Mari Saat: Lasnamäen lunastaja
Eilen tapahtui monta muutosta: Lilyn ulko-asu uudistui, minä sain syksyllä alkaneet luovan kirjoittamisen opintoni päätökseen, lopulta vielä olonikin muuttui kuumeiseksi. Ilta meni lojuessa, mutta nyt aamulla säädin hieman tämän oman palstanikin asetuksia ja kohta vastailen kommentteihinkin.
Mutta asiaan. Virolaisen Mari Saatin Lasnamäen lunastaja tuli tietooni loppusyksystä Helsingin kirjamessujen aikaan, olihan Viro messujen teemamaa. Luulin, että keksin persoonallisen kirjan luettavaksi, kun pistin Lasnamäen heti kirjastoon varaukseen. Sain sen viime viikolla, joten aika moni minua kirjasivistyneempi oli ehtinyt saada varausidean ennen minua. Sittemmin opin myös, että Lasnamäen lunastaja on valittu vuonna 2008 Viron parhaaksi romaaniksi. Mari Saat on Viron käännetyimpiä nykykirjailijoita.
Takakannessa tätä nopealukuista, lyhyehköä tarinaa kuvataan sympaattiseksi. Oli se sitäkin, vaikka aihe ei ole kovinkaan mukava. On äiti, vironvenäläinen keski-ikäinen Natalja Filippovna ja hänen avioton teinityttärensä Sofia. Kun äiti jää työttömäksi, hänestä tulee tyttärensä tietämättä ilotyttö – ei kylläkään kovin iloinen sellainen. Natalja kertoo Sofialle olevansa iltaisin hoitamassa vakavasti sairasta henkilöä; työ on rankkaa ja stressaavaa, eikä Sofia voi siinä auttaa. Välillä Nataljan työ meneekin sielunhoidon puolelle sekä hänen itsensä että hänen asiakkaidensa kannalta. Sofia taas tienaa salaa taskurahoja pitämällä seuraa rikkaan ystävättärensä isoäidille. Sofia on ikäisekseen kypsä ja muutenkin skarppi. Hän haaveilee salaa ajasta, jolloin Viro olisi sellainen, että hänestä voisi tulla presidentti.
Absurdihko tarina on kerrottu napakasti ja sujuvasti ja innostuin siitä ensi riveiltä. Pidin Saatin terävästä tyylistä ja siitä, ettei hän sorru säälittelemään päähenkilöitään tai mässäilemään kurjuudella, vaikka osoittaakin tarkasti monia nyky-Viron epäkohtia. Välillä Natalja tuntuu suomalaisesta lukijasta hyvinkin modernilta ja tutulta, mutta toisinaan kertomus liikkuu kuin aivan eri maailmassa. Se pistää pohtimaan, voiko ihmisiä syyttää moraalittomista tai muuten ”omituisista” ratkaisuista, jos esimerkiksi sosiaaliturvaa tai muuta tukea ei ole laisinkaan. Romaanin loppu oli taidokas: siinä on toivoa toivosta, vaan ei onnesta. Ne eivät ole Nataljan maailmassa aina sama asia.
Suosittelen Lasnamäen lunastajaa paitsi kurkkauksena nyky-Viroon myös siksi, että kirjassa katsellaan myös suomalaisia virolaisten silmin.
Kaiken kaikkiaan kiinnostava teos!
Tekstinäyte, s. 53:
Sofialla oli salaisuus, jota hän ei kertonut kenellekään, ei yhdellekään ystävälle, ei edes äidille. – – hän on aina, pienestä pitäen ollut varma, että hänestä tulee Viron tasavallan presidentti. Se oli mahdonta jo senkin takia, että hän oli nainen. Vaikka olihan suomalaisillakin nykyään naispresidentti ja vieläpä latvialaisillakin! Mutta virolaisille ei voinut kuvitellakaan. Se oli kuitenkin ongelmista pienin. Ei sekään ehkä olisi ylitsepääsemätön este, ettei hänellä ole kunnollista perhettä, äiti vain ja tämäkin työläinen. – – hän, Sofia, tuli miehittäjänä jostain Uralin takaa, melkein Siperiasta, sieltä minne virolaisia kyyditettiin.
Mari Saat: Lasnamäen lunastaja (Lasnamäe lunastaja, 2009). Wsoy, 2011. Suom. Tuula Friman