George Orwell: Eläinten vallankumous
Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkin eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. (s. 120)
Näin vaaliviikonlopun kunniaksi luin kirjan, jonka pitäisi minusta kuulua jokaisen poliitikon ja vallanpitäjän peruslukemistoon. Lisäksi se on niin hyvä teos, että suosittelen sitä kaikille terävistä satiireista, pelottavan osuvista yhteiskuntakuvauksista sekä toisaalta faabeleista kiinnostuneille. Kyse on siis englantilaisen George Orwellin kuulusta, valitettavasti aina vain ajankohtaiselta tuntuvasta klassikosta Eläinten vallankumous.
Tarina lienee tuttu. Maatilan eläimet kyllästyvät ihmisen tapoihin ja ihmisen vallan alla olemiseen. Eläimet nousevat kapinaan ja vastoin kaikkia odotuksia saavat isäntänsä karkotettua tilaltaan. Alkaa onnenaika, jolloin eläimet kokoontuvat yhdessä laulamaan kehittelemäänsä laulua ”Englannin eläimet” ja koko maatilan tunnuslause kuuluu: Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha.
Vaan kuinkas sitten kävikään… Orwell kuvaa suorastaan julman tarkasti, millaisia luonnetyyppejä eri eläimet edustavat ja miten näiden yhteistyö sujuu, puhumattakaan siitä, miten maatilalla johtoasemaa pitävät siat muuttuvat valtansa myötä. Luonnetyyppien kierouksien ja heikkouksien – onneksi hieman vahvuuksienkin – ohella teos tarkastelee sitä, kuinka monta totuutta pieneenkin yhteisöön voi mahtua. Lopulta oikea totuus on aina se, jonka vallanpitäjä milloin minkäkin selityksen turvin totuudeksi ilmoittaa. Kapinahenkeä ei sallita, ja johtajat voivat soveltaa ja muokata itse laatimiaan sääntöjä mielensä mukaan. Tarina on ahdistava, kiukuttava, pelottava ja tärkeä, sen loppu on aina yhtä koskettava ja kauhea. Maatilan vanhin hevonen Apila menehtyy, valtasiat taas tuntuvat menettäneen vielä enemmän.
Olen puhunut edellä yhteiskunta-analyysista ja tärkeästä tarinasta. Aikuinen lukeekin Eläinten vallankumouksen vertauskuvallisena poliittisena kannanottona, mutta kirjallisesti teoksen arvoa nostaa mielestäni se, että sen voi lukea myös eläintarinana, jolloin se sopii lapsillekin. Olen osallistunut mielenkiintoiseen keskusteluun, jossa nuorin kirjan lukija oli kymmenvuotias, varttunein ainakin kolmisenkymmentä vuotta vanhempi. Kaikki keskustelijat olivat kirjasta vaikuttuneita, mutta löytäneet teoksesta aivan eri asioita. Tai joo, kaikki olivat yhtä mieltä lampaiden typeryydestä.
Itse pidän kirjan molemmista puolista, satiirisesta ja kantaa ottavasta otteesta sekä siitä, että hahmoina on eläimiä. Ja tosiaan, siitä lähtien kun luin kirjan ensimmäisen kerran aikuisena, olen ollut sitä mieltä, että kaikkien poliitikkojen pitäisi lukea Eläinten vallankumous. Lukevatko he, sitä en tiedä. Sen tiedän, että Penjamin esittelemällä ja ansiokkaasti kommentoimalla presidenttiehdokkaiden kirjalistalla ei ole yhtään presidenttiehdokkaan suositusta, että tavallisen lukijan kannattaisi lukea juuri tämä kirja. Pidetäänkö lukijoita lammasmaisen typerinä vai sikamaisen viisaina tälle kirjalle? Ja kummat lopulta ovatkaan fiksuja, kiltit tavikset vai vallanhimoiset johtajat?
No, kumpiakin kai tarvitaan. Joka tapauksessa hyvää vaaliviikonloppua ja lue tämä kirja, jos et ole vielä lukenut! (Jos olet, voin kokemuksella sanoa, että se kestää monta lukemiskertaa.)
George Orwell: Eläinten vallankumous (Animal Farm, 1945). Wsoy, 2005. 10 painos. Suom. Panu Pekkanen