Leena Krohn: Kertomuksia

Kuvalle on selitys: hyönteiset, kasvit ja luonto ylipäätään ovat läsnä jo Leena Krohnin varhaisessa tuotannossa.

Mikäli laskin oikein Wikipedian artikkelista, Leena Krohn on julkaissut uransa aikana kolmisenkymmentä teosta. Kertomuksia-novellikokoelma on vuodelta 1976 ja hänen uransa alkupuolelta, aivan ensimmäisiä teoksia.

Juuri tuo varhaisuus teki Kertomuksia-teoksesta kiinnostavan. En innostunut aivan joka novellista, mutta oli hyvin kutkuttavaa löytää tarinoista samoja elementtejä, jotka ovat (minun lukukokemukseni mukaan) leimallisia Krohnin myöhemmälle tuotannolle.

Kertomuksien teemoina olivat mm. hyönteiset, luonto ylipäätään, kuolema, enemmän tai vähemmän vinksahtaneet ihmiskohtalot. Heti ensimmäinen novelli Ranatra, joka kertoi hyönteisiä tutkivasta pienestä pojasta, toi mieleeni merkillisen Tainaronin. Novellissa Vesiprofessori taas oli aiheena yksinäisyys ja erilaisuus, toisaalta mystinen, salaperäinen toinen maailma. Siinäkin päähenkilönä oli poika, kaikenlaisesta mereen liittyvästä intohimoisen, suorastaan friikkimäisen, kiinnostunut. Kun poika katoaa, hänen äitinsä lukee hänen päiväkirjastaan, että poika on nähnyt häivähdyksen merenalaisesta maailmasta. Äiti lähtee tutkimaan asiaa, ja novelli loppuu äidistä kertoen:

Toisinaan, mutta varsin varovaisesti, hän viittasi myös meren pohjalla sijaitseviin kaupunkeihin ja ihmisiin, joiden kuviteltiin hukkuneen, mutta jotka tosiasiassa elivät siellä ja voivat erinomaisesti.

Kaiken kaikkiaan teos oli sitä samaa toteavan viisasta, toden ja epätoden rajalla liikkuvaa, maailman menon lempeästi kyseenalaistavaa ihmeellistä Krohnia,  jota vilpittömästi ihailen. Tuntumani mukaan Krohnin teoksille tyypilliset teemat ja tyylikeinot ovat vahvistuneet kirjailijan uran myötä, mutta niiden aihiot ovat siis jo tässä teoksessa. En tiedä, olisinko ihastunut tähän erityisemmin, jos tämä olisi ollut ensimmäinen Krohnini, mutta ainakin kaikille muillekin Krohnin tuotantoa jo tunteville voin suositella tätä. 

Haluan vielä mainita novellin Joutsen, jossa vanha taiteilijamies ymmärretään väärin, kun hän hoitaa yksin ulos jätettyä idioottityttöä, ilmeisesti Down-lasta. Yleensä minulle jää Krohnin teoksista hurjienkin aiheiden jälkeen jotenkin seestynyt olo, kun olen saanut olla suuren viisauden äärellä, mutta Joutsen-novelli teki surulliseksi ja ahdistuneeksi.

Ja silti. Olin koko ajan lukiessani iloinen, että meillä on niin upea, lahjakas kirjailija kuin Leena Krohn. Onneksi hyllystäni löytyy vielä pari muutakin lukematonta Krohnia.

Leena Krohn: Kertomuksia. Wsoy, 1976