Mutta kirjathan tekevät kodin!

Monika Fagerholmin uutuudessa Lola ylösalaisin on heti alussa kohta,  jonka olen lukenut pariin kertaan:

Talon sisällä tyhjää pintaa. Lasiesineitä, tauluja, abstraktia taidetta. Ei kirjahyllyjä eikä kirjoja paitsi muutama niin kutsuttu sohvapöytäjulkaisu, korkealaatuisia kuvateoksia näennäisen satunnaisesti sijoitettuina salongin pöydälle, joka sekin on lasinen.

”Kodin pitää olla paikka jonne tulle puhdistautumaan”, toteaa kirjailija vaimoineen. ”Kuorimaan itsestä kaikki henkinen roina, jota ulkopuolelta on kasautunut. Kodin pitää olla kaiken ydin, ilman ulkopuolisia vaikutteita.” (s. 11)

Hämmentävää. Kirjathan ovat kaiken ydin – ja kirjahyllyt! Voisin asua – ja melkein asunkin – pelkistetyssä kodissa, jossa runsaus syntyy kirjoista: kirjahyllyistä, kirjapinoista, yksittäisistä opuksista siellä täällä… Puhdistaudun, kun pääsen rauhaan kirjojen keskelle. 

No, siinä olen samaa mieltä, että sohvapöytäjulkaisuja olisi hyvä olla muutama eikä muutama kymmen – olisi helpompaa puhdistaa se sohvapöytäkin. Joskus myös hermostun (ja mieheni kantaa en halua edes kysyä), kun kodissa, jossa on muutama huone, kolme kirjahyllyä, kolme sohvapöytämäistä sivutasoa, pari yöpöytää, kirjoja riittää pinoiksi lattiallekin. Miksi? En voi kirjanlevittelysyndroomalleni mitään.

Voiko koti olla koti ilman kirjoja? Tekevätkö kirjat kodin ja sen asukkaan rauhattomaksi?