Milloin lukeminen on parhaimmillaan? Tai huonoimmillaan?
Olen lukenut monisatasivuisesta Anna Kareninasta nyt 162 sivua. Ei liene todennäköistä, että saisin kirjan valmiiksi tammikuun puolella, joten teen jo nyt listauksen kuukauden kirjoista. Samalla pohdiskelen hieman lukemisen olemusta.
Tammikuussa luin Anna-Leena Härkösen uuden kolumnikokoelman Laskeva neitsyt, Will Wilesin absurdin romaanin Puulattian kunnossapito, Marguerite Duras’n Emily L:n sekä Yrjö Kokon Pessin ja Illusian. Opettelin tekemään vihersmoothieta Heidi Kuusiston Uusi päivä -tietokirjan avulla ja tutustuin kenialaiseen luonnosuojeluun (ja ihastuttaviin norsuvauvoihin!) Daphne Sheldrickin Rakkauteni Afrikka -omaelämäkerran kautta. Luin myös Tieto-Finlandia-voittajan, Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut. Kirja oli todella hyvä ja avartava – ja onneksi myös avaramielinen. Kirjoitan siitä lähiaikoina.
Anna Karenina huomioiden luin hieman yli seitsemän kirjaa (lisäksi olen kuunnellut erästä äänikirjaa muutaman luvun verran). Se ei ole minulle paljon kuukauden saldoksi, kun joskus olen lukenut monta kirjaa päivässäkin. Mutta ei määrä vaan laatu. Teki hyvää lukea hieman vähemmän, hieman hitaammin, hieman keskittyneemmin kuin tavallisesti. Huomasin, että nautin lukemisesta. Ainahan pidän siitä, tai rakastankin sitä, mutta aina lukiessa ei tunne oikein iloitsevansa ja nauttivansa kirjoista. Nyt olin tyytyväinen: luin antaumuksella, ja etenkin Pessi ja Illusia sekä Sheldrickin ja Lappalaisen teokset tuntuivat hyvin merkityksellisiltä. Kerrankin maltoin välillä laittaa kirjan pois, ajatella lukemaani ja keskustellakin siitä, sitten taas jatkaa. Vastapainoksi on ollut ihana palata Anna Kareninan juonittelevaan maailmaan.
Lukeminen on parhaimmillaan juuri tuollaista. Toki välillä on parasta vain ahmia kirjoja tai viettää löhöpäivä rentouttavan romaanin kanssa, mutta toivoisin lukevani enemmän tuolla lailla rauhallisesti ja syventyneesti. Olen pidättäytynyt tänä vuonna tekemästä uuden vuoden lukulupauksia, mutta muistin juuri, että jonain vuonna lupasin lukea vähemmän mutta fiksummin. Yritän tuota taas tänä vuonna…
Kunnes sitten iskee kirjavimma ja tulee luettua mitä tahansa. Huomaan, että jos luen liian samantyyppisiä kirjoja ja liian hutiloiden, jossain vaiheessa tulee stoppi. Saatan aloittaa monia kirjoja ja hylätä ne heti alkuunsa. Ei huvita. Vaikka kotona on yli tuhat kirjaa, ei löydy mitään kiinnostavaa. Lukutoukkakin voi kyllästyä kirjoihin, uskomatonta kyllä. Huomaan, että joskus ajaudun lukemaan kirjoja, jotka eivät juuri jätä jälkeä. Kun eilen katselin listaa viime vuoden lukemisistani, moni kirja tuntui jo pitkälti kadonneen mielestä. Mietinkin, voisiko ”ihan ookoolta” tuntuvan kirjan lukemisen sijasta tehdä joskus jotain muuta. Ei kai lukutoukankaan ole pakko aina vain lukea?