Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio - Kuin linnun kirkaisu
Olen lukenut Marja-Liisa Vartiolta vain yhden teoksen, postuumisti julkaistun romaanin Hänen olivat linnut. Vaikutuin, mutten erityisemmin pitänyt kirjasta. Silti olen aina ihaillut Vartiota ja pitänyt hänen kirjoistaan jopa lukematta niitä. Se on sitten kevät - Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö - Kaikki naiset näkevät unia. Teoksilla on kiehtovia nimiä.
Myös Vartion persoona ja koko hänen elämänsä olivat kiehtovia. Helena Ruuskan tänä keväänä julkaisema elämäkerta Marja-Liisa Vartio - Kuin linnun kirkaisu on se teos, johon eilen viittasin, kun kirjoitin: "...saa ajattelemaan, ettei hyvin kirjoitettua kulttuuri-ihmisen elämäkertaa parempaa lukemista olekaan."
Nyt tuo kirja on luettu, ja minulla on suuri kaipuu lukea Marja-Liisa Vartiota ja muita suomalaisia klassikkoja.
Ruuska aloittaa vain 41-vuotiaana menehtyneen Vartion kuolemasta, mutta etenee sitten johdonmukaisesti tämän lapsuudesta nuoruuteen, kahteen avioliittoon, lapsettomuuteen ja lapsellisuuteen, unettomuuteen ja sairasteluun, kohtalokkaan keuhkokuumeen nostaneeseen uintiretkeen. Matkan varrella piirtyy kuva omapäisestä ja spontaanista naisesta, maalaistytöstä, josta tuli kulttuuripersoona. Vaikka Vartion tuotato tunnetaan tarkkuudesta ja jopa lakonisuudesta, hän itse taisi olla jonkinlainen luonnonlapsi. Hän pukeutui moitteettomasti kutsuille, mutta saattoi siellä höpöttää savolaiseukon tavoin. Hän ammensi teksteihinsä ideoita ja voimaa omista ja sukulaisten unista, suvun tarinoista. Ruuska kirjoittaa:
"Marja-Liisa Vartio etsii koko elämänsä ajan muotoa sille, mitä hän haluaa sanoa. Hän ei mieti teorioita vaan toteuttaa itseään. Ilman sukulaistätien ja -setien kertomuksia ei olisi vartiolaista maailmaa eikä vartiolaista kerrontaa."
Runoilija, kirjailija Vartion ohella Ruuska kertookin tämän suvusta, ystävistä ja tuttavista - joihin kuuluivat mm. Aila Meriluoto, Sylvi Kekkonen sekä Helena ja Tuomas Anhava. Ja sitten ovat tietenkin miehet. Marja-Liisa tunsi itsensä nuorena jonkinlaiseksi kummajaiseksi yhteisössään, ja jo nuorena hänestä tuli miesten kanssa hakkaileva, aika huoleton tyttö. Parin pikaromanssin jälkeen Marja-Liisa avioituu ensin Valter Vartion ja sitten Paavo Haavikon kanssa. Jos haluat kurkistella kulttuurivaikuttajien elämää, lue tämä kirja!
Suosittelen kirjaa myös kiinnostavana ja tunnelmallisenakin ajankuvana. Ruuska kuvaa asiantuntevasti sotienjälkeistä aikaa ja modernin kaupunkikulttuurin syntyä. Esimerkiksi kuvaukset aviopari Vartion upouudesta rivitalokodista Helsingin Herttoniemestä olivat kiintoisaa luettavaa. Herttoniemi oli ensimmäisiä lähiöitä, ja edusti paljon suurempaa muutosta kuin se, että erillisten maalaistalojen tai päällekkäisten kerrostaloasuntojen sijaan nyt asuttiin vierekkäin, rivissä. Lähiöasuntoihin ei enää rakennettu palvelijanhuonetta, saati erillistä palvelusväen sisäänkäyntiä.
