Lisa Genova: Puolinainen
Lisa Genovan kirjat ovat oikein hyviä ja erityisesti hyvin tehokkaita. Alzheimerin taudista kertova Edelleen Alice on ollut mielessäni ja aika usein keskusteluissanikin siitä lähtien kun luin sen – ja toivon kirjamuiston pysyvänkin elävänä, sen verran tuo muistitautikirja minua järkytti; haluan muistaa hyvin.
Juuri suomennettu Puolinainen ei ollut aivan yhtä vavahduttava, vaikka luin senkin herpaantumatta ja hetkessä ja tunsin hämmennystä, pelkoakin: entä jos minullekin käy noin? Alzheimerin uhka tuntuu kuitenkin todellisemmalta kuin sen, että halvaantuisi niin, ettei merkillisesti tiedosta toista puolta ruumistaan eikä mitään, miltä sillä puolen näkökenttää tapahtuu.
Näin käy kuitenkin Sarahille, Puolinaisen päähenkilölle, 37-vuotiaalle uraohjusäidille. Hän ajaa työmatkalla kolarin ja herää sairaalassa ikään kuin ilman vasenta puoltaan tai koko vasemman käsitystä. Vasen käsi tai jalka voivat tehdä mitä vain Sarahin tietämättä – tai olla tekemättä mitään, vaikka hän kuinka yrittäisi. Niin ikään mikä vain vasemmalla puolen oleva voi jäädä huomaamatta, olipa kyseessä ruoka lautasen vasemmalla reunalla tai ihminen, joka ei ymmärrä, että Sarahille pitää näyttäytyä oikealla puolella.
Alkaa kuntoutuminen ja elämänmuutokseen sopeutuminen. Sarah tajuaa kyllä heti tilansa, mutta ei ymmärrä tai myönnä sitä, että hän ei voi palata strategiseen asemaansa ja 70-80 tunnin työviikkoihin suuressa konsulttifirmassa. Liike-elämän vaatimukset ovat raskaita kepin kanssa kulkevalle, joka ei pysty pukeutumaan tai harjaamaan hampaitaan itse. Lopulta Sarah ei haluakaan palata entiseen. On kliseistä mutta ymmärrettävää, että onnettomuus ja vammaantuminen muuttavat myös arvomaailmaa.
Arvostin tässä kirjassa samoja asioita kuin Edelleen Alicessa: napakkaa ja erittäin asiantuntevaa kerrontaa, juuri niin osuvaa kuin vain neurotieteiden tohtorilta voikin odottaa. Koska Geneva kuvaa kaiken niin uskottavasti, hänen kirjoihinsa ei voi suhtautua tarinoina vaan pikemminkin tieteellisinä artikkeleina tai dokumentteina. Edelleen Alice lähti kuitenkin sujuvammin liikkeelle ja oli hurjempi ja samalla koskettavampi lukukokemus paitsi aiheeltaan myös kerronnaltaan. Siinä Alicen muistisairautta käsiteltiin paitsi Alicen myös hänen tyttäriensä ja miehensä näkökulmasta, mutta Puolinaisessa näkökulma on tiukemmin Sarahin. Olisin halunnut tietää, mitä hänen miehensä ja lapsensa ajattelivat, kun puoliso ja äiti muuttuu tavalla, jota tavallisen ihmisen on vaikea ymmärtää.
Yhtä kaikki kiinnostava ja vaikuttava kirja. Kirjailijan kotisivuilta huomasin, että seuraava teos Love Anthony kertoo autismista. Tiedän jo nyt, että tulen lukemaan senkin.
Tekstinäyte Puolinaisen s. 112:
Näen että jotain liikkuu huoneen laidalla, mutta se on niin sumeaa ja häilyvää etten erota mitä se on. Sitten yhtäkkiä se rävähtää näkyviin.
”Minä näen sinun kätesi!”
”Katso uudestaan.”
”Näen sinun kätesi liikkuvan edestakaisin.”
”Huomaatko kädessä mitään yksityiskohtia?”
Yksityiskohtia kädessä. Hetkinen. Oli jo tarpeeksi vaikea paikallistaa ja tunnistaa se, ja nyt hän kyselee yksityiskohtia. – – Olen juuri luovuttamaisillani, kun huomaan että kädessä on smaragdihiottu sormus ja Cartierin kello.
”Voi herra isä, sehän on minun käteni!”
”Hyvä, Sarah.”
”Näen vasemman käteni!”
Lisa Genova: Puolinainen (Left Neglected, 2011). Wsoy, 2012. Suom. Leena Tamminen. Kansi: Marco Sgataglini/Fennopress.