Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta
Kannattaako erota, jos ei kuitenkaan pääse toisesta eroon vuosienkaan mittaan? Tai jos eroaa, miten ero kannattaa hoitaa, että pääsee toisesta eroon? Pitääkö suhteessa olla kaikesta rehellinen?
Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta nostattaa tällaisia kysymyksiä. Väistämättä mieleen tulee myös liuta hieman ristiriitaisia adjektiiveja: pöyristyttävä, uskottava, liioitteleva, rehellinen, kauhea, huikea. Kaiken kaikkiaan kiinnostava teos, myös toisella lukukerralla.
En yhtään ihmettele, että kirjan takakannessa on sitaatti viisi kertaa naimisisissa olleelta Bergmanilta: ”Näiden kohtausten kirjoittamiseen meni kaksi ja puoli kuukautta, niiden kokemiseen aikuisen ihmisen elämä.” Kuvatessaan keski-ikäisten Johanin ja Mariannen suhdetta ja avioeroa kuuden dialogiin perustuvan kohtauksen kautta Bergman tuntuu ensin revittelevän, mutta lopulta kuitenkin osuvan johonkin julman totuudenmukaiseen. Ihmiset eivät ole viisaita eivätkä mukavia, etenkään eron hetkellä – eivät edes silloin, kun he yrittäisivät käyttäytyä näennäisen sivistyneesti ja liberaalin ymmärtävästi. Itse asiassa Kohtaukset ovat hurjimpia silloin, kun Johan ja etenkään Marianne eivät suutu toisilleen, vaikka lukija aivan kihisee kiukusta päähenkilöiden puolesta.
En kuitenkaan halunnut lukea kirjaa uudelleen erodraaman ja kiukun kihinän takia, vaan sen rakenteen. Kirjassa on siis kuusi kohtausta ja ne kaikki ovat lähes pelkästään vuoropuhelua. Ja miten hienoa puhelua! Jos epäilet, ettei esim. näytelmiä voi lukea, tutustu tähän kirjaan. Bergman luo pelkillä repliikeillä aidon ja elävän tuntuisen kuvan niin Johanin ja Mariannen perheestä, suvusta ja ystäväpiiristä kuin tunteistakin. Hienoa! Näiden dialogien takia pidän kirjan yhä hyllyssäni. Pidän myös ylipäätään tämäntyyppisistä 70-luvun ihmissuhde-ajankuvakirjoista, joko ruotsalaisista tai ruotsiksi alunperin kirjoitetuista. Bergmanin teos toi mieleeni kaikuja mm. Märta Tikkasen teoksista sekä Marianne Fredrikssonin Muuttolinnuista. Tällaisessa toteavassa, yhtäaikaa hurjassa ja rauhallisessa kerrontatyylissä on jotain kiinnostavaa.
Kiinnostavaa oli myös lukea tämäkin kirja jo toistamiseen. Huomasin taas, että kirjojen uudelleen lukeminen sopii minulle. Mitä parempi kirja, sen nopeammin ja innokkaammin minulla on tapana sitä ahmia. Silloin jotain voi jäädä huomaamatta. Aloinkin nyt ajatella, että ensimmäinen lukukierros on tutustumista, toinen kirjan haltuunotto.
Onko kukaan ottanut haltuun Kohtauksia eräästä avioliitosta -elokuvaa tai -televiosarjaa? Kiinnostaisi tietää, ovatko nekin todellisia ja vaikuttavia vai jo aikansa eläneitä? Uskon jotenkin, että kirjoitettu teksti jonka maailman lukija luo osin itse, kestää paremmin aikaa kuin elokuva. Mene ja tiedä. Elokuvasta ja kirjasta löytyy joka tapauksessa kattava artikkeli esim. täältä. Elokuva on muuten saanut artikkelin kirjoittajalta täydet tähdet!
Tekstinäyte kirjan sivulta 195:
Johan: Uskotko, että kaksi ihmistä, jotka elävät päivästä toiseen yhdessä, koskaan ovat totuudellisia toisilleen? Onko se ollenkaan mahdollista?
Marianne: Meiltä se ei ainakaan onnistunut.
Johan: Onko se edes tarpeellista
Marianne: Jos sinä ja minä olisimme koko ajan puhuneet totta emmekä olisi salanneet mitään toisiltamme?
Johan: Tiesimmekö me ylipäätään salaavamme jotakin?
Marianne: Kyllä me valehtelimme tietoisesti. Ainakin minä.
Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta (Scener ur et äktenskap, 1973). Gummerus, 2007. 3. painos. Suom. Risto Hannula