Katja Kettu, Krista Petäjäjärvi (toim.): Pimppini on valloillaan
Novelliantologia-esseekirja Pimppini on valloillaan on ollut julkisuudessa ulkokirjallisista, joskin kirjan teemaan liittyvistä syistä. En nyt tässä ota niihin kantaa, mutta sanon, että kirja kannattaa lukea kohusta huolimatta – tai toisaalta ihan itsensä takia. Se on aiheeltaan tärkeä ja kaunokirjallisesti kiinnostava.
Aihe on siis seksuaalinen vallankäyttö. Mukana on kuusi tutkijaesseetä, joissa seksiä ja valtaa (tai vallan puuttumista) pohditaan eri tieteenalojen näkökulmista. Kirjasta löytää myös paljon tieto- ja tutkimuskirjallisuusvinkkejä.
Ja – miksi kirjan halusinkin lukea – kirjassa on noin kolmenkymmenen nykynaiskirjailijan novellit seksistä ja vallasta. Kirjailijalista on vakuuttava: kirjan päätoimittajan Katja Ketun lisäksi mukana ovat mm. suosikkini Miina Supinen ja Leena Parkkinen, sekä esim. Pirjo Hassinen, Essi Tammimaa, Rosa Liksom ja Anu Silfverberg.
Pari kirjailijaa, ja vielä ihan tunnetuimmasta päästä, tuottivat kyllä ensin lähes pettymyksen, ainakin hämmennyksen.
Anja Snelmanin koko tuotanto käsittelee teoksen kirjailijaesittelyn mukaan tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Esimerkkiteoksina on mainittu Sonja O. kävi täällä, Pelon maantiede, Safari Club, Lemmikkikaupan tytöt ja Parvekejumalat. Luulisi siis, että Snellman olisi kirjoittanut tätä kirjaa varten uuden tekstin, mutta ei, hänen panoksensa novelliantologiaan on katkelma romaanista Pelon maantiede. Jätin lukematta, koska jos joskus haluan palata – haluaisin kyllä – Pelon maantieteeseen uudelleen, luen koko kirjan.
Myös Johanna Sinisalon teksti on uudelleenjulkaisu. Se ei kuitenkaan ollut alkuyllättymisen jälkeen yhtä häiritsevää, sillä novelli Baby Doll ei ollut minulle yhtä tuttu kuin Snellmanin romaani, enkä usko, että se on sitä muillekaan. Baby Doll on kuulemma ilmestynyt alun perin Gummeruksen novelliantologiassa Intohimosta rikokseen (2002), ja sen menestynyt kansainvälisestikin.
Sinisalomaisen tarkasti ja sujuvasti kirjoitetun kertomuksen maailma on tuttu ja vieras, hurja. Siinä 8-vuotias pikkusisko Annette tarkkailee ja kadehtii vain pari vuotta vanhempaa siskoaan, jolla on silikonirinnat ja mallin ura. Toisaalta tytöt käyvät tavanomaisesti koulua, vahtivat pikkuveljeä, miettivät miten saada kavereilta huomiota, mutta sitten – Anettellakin on pitkävartiset, punaiset korkosaappaat ja kadut ovat niin vaarallisia, ettei niillä saa liikkua yksin. Hämmentävä ja ahdistava romaani kuvaa kärjistäen nykyelämää tai varoittaa, millaiseksi se voi muuttua. Toivon, ettei muutu.
Myös Riikka Pulkkinen on antologiassa kiinnostavasti esillä. Sanna Karkulehdon tutkijaesseessä lähetystään seksuaalista vallankäytöä ja mm. aikuisen ja alaikäisen ”suhdetta” kaunokirjallisuuden näkökulmasta. Karkulehto kuljettaa rinnakkain Maria Peuran On rakkautes ääretön -romaania ja Pulkkisen Rajaa. Hän osoittaa, miksi Peuran romaani (jota en ole lukenut) pistää lukijankin kokemaan seksuaalisen väärinkäytön tunteita – siinä isoisä hyväksikäyttää nuorta lapsenlastaan, tyttöä. Peuran kirja kuulostaa hyvin ahdistavalta, kun taas Pulkkisen Rajassa aikuisen miesopettajan ja nuoren koulutytön suhde on kuvattu hienovaraisemmin, pehmeämmin. Karkulehto osoittaa, että Pulkkinen ei puolustele opettajaa – päinvastoin, lopulta opettajan moraali löytyy ja hän tunnustaa teon vaimolleen – mutta antaa hyväksikäyttötilanteesta Peuraa armollisemman kuvan. Peuran teoksessa ympäristö tietää laittoman suhteen, mutta kieltää sen vaikenemalla. Rajassa ympäristö tuomitsee miehen, mutta kunnioittaa nuoren tytön mielipiteitä. Voisin referoida ja pohtia tätä vaikka kuinka, mutta viittaan vain Saran analyysiin Ylittikö Riikka Pulkkinen Rajan? Pulkkinen pohtii omassa novellissaan Lovi, miltä kirjailijan tuntuu lukea ”rumaa sanastoa” ja seksiä sisältäviä tekstejään ääneen eri yhteyksissä.
Kaiken kaikkiaan Pimppini on valloillaan on moniääninen mutta kuitenkin tasalaatuinen, tärkeä ja kiinnostava teos. Luin taannoin pettämisestä kertovan novelliantologian Valhe ja viettelys – tarinoita pettämisestä. Silläkin oli ansionsa, mutta ne olivat ensi sijassa kaunokirjallisia, kun taas Pimppini on valloillaan -teoksella on myös yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, eikä vain tutkijaesseiden ansiosta.
Pimppini on valloillaan toi mieleeni myös pari vuotta sitten julkaistun esseeteoksen Hullu akka! Luulen näillä teoksilla olevan paljon samoja lukijoita, mutta toivon, että Pimppini on valloillaan -teokseen tarttuvat muutkin kuin hullut akat. Tätä voisi luetuttaa vaikka kouluissa, niin kaunokirjallisia kirjailijavinkkejä antavana teoksena kuin keskustelun herättäjänäkin.
Ote Johanna Sinisalon novellista Baby Doll. Kertomuksen päähenkilö Annette on vasta 8-vuotias, pojat varmasti suunnilleen samanikäisiä:
Annette on huora.” Poikien huuto alkaa taas kun Annette tulee koulun pihaan ja koettaa olla kuulematta. Se on kaikkein tavallisin huuto ja siitä ei kannata välittää, pojat sanovat niitä tyttöjä huoriksi joita ne eivät yritä iskeä. Ja Annettea ne eivät yritä.
Paljon pahempiakin huutoja on.
Niin ja jos joku ei ole vielä kuullut, kirjan kaksitulkintainen nimi tulee vienankarjalaisesta kansanlaulusta.
Katja Kettu, Krista Petäjävuori (toim.): Pimppini on valloillaan. Naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö. Wsoy, 2012