John Muir: Pitkä kävely Meksikonlahdelle
Olin jo pitkään tähyillyt pohjoisten osavaltioiden korpimailta ja puutarhoista kohti lämmintä etelää, kun onnistuin lopulta voittamaan kaikki esteet ja lähtemään iloisena ja vapaana Indianapolisista tuhannen mailin kävelylleni kohti Meksikonlahtea syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1867. (s. 23)
Yhdysvaltalainen, Skotlannissa syntynyt John Muir (1838-1941) oli luonnonsuojelun uranuurtajia ja ympäristöfilosofian vaikuttajia, vaikkei häntä tunneta kotimaansa ulkopuolella yhtä hyvin kuin aikalaisiaan, kollegojaan Henry David Thoreuta ja Ralph Waldo Emersonia. Muirin teoksista ei ole tietääkseni suomennettu kuin tämä Pitkä kävely Meksikonlahdelle, ja sekin vasta viime vuonna. Kiitos päänavauksesta Basam Booksille, vuosi alkoi kiinnostavasti Muirin seurassa!
Kirjan idea käy ilmi jo nimestä: Muir oli kyllä keksijä ja tutkijakin, mutta pitkälti myös ”kuljeskelija”, joka kirjasi ylös luontohavaintonsa ja pohti niiden merkitystä. Tässä nyt suomennetussa teoksessa kuvatun matkan – Yhdysvalloista Indianasta aina Meksikonlahdelle ja Kuubaan – on sanottu olleen Muirille käänteentekevä kokemus. Matkan jälkeen hän muutti Kaliforniaan, alkoi työskennellä puunkäsittelyalalla ja eräoppaana sekä kehitti itseään erityisesti luonnonajattelijana. Tätä ajattelua voi pitää jonkin sortin uskontona. Muir kehotti suojelemaan ja palvomaan luontoa – tai Luontoa, kuten hän kirjoittaa. Muirin kirjoituksissa esiintyvät usein myös Jumala ja Luoja, joille Luonnosta pitää olla kiitollinen. Luonto ja Jumala ovat kaikkialla, ja Muir pohtii mm. palmu- ja muiden puiden luonnetta. Hengellisten ja filosofisten teemojen lisäksi hänen teoksestaan löytää mm. yhteiskunnallisia ja aatteellisia pohdintoja.
Odotin tältä kirjalta paljon, ja pitkälti se täyttikin odotukseni.
Olen varovaisen kiinnostunut (luonnon)filosofiasta ja etenkin ekologisista kannanotoista. On yhtä lailla kiinnostavaa ja pelottavaa, että asiat, jotka on sanottu jo 1800-luvulla, ovat yhä ajankohtaisia. Eikö ihminen koskaan opi?
Meille sanotaan, että maailma luotiin varta vasten ihmiselle – oletus, jota kaikki tosiasiat eivät puolusta. Moni ihminen järkyttyy tuskallisesti aina, kun löytää luomakunnasta jotain, elävää tai kuollutta, mitä ei voi syödä tai valjastaa jollakin ”hyödylliseksi” kutsumallaan tavalla käyttöönsä. (s. 122-123)
Muirin ajatusten lisäksi kirjassa kiehtoivat hänen kokemuksensa. Harmittelin lukiessani, ettei minulla ole sen syvällisempää historian tai luonnontieteen tuntemusta, sillä vaikka kasvitieteilijä olisi saanut kirjasta varmasti hurjasti enemmän irti. Muir nimittäin selostaa tarkasti luonnonhavaintojaan. Ja myös ihmishavaintojaan, joita suomentaja ei ole alkupuheen mukaan tarkoituksellisesti ryhtynyt muokkaamaan. Jokin sentään on muuttunut parissadassa vuodessa:
Neekerit ovat täällä hyvin koulutettuja ja erittäin kohteliaita. Kun he näkevät tiellä valkoisen miehen, he ottavat lakit päästään jo neljänkymmenen tai viidenkymmenen jaardin päässä ja kävelevät paljain päin, kunnes tämä on kadonnut näkyvistä. (s. 61)
Kaiken kaikkiaan sujuvaa ja miellyttävää, vakuuttavaakin tekstiä – ja paikoin tahattoman huvittavaa. Jäin kuitenkin kaipaamaan sekä tarkempia pohdintoja että omakohtaisempaa otetta, sellaista, jota on kollega Thoreuan kuulussa Walden – Elämää metsässä -teoksessa. Muirin esitystapa tuntui heppoiselta Thoreauhin verrattuna. Toisaalta se voi olla Muirin vahvuuskin: tämä kirja aukeni minulle ensilukemalta, kun taas Elämää metsässä on kirja, jota ensin vihasin ja johon vasta toisella lukemiskerralla rakastuin.
Joka tapauksessa, kirjoissa oli sekä teemallisesti että kirjallisuus- ja aatehistoriallisesti niin paljon yhteneväisyyksiä, etten voinut olla vertailematta niitä toisiinsa. Pohdin kyllä sitäkin, että ehkä tykästyminen Muiriin mutta rakastuminen Thoreuahun kertoo enemmän minusta kuin kirjoista: olen enemmän metsäerakko kuin kulkuri.
Seuraavaksi pitää kai tutustua Emersoniin ja katsoa, onko hänestä hengenheimolaiseksi.
John Muir: Pitkä kävely Meksikonlahdelle (The Thousand-Mile Walk to the Gulf). Basam Books, 2011. Suom. Jussi Korhonen. Kansi: Satu Kontinen.