James Herriot: Jouluaamun kissanpentu – ja muut rakkaat joulutarinat

Niin kauan kuin muistan, olen rakastanut James Herriotin ihanan englantilaisia, ihanan elämänläheisiä ja ainakin lapsena myös ihanan jännittäviä tarinoita eläinlääkärin elämästä – aikuisena niistä on tullut minusta ihanan itkettäviä, voi eläinpoloja… Onneni oli siis suuri, kun jokunen vuosi sitten sain kissakaunokirjallisuuskokoelmaani Otavan v. 1987 julkaiseman kuvakirjan Jouluaamun kissanpentu.

Kissanpennussa Herriot kertoo eräänlaisesta joulun ihmeestä. Koditon mutta säännöllisesti eräästä talosta ruokaa ja ystävällistä kohtelua saava kissaemo saapuu viime voimillaan tuohon turvapaikkaansa. Mukanaan sillä on pentu, on jouluaamu. Emoparka heittää henkensä, mutta kuvasta näette, millainen kuningas sen pennusta kasvaa seuraavaan jouluun mennessä – perheen laiskahkojen koirien hämmennykseksi.

Toivotan kaikille koskettavia, kauniita joulunihmeitä ja paljon hyviä kirjalahjoja. Jos muuten minulle kommentoidaan tänään, että et sitten keksinyt lahjaksi mitään muuta kuin kirjoja, aion vedota eilisen Hesarin pieneen uutiseen: Suomalaisen työn liiton joulututkimuksessa on selvinnyt, että lahjaksi annetaan ja halutaan mieluiten kirjoja. En ymmärrä, miksi tuo itsestäänselvyys on pitänyt tutkia, mutta hyvä, että nyt tilastotkin ovat meidän, jotka haluamme kirjoja itsellemme ja kaikille maailman ihmisille, puolella.

Jouluaamun kissanpennun lisäksi pidän suuresti Dickenin Saiturin joulusta, Mauri Kunnaksen tontuista sekä Suuresta Tonttukirjasta. Joskus haluaisin viettää joulua kuin Ronja, ryövärintytär isänsä Matiaksen linnassa: kaukaisessa piilopirtissä ensin pihalla lumessa peseytyen, sitten antaumuksella syöden ja juoden, kenties vähän ryövärijoukon tapaan tanssien ja iloitenkin.

Tunnelmallista joulua kaikille! :) Mikä on sinun rakkain joulutarinasi tai -kirjasi?