Kun et tunnekaan puolisoasi – Paul Torday: Ventovieras
Kun pääsin tuskailemasta tietokirjamaisen romaanin kanssa, satuin sitten lukemaan kaunokirjallisen teoksen, jonka tyylistä en ottanut selvää. Paul Tordayn Ventovieras alkaa realistisena, tylsähkönäkin avioliittokuvauksena. Sitten siihen sekoittuu epätodellisia aineksia, paitsi että yhtäkkiä ollaankin lääketieteellisten kysymysten äärellä, ja sitten oikeastaan koin lukevani dekkaria.
Enkä edes tiedä, maistuiko tuo sekoitus mielestäni hyvältä vai pahalta. Sanotaanko, että alkumaku oli laimea, loppua kohden väkevöityi, mutta jälkimaku haihtui nopeasti. Ihan kelvollista siis, muttei maata mullistavaa.
Ventovieras kertoo erään brittiavioliiton tarinan vuoroin vaimon, vuoroin miehen suulla. Naimisissa on oltu kymmenen vuotta, eikä hekumaa ole koskaan ollut, ei edes biologisen kellon tikitystä. Mies vain tuntui hyvin kiltiltä, varmalta ja varakkaalta. Näin nainen keskustelee tulevasta miehestään Michaelista äitinsä kanssa:
”Et sentään joudu elämään köyhyydessä”, äiti sanoi. ”Tunsin hänen vanhempansa kauan sitten. He olivat erittäin tylsiä ja erittäin rikkaita. Rohkenen väittää, että hän on perinyt Skotlannin-maatilansa lisäksi jonkin verran rahaa.”
”En minä sen takia hänen kanssaan mene naimisiin”, sanoin punastuneena. Äiti huomasi punastuksen ja hymyili, mutta säästi lisäkommenteilta. – –
”Lisäksi menet naimisiin koiran kanssa.”
”Rupert on ihana”, minä sanoin. Siinä asiassa olin varmemmalla pohjalla.
Aivan aluksi ajattelin, ettei kirja ole kovin mielenkiintoinen, mutta siinä on jotain samaa kuin Lionel Shriverin nerokkaassa Syntymäpäivän jälkeen -romaanissa: se kuvaa pienien seikkojen kautta, miten arkisillakin asioilla on vaikutusta koko elämäämme. Se on myös sujuvasti, miellyttävästi kirjoitettu.
Sitten kirja muuttui. Mieskin muuttui ensin ihanaksi ja avioliitto hekumalliseksi, ja yhtäkkiä kaikki olikin kauheaa ja vaarallista, sairasta. En halua paljastaa tarinasta enkä varsinkaan sen loppuratkaisusta enempää, mutta siltä varalta että tämän lukee joku kirjan lukenut, sanon, että loppu oli ärsyttävä.
Koska olen itse tylsyyden ystävä, olisin pitänyt kirjasta enemmän, jos se ei olisi muuttunut vauhdikkaaksi ja vaaralliseksi. Jännittävää tekstiä on kiva lukea, mutta ainakin tässä tapauksessa dekkarimaisuus vei pohjaa fiksulta ja kiinnostavalta sanomalta: Mitä tehdä, jos puolisostasi paljastuu salaisuus? Mitä tehdä, jos puoliso muuttuu täysin? Tai: mitä tehdä, jos kymmenen vuoden jälkeen on tylsää?
Ainakin voi lukea tämän kirjan ja huomata, että tylsyydessäkin on puolensa. Samalla voi huomata, että tylsää ihmistä viehättää enemmän yhden tyylin kirja kuin genrejen sekoitus.
***
Minua ihastuneemman arvion kirjasta on kirjoittanut esim. Kirsi.
Paul Torday: Ventovieras (The Girl on the Landing, 2009). Atena, 2012. Suom. Jukka Jääskeläinen.