taivuttaen):
Uusi taloni on hiljaisen kadun varrella ja riisipellot ympäröivät sitä joka puolelta. Se on pieni mökki, jota ympäröi murattien peittämät muurit. – – Keittiö on kirkkaanpunainen, terassi on tehty marmorista, pihalla on lampi täynnä kultakaloja ja ulkoilmasuihku, joka on kaakeloitu kiiltävillä mosaiikkipalasilla; samalla kun pesen hiuksiani voin katsella palmupuissa pesiviä haikaroita. (s. 279)
Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love – Omaa tietä etsimässä. (EAT, PRAY, LOVE: One Woman’s Search for Everything Across Italy, India and Indonesia). Otava/Seven-pokkarit, 2010. Suom. Taina Aarne
Lue myös Linnean ja Karoliinan ihastuneemmat arviot; Karoliinan kirjoituksessa ja sitä seuranneessa keskustelussa on vielä linkkejä muihin blogiarvioihin