Kansainvälistä kotimaista – onko kansainvälisyys kirjallisuustrendi?

Tänä kirjasyksynä olen havahtunut ilmiöön, että moni suomalainen kirja sijoittuu kokonaan tai osittain ulkomaille. Voihan olla, että olen vain sattumalta valikoinut tällaisia teoksia lukulistoilleni – tai voisiko olla, että kansainvälisten miljöiden ja teemojen tuominen kotimaiseen kirjallisuuteen on tietoista, jopa trendi? Ja kertooko se siitä, että maailma on muuttunut ja ihmisten elämänpiiri laajentunut vai siitä, että kirjat kirjoitetaan mahdollista kansainvälistä yleisöä ajatellen? 

Eilen kirjoitin Riikka Pulkkisen romaanista Vieras. Siinä liikutaan Suomessa ja New Yorkissa. Pulkkisen jälkeen aloitin Pekka Hiltusen trillerin Sysipimeä. Ainakin trillerisarjan ensimmäinen osa Vilpittömästi sinun sijoittui kokonaan Lontooseen, joskin pääosassa on kaksi suomalaista naista. Luin hiljattain myös Karoliina Timosen esikoisteoksen Aika mennyt palaa, jossa niin ikään suomalaisesta päähenkilöstä huolimatta tapahtumapaikkana on Boston. Aion lukea myös Riikka Ala-Harjan Maihinnousun, joka sijoittuu Ranskaan, ja Sofi Oksasen uutuuden, jossa ollaan Virossa ja kuvataan maan historiaa ja yhteiskuntaa (tiedän Oksasen olevan puoliksi virolainen, siksi häneltä onkin odotuksenmukaista kirjoittaa Viroon sijoittuvia kirjoja). Luulen, että jos miettisin asiaa tarkemmin, löytäisin muitakin ulkomaille osin tai kokonaan sijoittuvia tarinoita jo aivan tämän kirjasyksyn sadostakin. Aiemmin tänä vuonna minulla oli Emmi Itärannan dystopiasta Teemestarin tytär vahva tunne, että (kuvitteelliseen) Suomeen sijoittumisestaan huolimatta teos oli hyvin kansainvälinen. Se olisi voinut syntyä muuallakin kuin Suomessa, ja kirjoittaja asuukin ja opiskelee luovaa kirjoittamista Englannissa. Aiempina vuosina olen kokenut ”kansainvälisiksi” esimerkiksi Leena Parkkisen saksalaisista siamilaiskaksosista kertovan romaanin Sinun jälkeesi, Max sekä Johanna Sinisalon monet teokset. Olen ihastunut Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuriin ja William N:ään – ja taas ollaan muualla kuin Suomessa, ei välttämättä enää edes suomalaisten hahmojen seurassa.

Kotimainen kirjallisuus on ollut aina kaikkein lähimpänä lukijan sydäntäni, koska rakastan suomen kieltä ja sen tarkkailua ja pidän tuttuihin tai tutunoloisiin paikkoihin sijoittuvista tarinoista. Pidän myös siitä, että lukemalla näitä kirjoja koen tukevani kotimaista kirjallisuutta. Moni lempikirjailijani on kyllä tarkemmin ottaen suomenruotsalainen, mutta silti koen suomeksi käännettyjä teoksia lukiessani jotain sellaista, jota en yleensä tavoita ulkomaisen kirjan kanssa, jonkinlaista määrittelemätöntä kirjallista läheisyyttä.

Olen myös vilpittömän iloinen ja ylpeä, jos ja kun kotimainen kirja menestyy muuallakin. Esimerkiksi Riikka Pulkkisen esikoinen Raja on käännetty kahdelle kielelle ja Totta vaikka kuinka monelle – katsokaa vaikka kirjailijan englanninkielisiltä kirjailijasivuilta. Aloin kuitenkin miettiä, onko laajemman menestymisen kannalta parempi, jos kirjan tarina ei sijoitu vain Suomeen? Silloin joku muukin kuin suomalainen voi kokea lukiessaan tuttuutta , tai ainakin uteliaisuutta: noinko suomalainen kirjailija meidän maamme ja kaupunkimme kokee? Vaikka näitä tavalla tai toisella kansainvälisiä teoksia on kiinnostavaa lukea, toivon, ettei muualle kuin Suomeen sijoittuminen tai muuten kansainvälinen tyyli ole kuitenkaan edellytys, että kirjalla olisi mahdollisuus päästä käännettäväksi.

Nämä ovat omia pohdintojani, mutta olisi kiinnostavaa tietää, onko kukaan muu tehnyt samanlaisia havaintoja tai miettinyt kotimaisen kaunokirjallisuuden kansainvälistymistä viime aikoina. Mistä (kaikesta) on kyse?