Ilkka Malmberg: Hehtaari
Näen hehtaarini nyt ensimmäisen kerran. Erikoinen hetki, jollaista en ole ennen kokenut. Merkittävää puustoa sille ei ole sattunut, vain matalia näreitä ja keloja. Mutta tuo mänty on minun! Ja kas, tuossa on mukava koivu. (s. 20)
Hesarin Sunnuntai-sivujen suosikkijuttujani on jo vuosia ollut Ilkka Malmbergin Hehtaari-sarja.
Malmberg on raportoinut vuodesta 1997 lähtien posiolaisen maatilkun kuulumisia. Hän sai aikoinaan idean ostaa hehtaarin verran Suomen halvinta maata ihan vain maan omistamisen ilosta – tai saadakseen kaupunkilaisena kokemuksen maan omistamisesta. Vuosien varrella Malmberg on käynyt Hehtaarilla telttailemassa, sittemmin myös mökkeilemässä. Perhekin on kasvanut usealla lapsella.
Nyt Malmberg on pannut kirjan kansien väliin kaikki Hehtaaria koskevat lehtikirjoituksensa sekä läjän Hehtaari-valokuvia ja höystänyt kirjoituksia tapahtumia koskevilla kommenteilla. Ja miten monipuolinen teos onkaan syntynyt!
Malmbergin posiolaismuistelmat ovat kiinnostavia ensinnäkin Hehtaarin itsensä takia. Vaikka soisen palstan maisema ei ole juurikaan muuttunut, on luonto aina elävä ja kiehtova. Talvella Hehtaarilla on paukkupakkanen, kesällä käki kukkuu kuin riivattuna; naapurit tietävät myös, että lähistöllä on karhuja. Koska Hehtaari on ”julkkismaata”, se saa myös eri alojen asiantuntijoita vieraakseen. Tehdään kultakartoituksia – kultaa löytyy keskimääräistä vähemmän – ja biologituttava listaa Hehtaarin kasvi- ja eläinlajit. Muistot ja kokemukset kuulostavat hienoilta ja tiedot arvokkailta sivullisestakin. Posiolla Malmberg myös tutustuu ihmisiin ja elämänkohtaloihin, joista ei kaupungeissa edes kuule.
Kirjan kiinnostavuutta lisäävät huomattavasti Malmbergin tänä päivänä lisäämät kommentit. Kun hän oli tuore Hehtaarin-omistaja, oli Suomi kovin erilainen kuin tänään. Helsingin Sanomissakaan toimittajat eivät vielä käyttäneet nettiä kuin satunnaisesti, ja matkapuhelin oli vain puhumista varten. Ilmastonmuutoksesta ei puhuttu, globalisaatio-sana alkoi hiipiä sanastoon. Malmberg onnistuu yhdistämään hienosti oman elämänsä, tosi-tv:n tulon ja maailman tapahtumat samaan pakettiin. Hype tuli, hype meni. Nokia tuli, Nokia meni. Jossain vaiheessa Malmberg huomasi olevansa perinteikkään sanomalehden sijasta pörssiyhtiössä töissä.
Mutta aina palataan Hehtaarille, oleellisten asioiden ääreen.
Niin, tai ainakin Malmbergille itselleen oleellisten. Posion metsiin ja maailman menoon liittyvän raportoinnin ohessa Malmberg pohtii myös omaa suhdettaan Suomeen ja sen luontoon, erityisesti omaan maaplänttiin. Hän matkustaa Borneoon haastattelemaan nomadipariskunta Kannistoa (joista minäkin olen kirjoittanut) ja toteaa inhoavansa omaa maata ja omistamista hylkivää nomadielämätapaa. Toisaalta Malmberg miettii, olisivatko hänen lapsensa kokeneet jossain muualla kuin pohjoisessa takapajulassa jotain nykypäivänä hyödyllisempää.
Mukava ja fiksu teos. Kun menen seuraavan kerran vanhempieni mökille, pistän kirjan tuliaispakettiin. Ja sitten puhutaan Suomesta, luonnosta, omasta maasta. Oleellisten asioiden äärellä.
Tekstinäyte s. 214, vuodelta 2011:
Keväät ja syksyt tulevat kiihtyvässä rytmissä.
Mökit siirtyvät muistoineen sukupolvelta toiselle. Ne ovat täynnä muistoja menneistä kesistä: ihan konkreettista roinaa ja sitten sellaista aineettomasti leijuvaa, joka tulee kesäyön valossa melkein näkyviin.
Lapset kasvavat, ihmisiä kuolee, ja aina pitää olla korjaamassa laituria.
Suomalaismökeissä ei ole saamatonta Tšehov-tunnelmaa, sillä ne ovat käytännöllisiä ja puuhakkaita paikkoja.
Mutta yöttömänä yönä, kun kelmeä valo täyttää huoneen, ihmettelee, mihin aika on kadonnut.
Ilkka Malmberg: Hehtaari. 160 x 62,50 metrin tirkistysaukko maailmaan. HS Kirjat, 2012.