Ja tietenkin kirjaan kannattaa tutustua myös kirjoittamisen näkökulmasta. Ruuska avaa tarkasti Vartion teosten taustoja ja jopa yksittäisiä sanavalintoja. Minusta oli hyvin kiinnostavaa kuulla kirjailijan työtavoista, kuten siitä, että hän kirjoitti romaaninsa useaan kertaan. Vartion kerrotaan olleen puhujana hyvin vuolas, jopa niin, että hänen kertomuksiaan luonnehdittiin kiinnostavimmiksi kerrottuina kuin kirjoitettuina. Kirjoittaessaan hän hioi ja karsi. Ruuska sanoo, että Vartio pyrki tietoisesti eroon kertojasta, "jotta jäljelle jäisivät vain ihmisten puheet, havainnot, assosiaatiot ja mielen ailahtelut." Tämä kerrotaan elämäkerran sivulla 374, ja samalla sivulla on hieno esimerkki Se on sitten kevät -romaanin käsikirjoituksesta. Ruuskan mukaan yliviivausten tekijä on luultavasti Tuomas Anhava. Näin syntyy tiivistä tekstiä:
"Hän katsoo mieheen.Vastassa ovat ystävälliset isot ruskeat silmät. Miehen silmät ovat naisesta ystävälliset ja viattomat kuin lapsella. Naista alkaa naurattaa. Missä hän on viimeksi ne nähnyt, tuollaiset silmät? Vasikalla, vasikka katsoi karsinan raosta. Miehessä on jotain hullunkurista yhtäläisyyttä vasikan kanssa." Julkaistussa romaanissa kohtaus on romaanin 5. luvussa seuraavassa muodossa: "Hän katsoo miestä silmiin. Kenellä hän on nähnyt tuollaiset silmät? Hän muistaa vasikan, vasikka katsoi karsinan raosta. Naista alkaa naurattaa."
Mainitsin taannoin, että tämä kirja olisi ollut minun suositukseni äitienpäivälahjakirjaksi. Minun äitini ei kuitenkaan saanut kirjaa, koska en hennonnut luopua siitä. Ehkä äiti saa lainata tätä - kunhan palauttaa, sillä haluan palata tähän teokseen vielä monta kertaa.
Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio - Kuin linnun kirkaisu. Wsoy, 2012
Kommentit
Tämä on todellakin hieno elämäkerta, ja nimenomaan houkuttelee lukemaan lisää Vartiota. Hyvä huomio tuo Herttoniemen rivitaloasuminen; mietin lukiessani, että miten Vartiolle osuikin niin samanhenkisiä naapureita kuin Pennaset ja joku muu kulttuuripariskunta samassa talossa, olisihan naapureina voinut olla myös ankaran porvarillisia ja sovinnaisia kirjanpitäjiä tms. :D.
Minäkin pidin tästä kovin, erinomaista kulttuurihistoriaa Suomen sodanjälkeisistä modernistipiireistä.
Vartion tuotanto ei minullekaan ole kovin tuttua. Aiemmin olin lukenut vain tuo "Linnut", kuten sinäkin. Elämäkerran lukemisen jälkeen luin "Se on sitten kevät" ja tarkoitus olisi lukea edelleen Vartiota.
t. jaana toisen tähden alta
Maria ja Jaana, muistankin teidänkin lukeneen tämän ja pitäneen kirjasta! Minäkin ihastelin Marian tavoin lukiessani Herttoniemen naapuruston yhteishenkeä ja muutenkin ihastelin kyllä koko elämäkertaa kaikkineen. Mulla taitaa olla ainakin Kaikki naiset näkevät unia omassa hyllyssä, pitää lukea se kesän mittaan. Myös Vartion lyriikka alkoi nyt kiinnostaa.
Jenni! Ihana juttu! Luen tämän kirjan heti seuraavaksi, kiitos!
Se on sitten kevät on yksi parhaista kirjojen nimistä ikinä, mutta (hävettää) en muista olenko lukenut sen. Linnuista pidin paljon. Ja Vartio on jotenkin aina ollut tosi kiehtova. Ja aina välillä on tosi kiinnostavaa lukea elämäkertoja, ottaa taukoa proosasta. Luen tällä hetkellä jalkapalloilija Zlatanin elämäkertaa, aika kaukana Vartiosta, mutta omalla tavallaan kiinnostava sekin.
Ihanaa, Helmi! Tänä keväänä on kyllä ilmestynyt superinnostavia kirjailija-/kirjoittamiskirjoja, ensin Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen ja nyt tämä. Ja onhan tuota Zlatanin elämäkirjaakin kehuttu, vaikka kovin eri aihepiiristä onkin. :)
Ajattelin juuri samaa, että elämäkerrat ja ylipäätään tietokirjat tuovat hyvää vaihtelua proosan lukemiseen. Ja sekä Peuran kirjaa että tätä Vartio-elämäkertaa luin paljon keskittyneemmin ja innostuneempana kuin kaunokirjallista teosta keskimäärin. Onneksi, onneksi en sivuuttanut niitä "tylsinä asiakirjoina"!
Kommentoi